Lemmikkien ilmastotaakka ja sen keventäminen

Suomessa kissoja arvioidaan olevan noin 800 000 ja koiria lähes saman verran. Koko maapallolla elelee arviolta yli puolitoista miljardia kissaa ja koiraa. Lemmikkien ilmastovaikutuksia on tutkittu melko niukasti, mutta selvää on, että ihmisten lailla myös lemmikkieläimillä on omat ympäristövaikutuksensa. Sitra on laskelmiensa avulla arvioinut, että keskivertosuomalaisen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä 0,19 tonnia tulee lemmikeistä. Koiran hiilipäästöjen on arvioitu olevan noin neljäsosa henkilöauton päästöistä.

Suurimmat ilmastovaikutukset ovat lemmikkien ruokinnalla. Lemmikkieläimistä yleisimmät, kissat ja koirat, ovat lihansyöjiä, ja lihan tuottaminenhan vaatii paljon peltoalaa, ja lisäksi lihakarja synnyttää hiilidioksidia ja metaania, joilla on ilmastoa lämmittävä vaikutus. Professori Gregory S. Okin Kalifornian yliopistosta on arvioinut, että maailman kissat ja koirat ovat valtioihin verrattuna maapallon viidenneksi suurin lihankuluttaja Venäjän, Brasilian, USA:n ja Kiinan jälkeen. Okin arvioi, että noin 25 % USA:n lihankulutuksen ilmastovaikutuksista aiheutuu kissoista ja koirista.

Ihminen voi siirtyä kasvispainotteiseen tai vegaaniseen ruokavalioon, mutta entä lemmikki? Kasvissyöjäkoiria on kyllä olemassa, mutta lemmikin kasvisruokavalion koostaminen vaatii suurta perehtymistä ja asiantuntemusta, eikä sitä voi suositella yleisesti. Lemmikin ravinnon aiheuttamaa ympäristökuormitusta voi pyrkiä vähentämään muillakin keinoin. Kotimaisen lähiruoan suosiminen on yksi hyvä keino. Esimerkiksi riista, järvikalat ja kananmunat voisivat olla ravintosisällön ja ekologisuuden kannalta sopivampi valinta lemmikille kuin kaukaa tuotu ja pitkälle prosessoitu säilykeruoka. Myös lihateollisuuden ylijäämälihan hyödyntäminen olisi järkevää. Ja mahdollinen ihmisten jämäruokakin voi soveltua lemmikille.

Erityisesti koiranomistajille kertyy ajokilometrejä ja näin ollen myös liikennepäästöjä: ajellaan koiranäyttelyihin ja muihin koiratapahtumiin, agilityharjoituksiin, metsästysreissuille jne. Autona on usein suurikokoinen farmari tai maasturi, jonka kyytiin koira tai koirat mahtuvat mukavasti. Julkiset kulkuneuvot ja pienipäästöiset pikkuautot eivät useinkaan ole kätevin valinta koiran kanssa liikkumiseen, mutta liikennepäästöjä voi pyrkiä vähentämään esimerkiksi suosimalla kimppakyytejä sekä kiinnittämällä huomiota ajoneuvon vähäpäästöisyyteen sitä hankkiessa.

Kissanomistajat voivat puolestaan kiinnittää huomiota kissanhiekkaan. Kissanhiekka voi sisältää kemikaaleja, jotka ovat haitallisia ympäristölle – ja myös kissalle. Kissa ei ehkä kelpuuta kuivikkeekseen mitä tahansa, mutta ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, kuten mänty- tai maissikuivikkeita, kannattaa kokeilla.

Lemmikkibisnes kukoistaa, ja koirat ja kissat – tai ainakin niiden omistajat – nähdään kuluttajina. Lemmikeille myydään halvalla tuotettua lelukrääsää ja elektronisiakin vempaimia, vähemmän välttämättömiä asusteita ja muita tarvikkeita. Lemmikki ei itse kaipaa tavaravuorta ympärilleen. Lemmikille voi väsätä ekologisia ja edullisia leluja kierrätysmateriaalista ihan itse!

Kohti turpeen energiakäytön jäähyväisiä

Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. Turpeella tuotetaan sähköä ja lämpöä, ja varsinkin kaukolämmön tuotannossa turpeen rooli on merkittävä. Huipussaan energiaturpeen käyttö on ollut Suomessa 2000-luvulla, jolloin sen osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on ollut seitsemän prosenttia. Maailmanlaajuisesti energiaturpeen käyttö on laskussa, ja luonnonsuojelullisista syistä myös Suomessa sen käyttöä pitää vähentää – ja lopettaa kokonaan.

Turpeen käyttö ei ole ekologisesti kestävää: se aiheuttaa ilmastopäästöjä, kuormittaa vesistöjä ja uhkaa uhanalaisia suoluontotyyppejä eli köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta.

Turpeen poltto aiheuttaa noin 10 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Soiden turpeessa on varastoituna hiiltä tuhansien vuosien ajalta, ja kun turve nostetaan ja vielä poltetaan, hiilivarasto muuttuukin päästölähteeksi. Turvetuotannon kuormitus vaikuttaa merkittävästi myös vesistöjen veden laatuun sekä vesiluonnon erilaisiin luontotyyppeihin ja niiden kasvi- ja eläinlajeihin. Käytännössä energiakäyttöön kuivatun turvesuon luonto on tuhottu kokonaan.

Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka niin toisinaan sanotaan. EU:n virallisissa energialuokituksissa turvetta ei lasketa uusiutuvien energialähteiden joukkoon, sillä turve uusiutuu erittäin hitaasti: turvetta muodostuu soilla vain noin 1 mm:n kerros vuodessa! Tämän vuoksi turve siis rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

Turpeen energiankäyttö tulee korvata kestävämmillä vaihtoehdoilla. Ja vaihtoehtoja on kyllä olemassa: biomassa, tuulivoima, geoterminen lämpö jne. Itse näkisin erityisesti biokaasussa potentiaalia turpeen korvaajaksi. Nyt elantonsa turpeesta saavat voisivat siirtyä biokaasun tuotantoon, ja päästötöntä biokaasua voitaisiin tuottaa koko maan kattavaan kaasuverkostoon jaettavaksi. Biokaasu on kestävä vaihtoehto myös tulevaisuuden nykyistä vahvemmassa kiertotaloudessa, sillä se on orgaanisten jätteiden käsittelystä syntyvää uusiutuvaa polttoainetta, jota voidaan hyödyntää erilaisissa käyttökohteissa.

Nykyisen hallituksen asettama turvetyöryhmä on tutkimassa turpeen alasajon toteuttamista ja sen mahdollisia vaikutuksia. Myös Sitra on julkaissut raportin turpeen roolista ja sen käytön vähentämisen vaikutuksista. Sitran kanta on, että turpeesta tulisi luopua yhtä nopeasti kuin kivihiilestä eli vuoteen 2029 mennessä.

Aktiivisia turpeen energiakäytön alasajon edistämisessä ollaan myös luonnonsuojelupiireissä ja ympäristöarvoja vaalivien kansalaisten keskuudessa: esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kerää kannatusilmoituksia kansalaisaloitteeseensa, jonka pyrkimyksenä on saada aikaan lakimuutos, jolla lopetetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2025 mennessä. Jotta aloite siirtyisi eduskunnan käsittelyyn keväällä 2021, pitäisi helmikuuhun mennessä saada kasaan 50 000 kannatusilmoitusta.

Irti turpeesta! on Suomen luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi.

Siivotaan maailma puhtaaksi!

Maailman siivouspäivä, World Cleanup Day,  järjestetään maailmanlaajuisesti syyskuun 19. päivä. Päivä sai alkunsa Virossa vuonna 2008 ja joka vuosi siivoustempaukseen on ottanut osaa yhä useampi maa. Tänä vuonna ympäristöä siivotaan saman vuorokauden aikana jo melkein kahdessasadassa maassa. Suomi on ollut mukana vuodesta 2018.

World Cleanup Day -kampanjaan voivat osallistua yksityiset ihmiset, yhdistykset ja yrityksetkin esimerkiksi perustamalla oman siivousryhmän ja kutsumalla siihen vielä lisää ihmisiä mukaan. Siivoustapahtumasta voi ilmoittaa World Cleanup Dayn sivustolla ja perustaa sille esimerkiksi Facebookiin oman tapahtumasivun. Tarkoituksena on siivota niin roskaantuneita rantoja, metsiä kuin kadunvarsiakin. Siivoamista tarvitaan, sillä maailmanlaajuisesti katsottuna olemme hukkumassa muoviroskaan. Maailman siivouspäivän tarkoituksena on konkreettisen siivoamisen lisäksi havahduttaa pohtimaan, miten voisimme vähentää roskaamista ja kierrättää tehokkaammin. Maailman siivouspäivä on myös oiva osoitus siitä, miten yhdessä tekemällä saamme paljon aikaiseksi: jo pienikin porukka saa lyhyessä ajassa kerättyä kasaan ison määrän roskia!

Itse otin varaslähdön Maailman siivouspäivään jo torstaina. Siivouskohteena oli Kaarinan Piispanristissä sijaitseva lampi ja sen ympäristö. Kolmen ihmisen voimin keräsimme parin tunnin ajan ison määrän roskia. Roskat koostuivat pienistä tupakantumpeista, karkkipapereista, pulloista ja tölkeistä. Joukossa oli myös isompia jätteitä kuten pallogrilli, renkaita ja rakennusjätteitä. Kummallisimpia löytöjä olivat puoliksi käytetty hiusväri, muurauslasta, pariton kenkä ja saha. Kaikki kerätyt roskat kuljetettiin pois alueelta ja lajiteltiin asianmukaisesti oikeisiin jätejakeisiin.

Siivouspäivä säästää luonnonvaroja

On siivouspäiviä ja Siivouspäiviä. Jälkimmäisiä vietetään pari kertaa vuodessa: toukokuussa viikon 21 lauantaina ja elokuun viimeisenä lauantaina. Kyseessä on teemapäivä, jolloin käyttökelpoisille, mutta itselle tarpeettomaksi jääneille tavaroille voi etsiä uusia omistajia perustamalla pihalle, kadulle tai puiston laidalle kirpputorin. Tarkoituksena on tehdä kierrättämisestä helppoa. Ja onhan Siivouspäivä myös mahdollisuus kaupunkikulttuurin elävöittämiseen sekä vastuullisen elämäntavan ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.

Siivouspäivänä käytetyn tavaran myyjäksi voi ryhtyä kuka vain kuten yksityishenkilö tai vaikkapa yhdistys – ei kuitenkaan ammattimaisesti kirpputoritoimintaa harjoittava yritys tai uuden tavaran kauppias. Tavaroita voi myydä esimerkiksi kotipihalla, kadulla, urheilukentällä jne. kaupungin ohjeistukset huomioiden ja niin, ettei alueen muulle käytölle tai liikenteelle aiheudu haittaa. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikkansa ja yhteystietonsa Siivouspäivän nettisivuilla. Sivustolta voi myös kätevästi nähdä, missä myyntipaikat sijaitsevat, joten näin tavaroiden mahdolliset uudet omistajatkin löytävät myyntipaikoille.

Mitään virallista järjestäjää Siivouspäivällä ei ole, mutta sen mahdollistajana toimii Yhteismaa ry. Kyseessä on yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja suunnitteleva ja toteuttava yhdistys.

On ekoteko valita uuden tavaran sijasta käytetty kierrätystavara. Uuden tuotteen valmistus kuluttaa aina luonnonvaroja. Lisäksi käyttökelpoisen tavaran poisheittäminen on niin ikään tuhlausta. Siivouspäivän avulla voidaan siis säästää luonnonvaroja ja hillitä hiilidioksidipäästöjä, kun jo olemassa olevan tavaran uudelleenkäyttö mahdollistetaan ja sen käyttöaikaa pidennetään.

Jotta meri olisi roskattomampi

Kukapa ei olisi nähnyt uutiskuvia roskaantuneista meristä ja muoviroskan vahingoittamista vesilinnuista tai -eläimistä? Roskaantuneet vesistöt ja mikromuovit maailman merissä ovat ongelma. Tekoja vesistöjen roskaantumisen hillitsemiseksi siis tarvitaan. Roskaantumisen estäminen on meidän jokaisen asia, sillä roskiamme kulkeutuu esimerkiksi kaupungeista ja rannoilta vesistöihin ihan täällä koto-Suomessakin, ellemme kiinnitä asiaan paremmin huomiota.

Tekoja roskattomampien vesistöjen eteen tehdään koko ajan enemmän ja enemmän. Esimerkiksi Turussa vesistöjen roskaamisen hillitseminen on viime aikoina näkynyt arkisessa katu- ja jokikuvassa. Joidenkin Turun katujen sadevesikaivojen kansien ympärille on ilmestynyt suu ammollaan olevien kalojen kuvia. Hauskojen kuvien tarkoituksena on herättää ihmiset huomaamaan, että sadevesikaivojen kautta kulkeutuu roskia suoraan mereen – ja kalojenkin ”ravinnoksi”. Esimerkiksi tupakantumpeille sadevesikaivo ei ole sopiva loppusijoituskohde, sillä sieltä ne kulkeutuvat hulevesien mukana lähimpään vesistöön. Tupakantumpit ovat maatumatonta selluloosa-asetaattia, ja vesistöihin tai maastoon jouduttuaan ne muuttuvat ongelmalliseksi mikromuoviksi. Roskat on siis syytä lajitella oikeisiin roskiksiin!

Kalankuvat kuuluvat Pidä saaristo siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanjaan, jota toteutetaan parhaillaan usealla paikkakunnalla. Kampanjan tarkoitus on lisätä ihmisten tietoisuutta vesistöjen roskaantumisesta ja sen vähentämisestä. Sama kampanja on koristanut näkyvästi myös julkisia tuhkakuppeja ja muita roskiksia. Roskisten teippauksissa kerrotaan roskien kulkeutumisesta mereen ja annetaan tietoa siitä, miten roskaantumisen voi kukin omalta osaltaan estää.  

Turun Aurajoessa on testailtu lähipäivinä myös Cleansweep-alusta, joka on kehitetty siivoamaan roskia pois merestä. Testauksen tarkoituksena on ollut tehostaa pienten roskien keräämistä vesistöstä. Aurajokea puhdistanut Cleansweep on suomalaisen Clewat Oy:n alus. Kyseinen ympäristöteknologian yritys on rakentanut tähän mennessä kolme roskiensiivousalusta, ja niitä on kuljetettu siivousprojekteihin ympäri maailmaa. Roskien lisäksi alukset pystyvät puhdistamaan vesistöstä myös muita epätoivottuja asioita kuten öljyä, levää ja muita haittakasveja.

Kasvomaski kierrätys- tai ylijäämämateriaalista

Kesälomien päättymiset ja syksyisemmän kelin myötä sisätiloihin siirtymiset herättävät pelkoa koronavirusepidemian pahenemisesta. THL harkitsee kasvomaskisuosituksen antamista, sillä maskien käytön hyödyistä alkaa olla näyttöä. Näillä näkymin kasvomaskien käyttösuositus tulisi joukkoliikenteeseen sekä muihin sellaisiin julkisiin tiloihin, joissa ihmistiheys on suuri. Vaikka virallista suositusta kasvomaskien käytölle ei lopulta annettaisikaan, on varmasti tilanteita, joissa maskin käyttöä on syytä harkita.

Kertakäyttömaskia ekologisemman kasvomaskin voi valmistaa itse. Itsetehty maski ei toki vastaa suojaavuudeltaan sairaalakäytössä olevaa hengityssuojainta, mutta sen avulla voidaan kuitenkin estää pisaratartunnat muihin ihmisiin. Itse ommeltua kasvomaskia voidaan pestä ja käyttää kerta toisensa jälkeen. Lisäksi sen voi valmistaa kierrätysmateriaalista tai ylijäämäkankaista.

kasvomaskin ompelu

Suin päin ei kannata lähteä muokkaamaan vaikkapa vanhasta t-paidasta kasvomaskeja. Ei nimittäin ole ihan yhdentekevää, millaisesta kankaasta päteviä kasvomaskeja alkaa työstää. Mitä tiiviimpi kangas, sen paremmin se suodattaa mikroskooppisen pienet partikkelit. Kankaan läpi pitäisi kuitenkin pystyä hengittämään helposti. Kankaan tulisi lisäksi kestää joko 90 asteen pesun tai keittämisen kiehuvassa pesuainevedessä. Maskin puhdistuksen voi suorittaa myös liottamalla sitä puolituntia kolmeprosenttisessa vetyperoksidiliuoksessa.

Parhaiten suodattava kangas itsetehtävään kasvomaskiin olisi sileä mikrokuitu. Siis materiaali, jota silmälasienpuhdistusliinat tai jotkin sileät siivousliinat ovat. Tätä materiaalia ei taida kuitenkaan kovin monen kodin kaappien perukoilta löytyä siinä määrin, että sitä riittäisi kasvomaskimateriaaliksi. Jos sitä kuitenkin löytyy, kannattaa huomioida, ettei mikrokuitua tulisi ommella yhteen esimerkiksi puuvillan kanssa, sillä puuvillan irtokuidut tukkivat mikrokuitukankaan rakenteen.

Tiheä polyesterikangas (kudetiheys ainakin 30 lankaa / 1 cm) on myös melko suodattava materiaali. Tiivis puuvillakangas (kudetiheys vähintään 25 lankaa / 1 cm) on suodatusteholtaan polyesteria vähän heikompi, mutta voi kuitenkin siitäkin pärskeet kurissa pitävän maskin valmistaa. Kasvomaskeihin soveltuvia polyesterisia ja puuvillaisia kankaita voi haalia kierrätysaatetta vaalien käytöstä poistetuista, puhtaista kodintekstiileistä ja vaatteista tai ompelusta ylijääneistä kangastilkuista. Riittävän kudetiheyden voi tarkastaa laskemalla kankaan reunasta samansuuntaisten lankojen määrän yhden senttimertin matkalta.

Kasvomaskien ompeluohjeita löytyy monesta paikasta. Esimerkiksi tästä linkistä pääset katsomaan Martta-tv:n selkeän kasvomaskin valmistusohjeen. (Kesto alle 5 minuuttia.)

kasvomaskeja

Kasvomaskia käytettäessäkin pitää huolehtia hygieniaseikoista: vain maskin kiinnitysnaruihin / kuminauhaan voi koskea, mutta niihinkin vain puhtain käsin. Kasvomaski pitää pestä asianmukaisesti jokaisen käyttökerran jälkeen. Turvavälit muihin ihmisiin pitää pyrkiä pitämään kasvomaskin käyttämisestä huolimatta. Kannattaa pitää mielessä, että VTT:n tutkimuksen mukaan tavanomaisista vaatetuskankaista valmistettu maski suojaa ympärillä olevia ihmisiä pisaratartunnalta, eikä siis käyttäjää itseään.

Marjastus on ekoteko!

Luonnossamme kasvaa terveellisiä marjoja, ja jokamiehenoikeudella ne ovat meidän kaikkien poimittavissa. Metsämarjat, jotka kasvavat ihan ilmaiseksi ilman koneellista viljelyä, lannoitusta tai torjunta-aineita, on järkevä hyödyntää niin taloudelliselta kuin terveydelliseltäkin kannalta. Hyödyntäminen on myös ekologisesti erityisen järkevää: sesonginmukainen lähiruuan syöminen on ekoteko. Itsepoimituilla ja säilötyillä marjoilla voi  korvata myös sesongin ulkopuolella tuontihedelmiä ja kasvihuonekasviksia.

Kun luonnonmarjojen määrää lisää ruokavalioonsa, vähentää ympäristön kuormitusta ja samalla tulee rikastaneensa ravintoaan. Marjat kuuluvat ravintoainetiheimpiin ruoka-aineisiin. Ne sisältävät vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä hyödyllisiä polyfenoleja. Säännöllisellä ja päivittäisellä marjojen syönnillä on havaittu olevan hyödyllisiä vaikutuksia verenpaineeseen, HDL-kolesteroliin ja verihiutaleiden sekä maksan toimintaan. Parhaillaan ollaan tutkimassa marjojen vaikutusta aivojen terveyteen, ja esim. Alzheimerin taudin ehkäisyyn.

mustikkaherkku

Marjastus on osa suomalaista perinnettä. Ravintoa on hankittu marjastamalla jo paljon ennen maanviljelyn harjoittamista, ja vielä tänäkin päivänä marjastus on monelle suomalaiselle tuttua puuhaa.  Eniten poimitaan mustikkaa, puolukkaa sekä hillaa eli lakkaa. Myös esimerkiksi vadelmia, karpaloita, pihlajanmarjoja, tyrniä, variksenmarjoja, juolukkaa ja mesimarjoja kerätään. Vuosittaisesta marjasadosta on arvioitu poimittavan alle 10 %. Loput marjat eivät suinkaan mätäne metsiin, kuten toisinaan kuuluu päiviteltävän. Marjat ovat tärkeää ravintoa myös monille muille kuin ihmisille.

Vaikka marjat kasvavat luonnonmukaisesti luonnossa, eivät metsästä keräämämme marjat automaattisesti ole luomumarjoja. Luomumarjoja voi kerätä vain luomukriteerit täyttävistä metsistä, jotka on rekisteröity luomumetsiksi. Käytännössä suurin osa suomalaisista metsistä täyttää luomumetsän kriteerit, mutta ilman luomusertifikaattia ei virallisesti voida siis kuitenkaan puhua luomusta. Jos marjoja kerätään kaupalliseen tarkoitukseen, ei markkinoinnin kannalta ole yhdentekevää, onko marjat kerätty tavallisesta vai luomumetsästä. Marjoja raaka-aineena käyttäville yrityksille luomusertifikaatilla on suuri merkitys, sillä niin kuluttajat kuin ulkomaiset ostajatkin arvostavat luomumerkintää.

puolukka

Lue Metsähallituksen sivustolta lisää tietoa marjastusajoista, ja syötävistä marjoista.

Auringolta voi suojautua ekologisesti!

Nykyihminen jo tietää, ettei auringon UV-säteilylle altistuminen ole hyväksi. Mitä vaaleampi ihotyyppi, sitä suurempi alttius on polttaa iho auringossa, ja näin myös ihosyöpäriski kasvaa. Siksi on olemassa aurinkovoiteita, joilla voimme suojata ihoamme. Ne toimivat joko kemiallisesti tai antavat fysikaalisen suojan eli heijastavat auringon UVA- ja UVB-säteet suoraan pois iholta.

Mutta: Tutkimusten mukaan useiden aurinkovoiteiden kemikaalit imeytyvät ihon kautta verenkiertoomme, ja voivat häiritä hormonitoimintaamme. Ne voivat esimerkiksi lisätä elimistöömme ylimääräistä estrogeenikuormaa. Tämän vuoksi esimerkiksi seuraavia aineita sisältävien aurinkovoiteiden käyttöä kannattaakin välttää tai käyttää harkiten: homosalate, ethylhexyl methoxycinnamate, 4-methylbenzylidene camphor, benzophenone-3. Myös voiteiden hajusteet (esimerkiksi limonene) voivat olla herkistäviä.

Aurinkovoiteella voidellulta iholta päätyy kemikaaleja myös vesistöihin uidessamme tai jäteveden mukana peseytymisemme jälkeen. Vesistöihin joutuneet kemikaalit vaikuttavat yhtä lailla vesieliöiden terveyteen kuin meihin itseemme. Yksi ympäristölle paha aine on fysikaalisena UV-filtterinä toimiva sinkkioksidi. Se vaikuttaa haittaavasti eliöiden lisääntymiskykyyn. Aurinkovoide, joka sisältää titaanidioksidia sinkkioksidin sijaan on ympäristön kannalta parempi valinta.

pienet varpaat

Yksinkertaisinta ja ympäristöystävällisintä olisi suojautua auringolta peittämällä iho kokonaan vaatteilla, mutta harvoin se kuitenkaan on mahdollista. Ainakin kasvoja ja kämmenselkiä voi olla hankalaa ja tukalaakin vaatettaa piiloon.  Onneksi on olemassa myös ekologisia ja elimistöllemme ystävällisiä aurinkotuotteita! Niitä ovat luonnonkosmetiikkasarjojen aurinkotuotteet. Lisäksi kannattaa muistaa  joutsenmerkityt eli ympäristösertifioidut aurinkovoiteet (niitä ovat ainakin Biotherm ja Derma). Joutsenmerkityissä aurinkovoiteissa kaikki hormonitoimintaa häiritseviksi epäillyt ainesosat on kielletty, samoin hajusteiden ja säilöntäaineiden käyttöä on rajoitettu. Ja tietenkin tuotteen ympäristökuormitus on minimoitu.

aurinkovoide

Pihan epätoivottujen ötököiden ekologinen torjunta

Pihalla ja puutarhassa surisee ja pörisee, lentelee, juoksentelee ja matelee jos jonkinlaista ötökkää. Pihaansa vaalivan ihmisen näkökulmasta osa hyönteisistä on hyödyllisiä, osa tuholaisia – ja jotkut ovat muuten vain inhottavia. Kasvien kannalta tärkeitä hyönteisiä ovat pölyttäjät kuten esimerkiksi kimalaiset, perhoset ja muurahaiset. Esimerkiksi kirvat ja monet toukat puolestaan tuhoavat kasveja. Herättävät hyönteiset sitten minkälaisia tunteita tahansa, on hyvä ymmärtää, että jokaisella hyönteisellä on oma tärkeä roolinsa luonnossa! Elinympäristö voi hyvin, kun siellä vallitsee luonnollinen tasapaino mm. hyöty- ja tuhohyönteisten kesken.

hyönteinen

Markettien hyllyiltä löytyy luonnon monimuotoisuutta tukevia hyönteishotelleja, mutta samalla kuitenkin kaupataan kasapäin myös erilaisia hyönteistorjuntaan tarkoitettuja myrkkyjä. Tilanne on muuttumassa ekologisempaan suuntaan, sillä suurelle osalle ulkokäyttöön tarkoitetuista hyönteismyrkyistä tulee rajoituksia kuluttajakäyttöön vuoteen 2022 mennessä. Ulkokäyttöön tullaan hyväksymään vain joitakin haitallisiksi luokiteltujen lajien torjuntaan tarkoitettuja aineita.

Myrkkyjen sijaan pihan ja puutarhan kasveja voi suojella tuholaisilta ennaltaehkäisevästi parantamalla maata ja tekemällä taimille hyvän istutusalustan. Kasvien kasvupaikkavaatimukset tulisi huomioida jo istutuksia suunnitellessa.  Taimien tulisi olla terveitä ja kestävää alkuperää. Liiallista typpilannoitusta kannattaa välttää. Pihan monimuotoisuutta on hyödyllistä vaalia ja tehdä pihasta houkutteleva monenlaisille eläimille kuten linnuille, sammakoille ja siilille.

Jos ja kun pihalle sitten ilmaantuu epätoivottuja tuholaisia, voi niitä torjua luonnonmukaisesti. Kasvimaan taimien suojaksi voi levittää harson. Kirvoja voi torjua vesisuihkulla (ja tarjoamalla leppäkertuille juhla-aterian). Kasveja kannattaa pitää silmällä pitkin kesää ja havaitut tuholaistoukat, liljakukot ym. tuholaiset voi poimia kasvista käsin ja tuhota. Hedelmäpuihin voi ripustaa tuholaispyydyksiä. Haitalliset kotilot ja etanat voi hukuttaa veteen. On kuitenkin järkevää selvittää, mitkä ötökät ovat todella tuholaisia ja mitkä eivät! Esimerkiksi etanoiden kohdalla espanjansiruetana on syytä tuhota, mutta samankokoisesta ukkoetanasta ei ole minkäänlaista haittaa.

etanat
Ylempänä kuvassa on espanjansiruetana, joka on haitallinen vieraslaji. Alapuolella on haitaton ukkoetana.

Tällä hetkellä myydyimpiä tuholaisten torjuntaan tarkoitettuja myrkkyjä ovat muurahaismyrkyt, vaikka tosiasiassa vain pari muurahaislajia luokitellaan haitallisiksi: ulkomailta kulkeutunut faaraomuurahainen sekä hevosmuurahainen, jos se on pesiytynyt rakennuksiin. Toisin kuin moni tulee ajatelleeksi, muurahaiset ovat hyvin hyödyllisiä pihamaan asukkeja. Ekosysteemin toimivuuden kannalta niiden rooli on merkittävä: ne muokkaavat maaperää, kierrättävät ravinteita, levittävät siemeniä, toimivat sekä pölyttäjinä että hajottajina, vähentävät tuhohyönteisten määrää, estävät vieraslajeja levittäytymästä jne. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka ymmärrettävästi tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä. Myrkyt eivät myöskään häviä ympäristöstä mihinkään, vaan leviävät sateiden mukana ympäristöön.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, eli Tukes, on vaatinut, että muurahaismyrkyistä tulisi löytyä vaarallista mehiläisille -merkintä, jotta kuluttajat ymmärtäisivät käyttää myrkkyjä harkiten. Tukes painottaa, että usein myrkkyjen käyttö on turhaa, ja että muurahaismyrkkyjen käyttö vahingoittaa elintärkeitä pölyttäjiä.

Aiheesta voi lukea lisää vaikkapa tästä Helsingin Sanomien artikkelista.

mauriainen

Voimajohtoalueet monimuotoiseksi luonnoksi

Voimajohtojen alapuolella oleva maa on usein hyödyntämätöntä joutomaata. Voimajohtoalueiden kasvillisuuden tulee olla matalaa, mutta muita alueiden hyödyntämistä rajoittavia seikkoja ei ole. Niinpä voimajohtojen alla voisi kasvaa esimerkiksi kukkivia ketoja ja niittyjä, arvokkaita suomalaisia perinneympäristöjä, jotka ovat huolestuttavasti vähentyneet ja uhanalaistuneet.

Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa ylläpitävä yhtiö, Fingrid, on luonut kolmivuotisen kokeilun, jonka tarkoitus on kehittää voimajohtoalueiden maisema- ja luontoarvoja. Käytännössä Fingrid tarjoaa siis taloudellista tukea, jotta voimajohtoalueille voitaisiin kehittää arvokkaita niittykasvien elinympäristöjä ja hoitaa niitä. Tuki sisältää perinneympäristökohteen hoitajalle maksettavan tuen sekä hoitosuunnitelman, jonka on laatinut asiantuntija. Hoidettavan alueen tulee olla vähintään 0,3 hehtaaria.

voimajohto
Fingridin perinneympäristötuki voimajohtoalueille on yksi konkreettinen teko luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen kääntämiseksi parempaan suuntaan.

Mutta miksi niityt ja kedot sitten ovat niin arvokkaita elinympäristöjä? Erityisesti sen vuoksi, että ne ovat lajistoltaan monimuotoisia. Näiden perinneympäristöjen suurimpana uhkana on umpeenkasvu, sillä maanviljelys- ja karjankasvatusmenetelmät eivät ole enää entisaikojen kaltaisia. Koska maamme perinneympäristöt ovat vähentyneet, myös satojen uhanalaisten lajien ahdinko on kasvanut. 25 %  Suomessa elävistä uhanalaisista lajeista elää perinneympäristössä.

Tuoreet niityt ovat lajirikkaimpia niittytyyppejämme, ja niitä esiintyy kaikkialla Suomessa. Arvion mukaan tuoreita niittyjä on jäljellä enää noin 3000 hehtaaria. Kedot ovat puolestaan kuivia niittyjä, ja niitä esiintyy pääasiassa eteläisessä Suomessa. Ketoja arvioidaan olevan jäljellä noin 800 hehtaaria. Tuoreet niityt ja kedot vaativat hoitamista. Esimerkiksi niittämällä ja / tai laiduntamalla umpeenkasvulta vältytään ja lajirikkautta pystytään ylläpitämään.

Sähkö- ja elektoniikkaromun ilmainen kierrätys

Metsien siimeksessä, syrjäisillä P-paikoilla ja tavallisilla jätekeräyspisteillä voi toisinaan törmätä hylättyihin sähkölaitteisiin. Käyttökelvottoman mikroaaltouunin tai tiensä päähän tulleen painepesurin paikka ei ole joutomaan pajupusikossa, muurahaiskeon naapurissa tai metallinkeräysastian takana kasvavassa heinikossa. Jätteen hylkääminen luontoon on ympäristörikos tai -rikkomus. Korvaajaksi joutuu maanomistaja, ellei roskaajaa saada selville.

hylätty tv

Suurempi vaiva on kuljettaa vanha, rikkinäinen jääkaappi salamyhkäisesti suon reunalle ruostumaan, kuin tarkastaa netistä sopivin sähköromujen vastaanottopiste osoitteesta www.kierrätys.info ja viedä jääkaappi sinne ilmaiseksi. Suomessa tällaisia sähköromun kierrätyspisteitä löytyy n. 500. Myös uusia laitteita myyvät liikkeet vastaanottavat käyttökelvottomia laitteita. Jätelain mukaan uuden tuotteen ostovelvoitetta ei ole ainakaan pienten, siis alle 25 cm kokoisten sähkölaitteiden palauttamisen yhteydessä.

Oli kyse sitten pienestä, rikkinäisestä taskulampusta, digitaalisesta kuumemittarista tai paristolla toimivasta leluautosta tai sitten suuremmasta käyttökelvottomasta pöytäsirkkelistä, televisiosta tai pakastimesta, sekajäteroskiskaan ei  ole  sopiva loppusijoituspaikka. Jos laite toimii (tai toimi) sähköllä, se tulee toimittaa aina SER-kierrätykseen. SER on lyhenne sähkö- ja elektroniikkaromulle, eli sillä tarkoitetaan vanhoja, rikkinäisiä tai tarpeettomiksi käyneitä sähkö- ja elektroniikkalaitteita.

kännykät

Tietokoneiden ja puhelimien kierrätyksessä monia pelottaa laitteen sisältämän henkilökohtaisen datan joutuminen väärille tahoille. Tähän ratkaisuna ovat lukitut data-SER-astiat, jonne muistikapasiteettia sisältävät laitteet voidaan turvallisesti palauttaa. Tällaisesta kierrätysmahdollisuudesta voi kysellä uusia laitteita myyvistä liikkeistä. Lisäksi on olemassa Seiffi-palvelu, jossa pientä maksua vastaan voi kierrättää laitteensa Postin pakettiautomaatin kautta. Palvelussa laitteen matkaa määränpäähänsä pystyy seuraamaan, ja lopuksi, kun laitteen tiedot on tuhottu ja laite on asianmukaisesti kierrätetty, saa siitä sähköpostissa todistuksen.

hajonnut soitin

SER-kierrätyksessä sähkö- ja elektroniikkaromu hyödynnetään uudelleen: sähkö- ja elektroniikkalaitteet sisältävät esimerkiksi paljon arvokkaita, uudelleenkäytettäviä metalleja. Myös raskasmetallit, hapot ja muut vaaralliset aineet otetaan turvallisesti talteen. Onkin siis silkkaa hölmöyttä olla välinpitämätön ja viskata sähkö- ja elektroniikkaromut luontoon tai sekajätteeseen, sillä oikealla tavalla kierrättäminen on vastuullista, ympäristöystävällistä ja järkevää, ja  siitä on tehty kuluttajille maksutonta ja jopa helppoa!