Kampanja haitallisten vieraiden torjumiseksi

Nyt ei kyse ole mistä tahansa vieraista: ei kotiovella vierailevasta imurikauppiaasta, eikä vaikkapa kultasakaalista, joka tulokaslajina omin voimin on leviämässä Suomeen. Nyt käsitellään haitallisten vieraslajien torjuntaa. Vieraslaji on haitallinen siinä tapauksessa, että se on joko EU:ssa tai kansallisesti todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita. EU:n haitallisia vieraslajeja on listattu ja kuvattu täällä ja kansallinen listaus haitallisista vieraslajeista kuvauksineen löytyy täältä. Esimerkiksi komealupiini, kurtturuusu, jättipalsami, jättiputket, espanjansiruetana ja minkki ovat haitallisia vieraslajeja, joista olisi tarpeellista päästä eroon.

espanjansiruetana

Vastikään lanseerattu Kutsumaton vieras -kampanja on saanut alkunsa Luonnonvarakeskuksen aloitteesta. Kampanja on kohdistettu pääasiassa yksityisille ihmisille, joita kannustetaan tunnistamaan ja torjumaan haitallisia vieraslajeja omasta elinympäristöstään: niin kotipuutarhasta, pihamaalta kuin muusta lähiluonnosta. Kampanjassa on mukana useita vieraslajien parissa toimivia tahoja Luonnonvarakeskuksen lisäksi: Itä-Suomen yliopisto, WWF, ELY-keskukset, Suomen luonnonsuojeluliitto, Marttaliitto, Tulli, Kuntaliitto, Metsähallitus, Ruokavirasto, Luomus, Suomen riistakeskus, Suomen ympäristökeskus SYKE, Helsingin, Jyväskylän ja Riihimäen kaupungit sekä Vieraslajiasioiden neuvottelukunta. Somessa kampanjan tunnisteena on #KutsumatonVieras

Kyseisen kampanjan lisäksi myös laki velvoittaa pitämään kaikki vieraslajit kurissa ja huolehtimaan, etteivät ne pääsisi karkaamaan ympäristöön. Haitallisten vieraslajien kasvattaminen on kokonaan kielletty. Keväästä alkukesään on paras ajanjakso torjua haitallisia vieraslajeja, sillä lajit eivät ole päässeet vielä lisääntymään.  Jotta vieraslajit osaa tunnistaa, kannattaa tutustua lajeihin tarkemmin vaikkapa yllä olevien linkkien kautta. Myös vieraslajien levinneisyyskarttoja kannattaa vilkaista. Omat havainnot vieraslajeista kannattaa ilmoittaa Vieraslajit-sivustolle.

Jos ja kun haitallisia vieraslajeja alkaa torjua omatoimisesti, kannattaa muistaa seuraavat seikat: Ensinnäkin ennen torjuntatoimiin ryhtymistä on syytä selvittää oikeat torjuntatavat. Esimerkiksi jättiputkien torjunnassa suojavarustuksen tulee olla kunnossa, jottei palovamman kaltaisia iho-oireita pääsisi syntymään. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että omalla pihalla kasvavat haitalliset vieraslajit tulee poistaa itse. Poistotoimet tulee ulottaa myös oman pihan ulkopuolelle, mikäli laji on päässyt leviämään sinne omalta pihalta. Haitallisten vieraslajikasvien kitkeminen ja hävittäminen vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan. Yleisiltä puistoalueilta tai kadunvarsiltakaan ei saa mennä kaivelemaan kasveja pois luvatta, vaikka sinänsä hyvän työn tekisikin. Kaivelun sijasta kukkien ja siementen kerääminen on sallittua, sillä se sisältyy jokamiehenoikeuksiin.

komealupiini

Ilmastonmuutoskirja TV:stä tutulta meteorologilta

Muutama viikko sitten, aivan maaliskuun alussa, ilmestyi Kerttu Kotakorvelta esikoiskirja Suomen luonto 2100: tutkimusretki tulevaisuuteen, joka käsittelee ilmastonmuutosta ja sen vaikutusta Suomen luontoon. TV-uutisten säätiedotuksista tutun meteorologin tietokirja keskittyy konkretisoimaan, millaiseksi Suomen ilmasto ja luonto kuluvan vuosisadan loppuun mennessä muuttuvat, mikäli ilmastonmuutos jatkuu sellaisena kuin tutkimusten valossa nyt näyttää. Lukija saa hyvän käsityksen esimerkiksi siitä, miten vuodenajat muuttuvat ja millaisia eläimiä ja kasveja tulevaisuuden Suomessa elää ja kasvaa. Kotakorpi myös pyrkii taustoittamaan muutosten takana olevia ilmiöitä, eli esimerkiksi syitä sille, miksi talvet lyhenevät tai sateet lisääntyvät.

Kotakorpi kirjoittaa selkeän oppikirjamaisesti. Vaikka kyseessä on kuvitteellinen tulevaisuuden kuvaus, kaunokirjallista elämystä teoksesta ei saa: kyse on tietokirjasta. Lähteinään Kotakorpi on käyttänyt pääasiassa erilaisia alan verkkosivustoja (esimerkiksi Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Ilmatieteenlaitos), ja koonnut niiden perusteella näkemyksensä tulevaisuuden Suomen luonnosta. Kotakorven oma ala, meteorologia, näkyy kirjassa vahvasti, mutta ei liian hallitsevasti eikä liian ammattimaisesti. Tieteellinen tausta ei siis tarkoita, että kirja olisi vaikeasti ymmärrettävä. Kotakorpi on onnistunut tuottamaan yleistajuista tekstiä, jonka johdosta kirjaa voi sanoa koko kansan kirjaksi.

Julkisuuden henkilöllä on käytettävissään vaikutusvaltaa. On ihailtavaa, että Kerttu Kotakorpi on halunnut laittaa oman kortensa kekoon ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kirjallaan – joka ei ole sensaatiohakuinen dystopia, vaan asiallinen tiedonanto – Kotakorpi saattaa tavoittaa sellaisenkin lukijakunnan, joka ei ilmastonmuutosasioihin jaksaisi perehtyä ilman, ellei juuri teeveestä tuttu meteorologi-Kerttu siitä kertoisi. Kirja saattaakin herättää yhä useamman ajattelemaan, mitä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi olisi vielä tehtävissä: Miten päästöjä voisi omalta osaltaan pienentää ja miten luonnonvaroja voisi suojella?

Puita istuttava hakukone

Kaikki tuntevat Googlen. Googlen hakukoneella tehdään yli viisi miljardia hakua päivittäin. Emme tule ajatelleeksi, että internetissä on olemassa muitakin hakukoneita kuin Google, joten googlaamme ja googletamme, kun etsimme tietoa. Vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa useita. Tässä blogipostauksessa esittelyssä on ekologinen hakukone Ecosia. Ecosialla tehtyjen hakujen tuotoilla istutetaan puita sekä edistetään uusiutuvien energiamuotojen ja kestävän kehityksen maatalouden tukemista.

Ecosia on vuonna 2009 perustettu sosiaalinen yritys. Ecosian idean isä ja perustaja on saksalainen Christian Kroll, joka maailmalla matkustaessaan havahtui siihen, miten iso ongelma metsien hävittäminen maailmalle onkaan. Metsien suojelun ja puiden istuttamisen lisäksi Ecosia panostaa uusiutuvan energian käyttöön. Niinpä Ecosian hakukoneet käyttävät ainoastaan uusiutuvaa energiaa, ja esimerkiksi vuonna 2019 Ecosia rakensi oman aurinkoenergialaitoksensa.

Ecosia on mainosrahoitteinen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että se saa rahaa käyttäjien klikatessa hakutulosten yhteydessä näytettäviä mainoksia. Hauista saaduista voitoista käytetään vähintään 80 % puiden istuttamiseen paikkoihin, joissa metsitys on erityisen tarpeellista. Tähän mennessä on istutettu yli 121 miljoonaa puuta eri puolille maailmaa. Yksi puu saadaan istutettua vajaalla 50 verkkohaulla. Ecosia pyrkii luotettavuuteen, joten se julkaisee kuukausittain taloudelliset raporttinsa ja puiden istutustodistukset.

Ecosia on englanninkielinen ja sen haun tulokset tulevat Microsoftin Bing-hakukoneen kautta. Hakukone ei tallenna tehtyjä hakuja tai profiloi käyttäjiä hakujen perusteella, kuten esimerkiksi Google tekee. Ecosian hakutulokset eivät välttämättä aina yllä Googlen tasolle, mutta Ecosian yksityisyyden suoja on Googlea parempi. Ecosiaa voi käyttää sekä tietokoneella että mobiililaitteella.

Väheksymättä Googlen toimivuutta hakukoneena mieleen herää väistämättä kysymys siitä, mitä tapahtuisi, jos yhä useampi haku tehtäisiinkin Ecosialla… Ja miten metsittäminen etenisikään, jos ne kaikki yli viidet miljardit päivittäiset googlaukset tehtäisiinkin Ecosialla!

Kasvisten uudelleenkasvatus

Keväisin ei aina tarvitse – eikä kannatakaan – ostaa kaikkia kasvimaan kasvien siemeniä tai taimia uutena. Kierrättämisen ja vähäjätteisyyden ideaa voi noudattaa myös puutarhaharrastuksessa. Kaupasta ostettuja kasviksia ja niiden tähteitä voi ja kannattaa hyödyntää!

Paprikan siemenet joutavat usein biojätteisiin, mutta mitäpä jos kylväisikin niitä vaikkapa tyhjiin jugurttipurkkeihin tai kartonkisesta juomatölkistä leikattuun astiaan! Nyt on juuri sopiva aika paprikan esikasvatukselle, jotta loppukesällä voisi saada satoa. Paprikan kasvatus aloitetaan täyttämällä kylvöastia mullalla ja lykkäämällä multaan pari siementä reilun viiden sentin päähän toisistaan. Kylvös kastellaan ja peitetään läpikuultavalla kannella (jonka voi tehdä vaikkapa pakkausmuovista), ja laitetaan valoisaan paikkaan. Kun siemenet alkavat itää, kansi poistetaan. Mullan tulee koko ajan olla sopivan kosteaa, jotta paprika innostuu kasvamaan. Kun taimet ovat kasvaneet noin nelilehtisiksi, kannattaa ne siirtää isompiin ruukkuihin. Ulos taimet voi viedä ensin alkukesän lämpimiksi päiviksi ja tuoda yöksi sisälle. Lopulliseen kasvupaikkaansa kasvihuoneeseen, parvekkeelle tai suojaisan pihan lämpimälle seinustalle paprikat voi viedä edellä mainitun karaistumisen jälkeen.

Myös kaupasta ostetun tomaatin siemeniä voi kylvää. Kylväminen ja taimien kasvatus tapahtuu samaan tyyliin kuin paprikalla. Tomaatin siemenet on kuitenkin hyvä puhdistaa ennen kylvämistä seuraavalla tavalla, jotta hedelmälihan sokeri ei pääsisi mädännyttämään siemeniä: Tomaatista puristetaan siemeniä sisältävää hedelmälihaa puhtaaseen, kannelliseen purkkiin ja annetaan olla suljetussa purkissa pari päivää. Purkkia ravistellaan kevyesti muutamia kertoja tuon parin päivän aikana. Kun pari päivää on kulunut, purkkiin lisätään loraus vettä, jonka jälkeen purkkia ravistellaan hellästi. Neste kaadetaan pois purkista ja pohjalle painuneet siemenet laitetaan siivilään, jossa ne huuhdellaan. Siementen annetaan kuivua ainakin viikon ajan esimerkiksi pyyhkeen päällä. Tämän jälkeen siemenet voidaan kylvää tai laittaa rasiaan odottamaan myöhempää kylvöä. Huhtikuu on sopiva aika tomaatin esikasvatuksen aloittamiselle.

Aina viljelyä ei tarvitse aloittaa siemenien kylvämisestä. Esimerkiksi kaupasta ostetun ruukkusalaatin jämät voi kasvattaa uudelleen. Salaattiruukku laitetaan vesiastiaan ja valoisaan paikkaan, jolloin se alkaa kasvattaa uusia salaatinlehtiä. Myös salaatin kannat kannattaa yrittää kasvattaa uudelleen laittamalla ne veteen: uusia juuria kantaan ei kasva, mutta parhaimmillaan kuitenkin useita uusia salaatinlehtiä. Tällainen salaatin kasvattaminen onnistuu sisätiloissa ympäri vuoden, kunhan kasvupaikka on riittävän valoisa.

Ruukkuyrteistä kannattaa ottaa pistokkaita, jotka voi juurruttaa vedessä. Ainakin basilikaa, minttua, sitruunamelissaa, korianteria, timjamia ja salviaa kannattaa kokeilla! Pistokkaan tyvestä poistetaan lehdet, jotta ne eivät jää veden alle. Juurrutusastia kannattaa pitää valoisassa paikassa, ja vesi on hyvä vaihtaa muutaman päivän välein. Juurtuneet pistokkaat voi istuttaa multaan ja siirtää kesällä ulos auringonpaisteeseen kasvamaan.

Purjon naatit voi myös kasvattaa uudelleen – varsinkin, jos on sattunut ostamaan purjon, jossa on juuret tallella! Purjon noin viisisenttisen kannan voi laittaa joko veteen tai multaan kasvamaan. Multaan istuttaessa kannasta jätetään näkyviin noin sentti. Alkukesällä purjon kannat voi istuttaa ulos kuohkeaan kasvimaahan noin kymmenen sentin välein. Mullan tulee olla kosteaa ja paikan aurinkoinen.

Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi ruuanlaiton yhteydessä tulee heitettyä pois paljon muitakin kasvisten osia, jotka mahdollisesti kelpaisivat uusiokäyttöön. Niinpä ennen kuin kippaa kasvinjätteet biojätepussiin tai kompostiin, kannattaa miettiä, voisiko jonkin osan jätteestä kasvattaa uudelleen. Keittiön kasvijätteiden kasvattaminen uudelleen on sekä hauska että hyödyllinen harrastus. Uudelleenkasvatus on myös keino säästää vähän rahaa.

Vaatehuolto on vihreää viisautta

Tekstiilit kuuluvat olennaisesti jokapäiväiseen elämäämme. Sen vuoksi niiden ympäristöystävällisyyteen satsaaminen on järkevää. Ympäristöystävällisyys ei tarkoita uusien vaatteiden jatkuvaa shoppailua ja kodin tekstiilien tiheää päivittämistahtia sillä verukkeella, että aiemmat tekstiilit sysätään keräyslaatikoihin tai kirppiksille. Ympäristöystävällistä sen sijaan on se, että tekstiilejä hankkii vain harkiten ja tarpeeseen, ja kun niitä hankkii, kiinnittää huomiota laatuun ja käytettävyyteen. Hyvälaatuinen tekstiili kestää paremmin kulutusta. Eikä tässä vielä kaikki: Kun huollamme vaatteitamme ja kodin tekstiilejä oikein, niiden elinkaari pitenee entisestään. Pitkä elinkaari lisää ekologisuutta.

Miten tekstiilejä pitää huoltaa, jotta ne säilyisivät hyvänä pitkään?

Turhaa pesua kannattaa välttää, sillä peseminen kuluttaa tekstiiliä. Pelkkä tuulettaminen voi riittää. Toki esimerkiksi alusvaatteiden, sukkien ja pyyhkeiden peseminen usein on perusteltua, mutta miksi laittaa esimerkiksi kaksi kertaa päällä ollutta paitaa pyykkiin, jos sitä ei ole hikoiltu märäksi tai tahrittu vaikkapa ruualla?  

Tuuletus pihalla tai parvekkeella raikastaa tekstiilin. Ilmavirta kulkee tekstiilin läpi, kuivattaa sitä ja tuhoaa lämpimässä ja kosteassa viihtyviä bakteereja. Myös auringonvalolla on antimikrobinen vaikutus. Pakkasella tekstiili raikastuu erityisesti, sillä pakkanen tuhoaa bakteereja, pölypunkkeja ja mahdollisia pieniä tuholaisia kuten vaatekoita.  

Jos tekstiilissä on yksittäinen tahra, voi sen pestä paikallisesti. Esimerkiksi farkkujen lahkeessa olevan kuratahran tai paidan kauluksen mehutahran pystyy usein putsaamaan ilman, että koko vaatteen joutuu laittamaan pyykkikoriin odottamaan pesukoneeseen pääsyä. Tekstiilissä olevat karvat voi puolestaan poistaa teippiharjan avulla.

Kun tekstiilit ovat likaisia ja ne päätyvät konepesuun, kannattaa ne pestä samanväristen kanssa ja sopivalla pesuohjelmalla. Ekologiset, esimerkiksi joutsenmerkillä varustetut pesuaineet ovat hellävaraisimpia sekä luonnolle että myös pyykille. Tekstiilien kuiduille tekee hyvää, kun pesun yhteydessä käyttää pyykkietikkaa – myös väkiviinaetikka sellaisenaan sopii pyykkietikaksi. Pesupussin käyttäminen saattaa vähentää tekstiilien nukkaantumista. Täysien pesukoneellisten peseminen on ekoteko. Jos konetta on vaikea saada täyteen, yksittäisiä vaatekappaleita tai pieniä tekstiilimääriä voi hyvin pestä käsinkin.

Silittäminen kuluttaa energiaa, mutta toisaalta se sulkee tekstiilien kuidut, millä on likaahylkivä vaikutus eli pesuntarve hidastuu. Silittämällä saadaan tekstiili palautettua paremmin muotoonsa pesun jälkeen. Silityksen seurauksena tekstiili pysyy myös paremmin ryhdissään. Jotta liian kuuma silitysrauta ei pilaisi tekstiiliä, on tärkeää varmistaa tekstiilin hoito-ohjemerkistä, kuinka kuumalla raudalla sen voi silittää.

Rikki menneen tekstiilin parsiminen ja korjaaminen lisää tekstiilin käyttöikää. Siispä ennen kuin hylkää hajonneen tekstiilin ja suuntaa kaupoille ostamaan uutta, kannattaa selvittää korjaamisen mahdollisuus. Irronneet napit voi neuloa takaisin, syntyneet rei’ät paikata tai parsia umpeen.  Korjausompelu ei välttämättä ole kovin vaikeaa, ja sen voi tehdä itse, mutta ompelijan tai osaavamman tuttavankin palveluihin kannattaa tarpeen vaatiessa turvautua.

Uudenlainen taloudellinen ymmärrys

Helmikuun alussa julkaistiin Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasguptan kokoama suurta huomiota saanut raportti, joka käsittelee luontokadon ja talouskasvun yhteyttä. Raportissa käydään läpi talouskasvun luonnolle aiheuttamia vahinkoja, ja tehdään konkreettisia ehdotuksia kehityksen kääntämiseksi. Tämä maailmanlaajuisesti riippumaton raportti,The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review, yhdistää luontovarallisuuden talousmittareihin. Tällä pyritään siihen, että vihdoinkin me kaikki – poliitikot ja yritykset mukaan lukien – ymmärtäisimme luonnon monimuotoisuuden nopean hupenemisen vakavuuden paremmin.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ollut tiedossa jo pitkään, ja siitä ovat niin tutkijat kuin ympäristöaktivistitkin koko ajan varoitelleet. Siitä huolimatta, että tiedämme elävämme sukupuuttoaaltojen kiihtymisen ja paikallisten ekosysteemien tuhoutumisen keskellä, toimet politiikassa, yritysten investointipäätöksissä ja kulutustottumuksissamme ovat olleet olemattomia. Raportista käy ilmi, kuinka taloudellinen kasvu on saavutettu luonnon kustannuksella.

Ihmiskunta ja sen talousjärjestelmä tulisi ymmärtää osana luontoa, eikä sen ulkopuolisena järjestelmänä. Toisin sanoen luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen on taloudellisesti järkevää ja kannattavaa. Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tapahduttava nyt, sillä on vaikeaa ja mahdotontakin yrittää lähteä korjaamaan ekosysteemiä jälkikäteen. Raportissa varoitetaan tuudittautumasta ajatukseen, että teknologinen kehitys ratkaisisi lopulta ongelmat, jotka ovat syntyneet luonnonvarojen ylikäytöstä ja ympäristön tilan heikkenemisestä.

Dasguptan raportin pääsanoma on, että luonnollakin on rahallinen arvonsa. Kulutuksen hillitsemiseksi luonnolle aiheutettu haitta tulisi näkyä tuotteiden hinnassa. Sen sijaan, että metsiä, maita ja meriä hyödynnetään ilman maksua, niiden käytöstä tulisi maksaa. Tuhlaaminen (mm. ruokahävikki) tulisi lopettaa, sillä se vahingoittaa luontoa ja kostautuu tuleville sukupolville. Raportin mukaan on myös tärkeää, että luonnonsuojelualueita laajennetaan. Monien ekologien tekemän laskelman mukaan noin kolmannes maapallon maa- ja meripinta-alasta olisi tarpeen suojella.

Vanhempien kokema ilmastoahdistus päivänvalossa

Monilla vanhemmilla on huoli lastensa tulevaisuudesta edessä siintävän ekokatastrofin keskellä. Miten huolen kanssa pystyy elämään tasapainoista elämää? Pitäisikö lapsille puhua ympäristömme alati huonontuvasta tilasta, ja jos niin miten? Onko vanhempien kannattavaa tarjota lapsilleen materialistisesti yltäkylläinen lapsuus, jos se (vielä) on mahdollista, vai tulisiko lapset kasvattaa tiedostaviksi, edeltävää sukupolvea ekologisemmiksi kuluttajiksi? Mikä oikein on oikea tapa toimia?

Koulukuntia ja mielipiteitä on useita: konservatiivisia, liberaaleja, niiden väliltä ja ääristä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen ympäristöasiantuntija Bill McKibben on todennut, ettei ilmastonmuutoksesta ole syytä kertoa lapsille, sen sijaan voidaan panostaa luontosuhteen rakentamiseen. Pohjoismaissa, erityisesti Ruotsissa, lapsille tarjotaan paljon tietoa ilmastonmuutoksesta esimerkiksi lastenkirjallisuudessa. Selvää lienee se, että lapsen ikä ja kehitystaso on hyvä ottaa huomioon, kun ympäristön tilasta kerrotaan. Siis samalla tavalla kuin vaikkapa seksin tai muiden hankalaksi koettujen aiheiden kohdalla. Eikä tietenkään ole hyväksi, että vanhemmat kaatavat oman tuskansa lastensa niskaan.

On tärkeää, ettei vanhempien kokema ympäristöahdistus ole tabu. Uhkaava ekokatastrofi ja omien jälkeläisten mahdollinen kärsimys ovat ahdistavia asioita, mutta kuitenkin tosiasioita, jotka ansaitsevat tulla käsitellyiksi. Tuskan päivänvaloon tuominen vaikenemisen sijaan luo toiveikkuutta. Niinpä tärkeitä ympäristötekoja ovat aihetta käsittelevät puheenvuorot niin mediassa kuin taiteessa.

Esimerkiksi Emma Puikkosen romaani Lupaus (2019) käsittelee aihetta. Romaanin päähenkilö on ilmastoahdistukseen sairastuva yksinhuoltajaäiti Rinna. Romaanin muita keskeisiä henkilöitä ovat Rinnan tytär Seela ja Grönlannissa sulavaa jäätikköä kuvaava Robert. Romaanissa ekologinen kriisi horjuttaa perusturvallisuutta, ja tunne elämän hallitsemattomuudesta tekee niin vanhemmuudesta kuin koko elämästä haasteellisempaa. Romaanissa pohditaan, miten lapselle tulisi puhua ekologisesta kriisistä, sekä käsitellään siihen liittyviä pelkoja. Ratkaisuja romaani ei ehkä anna, mutta samastuttavaa tunnetta ja ajattelemisen aihetta sivuilta voi löytää.

Vanhemmuutta ekokriisin aikaan käsittelee myös Äiti, kuolevatko jääkarhut? joka on kuunneltavissa Yle Areenassa. Kyseessä on kahdeksan jakson verran Nina Mäkeläisen esseemäisiä pohdintoja siitä, miten hän voi kertoa viisivuotiaalle lapselleen ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta. Sarjassa pääsee ääneen muutamilla kommenteillaan myös mm. tutkija Panu Pihkala, toimittaja Mikko Pelttari ja tietokirjailija Hanna Nikkanen (joka kertoo tässä blogipostauksessakin mainituista näkemyseroista: onko lapsille tarpeellista kertoa ilmastonmuutoksesta vai ei.)

Jotta uhanalaisia lajeja ei metsästettäisi

Iso osa Suomessa metsästettävistä lajeista on uhanalaisia. Lajin luokitteleminen uhanalaiseksi tarkoittaa, että lajin kannan säilyminen on vaarassa ja sen takia lajin suojelua pitää lisätä. Uhanalaisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että laji olisi rauhoitettu, joten uhanalaisten lajien metsästys on mahdollista, ja valitettavasti sitä myös tapahtuu. Vaikka laki sallisikin uhanalaisten lajien metsästämisen, luonnon ja elonkirjon kannalta tilanne on kestämätön.

Enimmäkseen uhanalaiset metsästettävät lajit ovat lintuja. Laki ei suojele uhanalaisia lintuja, mikäli ne on määritelty kuuluvaksi riistalintuihin. Suomen Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi kehottavat tämän vuoksi linnustajia vastuullisuuteen. Niiden mukaan taantuvien lajien metsästystä on vältettävä, sillä vähenevän kannan metsästyksen takia aiheutunut lisäkuolleisuus on lajien säilymisen kannalta hyvin kohtalokasta. Linnustajien avuksi on laadittu Taantuvien vesilintujen tunnistamisopas, jotta taantuneet lajit osattaisiin jättää paremmin rauhaan.

Uhanalaisten nisäkkäiden osalta esimerkiksi ahman tilanne on huolestuttava. Ahmoja tapetaan erityisesti niiden porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen takia Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla sekä luvatta. Ahmoja elää poronhoitoalueella kuitenkin vain noin 120 yksilöä. Kokonaisuudessaankin Suomen ahmakanta on hyvin pieni. Suurpetona ahmalla on erittäin tärkeä osansa ekosysteemien huipulla, ja se kuuluu luontaisena lajina pohjoiseen luontoon.

Vielä noin kuukauden ajan on mahdollisuus kannattaa vastuullista metsästämistä koskevaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään uhanalaisten lajien parempaan suojeluun. Kansalaisaloitteessa esitetään, että metsästyslakiin lisättäisiin velvoite rauhoittaa sellainen laji, jonka kanta on Suomessa tai kansainvälisesti luokiteltu uhanalaiseksi. Kansalaisaloitteen tarkoituksena ei ole syyllistää metsästäjiä, vaan sen tarkoitus on kohdistaa metsästys uhanalaisten lajien sijaan elinvoimaisiin lajeihin. Tällä hetkellä kansalaisaloitteella on kannattajia yli 33 000, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi vähintään 50 000 kannatusilmoituksella.

Hyvinvoivat ja monimuotoiset luonnonympäristöt ovat edellytys kaikelle elämälle. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä tapahtuu hälyttävällä tahdilla koko maapallolla. Elonkirjon köyhtyminen voi aiheuttaa arvaamattomia seurauksia maailmallemme – siis mukaan lukien me ihmiset. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on vielä mahdollista pysäyttää, ja uhanalaisten lajien metsästämisen välttäminen on yksi konkreettinen teko luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Kestävä kahvitauko

Kahvittelu kuuluu vahvasti suomalaiseen kulttuuriin. Kahvin juominen on useimmille esimerkiksi osa aamu-, iltapäivä-, työpäivä- ja juhlarutiineja. Nyt korona-aikana vietämme aiempaa enemmän aikaa kotona, joten myös kahvia tulee todennäköisesti keitettyä enemmän. Miksipä emme siis kiinnittäisi tuon elämämme olennaisuuden ympäristöseikkoihinkin tarkempaa huomiota.

Ensin valitaan ekologinen kahvi…

Ilmastonmuutoksen vuoksi laadukkaan kahvisadon saatavuus tulevaisuudessa vaikuttaa olevan vaakalaudalla. Esimerkiksi sään ääriolosuhteiden yleistymiset vaikuttavat kahvipensaiden menestymiseen. Myös siis kahvin kannalta tarvitaan tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaikilta tahoilta!

Kuluttaja voi vaikuttaa valitsemalla kahvikseen vastuullisesti tuotettua kahvia. Marketin hyllyllä kannattaa tutkia kahvipakkausten merkintöjä: Reilun kaupan merkki, Rainforest Alliancen sammakkomerkki, UTZ-merkintä tai lehteä kuvaava luomumerkki pakkauksen kyljessä kertovat ympäristövastuusta. Reilu kauppa -merkki tarkoittaa, että valmistuksessa on noudatettu kansainvälisiä Reilun kaupan kriteerejä, ja tuotanto on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla. Rainforest Alliancen sammakkomerkki kertoo puolestaan ympäristömääräysten noudattamisesta sekä työolojen edistämisestä. Rainforest Alliance on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävän kehityksen varmistaminen. UTZ Certified on globaali kestävän kehityksen sertifiointi, joka ilmaisee, että kahvi on tuotettu huolehtien ympäristöstä ja ihmisten hyvinvoinnista. Luomumerkki kertoo, että kahvi on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä kahvipavuista, eikä viljelyssä ole käytetty kemiallisia torjunta-aineita eikä keinolannoitteita.

…sitten keitetään sopiva määrä ja nautitaan!

Viime aikoina on ollut paljon juttua viemäriin joutuvasta hävikkikahvista. Esimerkiksi kotien ruokahävikistä kahvin osuus on jopa 13 %! Tärkeää onkin siis keskittyä keittämään kahvia vain sen verran kuin tarve vaatii. Jos kuitenkin kerralla keittää enemmän kuin tulee juotua, voi ylimääräisen kahvin laittaa termospulloon odottamaan seuraavaa kahvitteluhetkeä. Ylijäämäkahvia voi myös hyödyntää leivonnassa ja ruuanlaitossa.

Kun kahvia keitetään perinteisellä suodatinkahvinkeittimellä, kertakäyttöisen suodatinpussin voi korvata kestosuodatinpussilla. Sellaisen voi ostaa, mutta itsekin sen voi helposti ommella: kaavana voi käyttää kertakäyttösuodatinpussia, ja materiaaliksi käy esimerkiksi raakapellava, joka on luonnostaan antibakteerinen materiaali. Pellavainen suodatinpussi kestää lukuisia keittokertoja. Jokaisen kahvinkeiton jälkeen kahvinpurut poistetaan biojätteisiin, suodatinpussi huuhdellaan kuumalla vedellä ja ripustetaan kuivumaan. Kerran viikossa pellavasuodatinpussi on suositeltavaa pestä liottamalla sitä kiehuvassa vedessä, johon on lisätty ruokalusikallinen ruokasoodaa.

Myös sillä, mitä kahvinsa joukkoon lisää, voi olla ympäristön kannalta vaikutusta. Tarkemmin ilmaistuna: kermatilkka tai loraus maitoa kannattaa korvata jollakin kasviperäisellä, esimerkiksi varta vasten kahvin joukkoon tarkoitetulla kaurajuomalla. Vaihtoehtoja on useita, joten valinnanvaraa on.

Lediä pimeyteen!

Pimeänä vuodenaikana valaistus on tärkeä osa arkeamme. Valaistus lisää niin turvallisuutta kuin viihtyisyyttäkin. Valitettavasti valoa pimeyteen tuovat lamput kuitenkin kuormittavat myös ympäristöä. Suurin osa lamppujen ympäristökuormituksesta syntyy energian kulutuksesta lampun käytön aikana, ei siis lampun tai valaisimen valmistuksen yhteydessä. Näin ollen ympäristöystävällisin lamppuvaihtoehto on lamppu, joka on energiatehokkain.

Vuonna 2009 EU:ssa päädyttiin kieltämään hehkulamput, koska ne kuluttivat käyttövaiheessa runsaasti energiaa, eivätkä ne sen vuoksi olleet ympäristöystävällisiä. Markkinoille tuli ensin energiansäästölamppuja ja sitten ilmestyivät led-lamput. Muutoksen myötä valaistuksen osuus kotitalouksien sähkönkulutuksesta alkoi tasaisesti laskea.

Markkinoilla on ollut myös halogeenilamppuja. Energiatehottomuuden vuoksi niiden poistuminen markkinoilta alkoi vuonna 2016.

Energiatehokkaat ledit ovat syrjäyttäneet niin halogeenilamput kuin energiasäästölamputkin. Ledit ovat osoittautuneet parhaimmiksi lampuiksi teknisiltä ominaisuuksiltaan ja laatunsakin puolesta. Energiansäästölamppuja valmistetaan ja tuodaan markkinoille silti vielä edelleen. Energiansäästölamput ovat toimivia ja sinänsä energiatehokkaita yleisvalaistuksessa. Niiden heikkous on kuitenkin siinä, että ne saavuttavat täyden valaistustehonsa vasta lämmettyään ja niiden käyttöikään vaikuttaa sytytyskertojen määrä lampun laadun lisäksi.

Ledit ovat siis energiatehokkaita ja tämän vuoksi ympäristöystävällisin lamppuvaihtoehto. Ne ovat pitkäikäisiä, ja ne voivat olla valaisukykyisiä parinkymmenen vuoden ajan. Tämän vuoksi markkinoilla on led-valaisimia, joissa ei ole mahdollisuutta polttimon vaihtoon.

Kun led-lamput ja energiasäästölamput lakkaavat toimimasta, niitä ei tule laittaa polttokelpoisen eli sekajätteen joukkoon. Ne nimittäin kierrätetään SER-keräyspisteisiin, sillä ne luokitellaan sähkö- ja elektroniikkaromuksi. Suurin osa lamppuihin käytetyistä materiaaleista pystytään hyödyntämään uudelleen.

Voiko ekologisuuden ja joulun yhdistää?

Joulu on kulutuksen juhlaa. Syödään yli tarpeen ja hankitaan lahjoja – tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia. Sitten vielä suunnilleen joulunpyhinä starttaavat alennusmyynnit, jotka edelleen houkuttelevat tekemään monenlaisia hankintoja lisää. Ihmisestä ja arvomaailmasta riippuen omatunnon kolkutus on joulun tienoilla suurta tai pientä. Joka tapauksessa kulutusjoulu ei ole ympäristölle eikä ehtyville luonnonvaroille juhlaa. Miten joulua voi viettää ilman suurta kulutusta ja pitääkö joulusta luopua, jos haluaa elää ekologisemmin?

Kohtuus on avainsana ekologisuuteen. Juhlantuntu ei vaadi ylitsepursuavaa yltäkylläisyyttä ruokapöydässä, lahjoissa kuin koristelussakaan. Tunnelma tulee lopulta sisältä päin, ei ulkoisista puitteista.

Perinteinen suomalainen jouluruoka perustuu pitkälti juureksiin, ja ruokavalion kasvispainotteisuushan on ekologista. Jos liharuuista kuten kinkusta ei halua kokonaan luopua, voi liharuokien osuutta joulupöydässä kuitenkin vähentää. Ruuan määrä kannattaa myös suunnitella etukäteen, sillä hävikkiruuan synnyn ehkäisy on suositeltavaa.

Entä ne lahjat? Pitääkö aineellisia lahjoja hankkia kaikille sukulaisille, ystäville, naapureille ja lasten opettajille sekä muille yhteistyökumppaneille? Milloin on kyse rasittavasta tavasta, milloin antamisen ilosta? Millainen lahja ilahduttaa oikeasti tai tulee tarpeeseen? Voiko tavaran korvata ostetulla palvelulla? Voisiko lahjarahat lahjoittaa vaikkapa hyväntekeväisyyteen? Kysymyksiin vastaaminen ei välttämättä ole kovin yksinkertaista. Ympäristön kannalta paras lahja on kuitenkin sellainen, jonka valmistamiseen ei ole kulunut paljon luonnonvaroja, eivätkä valmistumisprosessi ja kuljetukset ole aiheuttaneet paljon päästöjä. Ekologinen lahja ei myöskään jätä jälkeensä jätettä. Aineeton lahja on siis ympäristön kannaltakin ilahduttava.

Joulukoristeita voi säilyttää vuodesta toiseen. Uusia koristeita hankkiessa kannattaa muistaa kierrätyskeskukset ja poistomyynnit. Askartelu luonnon- ja kierrätysmateriaaleista on myös suositeltavaa. Ympäristön kannalta ei ole järkevää hankkia kokonaista kertakäyttöistä joulusisustusarsenaalia vuosittain ja seurata orjallisesti sisustuslehtien ”Tänä jouluna teemaväri on hopea” -tyylisiä julistuksia. Sympaattisimpia koristeitahan ovat lopulta ne lasten askartelemat vessapaperirullatontut ja käpykoristeet, joiden näkeminen saa hymyn huulille.

Jätettä syntyy myös jouluna, aivan kuin tavallisena arkenakin, vaikka ekologisesti toimisimmekin.  Ympäristöystävällistä on lajitella jätteet oikein, jotta materiaalit saataisiin uudelleen kiertoon. Eri paikkakunnilla lajitteluohjeissa saattaa olla pieniä eroavaisuuksia, mutta pääpiirteittäin ne ovat kuitenkin samat. Netistä löytyy ohjeita joulun ajan jätteiden lajitteluun, ja myös tähän on koottu linkit Helsingin, Turun seudun, Rovaniemen ja ylä-Savon jäteyhtiöiden sekä Suomen pakkauskierrätys Ringin ohjeistuksia joulunajan lajitteluun.

Tunnelmallista, ekologista ja vähäjätteistä joulua!