Matomultaa ja pieneliöitä luonnonmukaisessa kasvimaassa

Lounaisessa Suomessa kasvukausi on jo alkanut. Lumet ovat sulaneet ja maa on alkanut vihertää. Viimeistään nyt alkaa pihan kasvimaat tai parvekeviljelyt pyöriä mielessä. Pitäisikö puutarhahommat aloittaa lannoittamalla ja hommaamalla säkillinen tai useampi turvemultaa? Ehei!

Matokompostorimme on lähes täynnä tummaa matomultaa ja tunkiolierot taitavat odottaa jo malttamattomina, milloin se poistetaan (eli milloin elinolosuhteet paranevat). Matokompostorista saatava matomulta on hyvin ravinteikasta, ja se on erinomaista lannoitetta ja maanparannusainetta. Niinpä lisään sitä niin kasvimaalle, kukkamaalle kuin pensaidenkin juureen.

Kompostilierot jatkavat matomullan valmistamista matokompostorissa, eli niitä ei ole tarkoitus siirtää matomullan mukana pihan multiin. Pihan mullissa saisi asustaa kuitenkin peltolieroja, kastematoja sekä muita tarpeellisia pieneliöitä (kuten änkyrimatoja, sukkulamatoja, bakteereja jne.), jotta maa-aines olisi koko kasvukauden ajan hyvä kasvualusta kasveille. Jo pelkästään lierot ovat valtavan hyödyllisiä: niiden käytävät toimivat maan ilmanvaihtokanavina ja toisaalta valmiina kasvureitteinä kasvien juurille. Lierot muokkaavat maata ja kuljettavat ravinteita liikkuessaan, syödessään ja ulostaessaan. Maaperään sitoutuneet ravinteet vapautuvat lieron ruuansulatuksessa ja ovat kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Lieronlanta eli matomulta on lisäksi sopivan emäksistä. Lierojen erinoimaisuutta lisää myös se, että ne ehkäisevät kasvimaalla leviäviä tauteja syömällä tautisia kasvinosia ja taudinaiheuttajia.

Säkillinen ostettua multaa ei suo kasvimaalle tätä kaikkea kaivattua elämää. Miten siis maata tulisi hoitaa, jotta se itse pystyisi pitämään itsensä elämää kuhisevana ekosysteeminä? Ensinnäkin ihmisen suorittamaa maan kääntämistä ei tarvita, sillä se estää pieneliöstön tarpeellisen toiminnan. Sen sijaan kate on elintärkeää! Maa pysyy kuohkean elinvoimaisena ja rikkaruohottomana, kun sen pinta peitetään eloperäisellä katteella kuten ruohosilpulla. Kate on rakennusainetta, josta pieneliöstö tuottaa uutta multaa. (Toki multaa voi ja kannattaa lisätä myös kompostista.) Kate ehkäisee myös kuivuutta, sillä sen alla maa pysyy kosteampana. Kosteassa maassa pieneliöt viihtyvät paremmin.

Lopuksi vielä tärkeä muistutus: Kannattaa muistaa välttää kemiallisia torjunta-aineita! Ne nimittäin tuhoavat maaperän elintärkeän pieneliöstön.

Hiekoitussepeli kiertoon

Kuluneena talvena on ollut tarvetta torjua liukkautta yli miljoonalla tonnilla sepeliä. Teiden hiekoittaminen on Suomessa tavanomaista aina talvisin, mutta ilmastonmuutoksen myötä nollan asteen molemmin puolin sahaava talvisää on yleistynyt ja se tarkoittaa myös liukkaampia kelejä.

Nyt on käsillä se aika, kun hiekoitussepeliä harjataan pois kaduilta. Moniko on tullut ajatelleeksi, mihin harjatut hiekoitussepelit joutuvat? Ainakin itse olen asiaa miettinyt ja luullut, että samat sepelit käytetään kaduillamme yhä uudelleen ja uudelleen. Näin ei ole kuitenkaan ollut (eikä ole kokonaisuudessaan vielä nytkään). Suurin osa hiekoitussepelistä on nimittäin mennyt jätteeksi ja talvi toisensa jälkeen kaduille on levitetty neitseellisestä materiaalista, siis kalliosta, louhittua sepeliä.

Onneksi tämä asia on muuttumassa. Hiekoitussepelin puhdistus ja kierrättäminen alkaa olla aiempaa yleisempi käytäntö. Taloudellisesti kierrättämisellä ei ole juurikaan merkitystä: sepelin puhdistus ja kierrättäminen maksavat saman verran kuin uuden sepelin ostaminen. Silti ympäristön kannalta kierrättäminen todellakin kannattaa. Ensinnäkin sepelikuljetuksia tarvitaan kierrätyksen myötä vähemmän, eli ilmansaasteitakin syntyy vähemmän, ja toiseksi kalliota säästyy.

Puhdistus on hiekoitussepelille olennainen toimenpide, sillä puhdistamatonta hiekoitussepeliä on ongelmallista käyttää noin vain uudelleen. Esimerkiksi maarakentamisessa puhdistamaton, ts. haitta-aineita sisältävä sepeli edellyttää ympäristölupaa, mikä tietysti hankaloittaa uusiokäyttöä. Puhdistamisen myötä hiekoitussepelistä poistuu haitalliset aineet kuten suola, bitumi ja pakokaasujen saasteet. Puhdistuksen myötä hiekoitussepeli on laadultaan erinomaista – jopa parempaa kuin suoraan kalliosta louhittu sepeli.

Myös sepelin puhdistus voi kuormittaa ympäristöä: se voi kuluttaa turhan paljon energiaa, tai negatiivisia ympäristövaikutuksia voi syntyä vaikkapa pesuvesien käsittelystä tai kuljetuksista. Niinpä on tärkeää kiinnittää huomiota sepelin puhdistustapaan, jotta kierrätyksen kokonaisuus pysyisi ympäristöystävällisenä. Ainakin paineilman ja seulan käyttö ovat hyväksi todettuja keinoja.

Kierrätyspäivä on tänään ja joka päivä

Tänään 18.3. on kansainvälinen kierrätyspäivä. Päivä perustettiin vuonna 2018, jotta ymmärtäisimme ja muistaisimme entistä paremmin, miten tärkeää koko maailmassa on säästää luonnonvaroja ja kierrättää. Luonnonvarojen ylikulutus ei voi olla hyvinvointimme perusta.

Kansainvälisen kierrätyspäivän (Global Recycling Day) englanninkieliset nettisivut löytyvät täältä.

Kaikki tavaramme ovat peräisin luonnonvaroista. Luonnonvarat eivät riitä loputtomiin, vaan kyseessä on rajalliset resurssit. Niitä ei siis ole syytä käyttää ja tuhlata mielivaltaisesti. Kaikki poisheitettävät tavaramme sisältävät materiaalia, jota voitaisiin yhä käyttää. Vaikka siis tavara itsessään olisi rikkinäinen ja käyttöön kelpaamaton, voi sen sisältämille materiaaleille löytyä uutta käyttöä vaikkapa uusien tuotteiden muodossa. Kierrätettävät materiaalit säästävät vuosittain yli 700 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä, ja ennusteiden mukaan miljardi tonnia vuoteen 2030 mennessä. Kierrättäminen on siis erittäin tärkeää ja merkityksellistä maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Mitä kierrätys tarkalleen ottaen on? Kierrätys on toimintaa, jossa jäte valmistetaan tuotteeksi, materiaaliksi tai aineeksi. Jätteen kierrätyksenä ei pidetä jätteen hyödyntämistä energiana eikä jätteen valmistamista polttoaineeksi tai maantäyttöön käytettäväksi aineeksi, vaan kyse on tällaisissa tapauksissa kierrättämisen sijaan hyödyntämisestä. Kun yksittäinen ihminen laittaa esimerkiksi tyhjän mehutölkin kartonginkeräykseen, hän ei kierrätä (vaikka arkikielessä tätä sanaa käytetäänkin), vaan lajittelee jätteen. Lajittelu on kuitenkin kierrätysprosessissa olennainen ja tärkeä toimenpide.

Viihde-elektroniikan käytöstä kestävämpää

Moni meistä viihtyy vapaa-ajalla(kin) tunteja elektronisten laitteiden ääressä. Silmiemme edessä välkkyvät niin tietokoneet, älypuhelimet, televisiot kuin tabletitkin. Korvissamme on kuulokkeet, ranteessamme älyranneke tai sormessamme älysormus. Sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut tarjoavat yhä useammalle sisältöä arkeen.

Harvemmin tulee ajatelleeksi, miten paljon viihteen kulutus kuluttaa ympäristöä. Esimerkiksi kotitalouksien sähköstä iso siivu kuluu kodin elektroniikan käytössä. Todennäköisesti kodin elektroniikka kuluttaa vuodessa sähköä isomman määrän kuin vaikkapa kodin kylmälaitteet tai ruuanvalmistuksessa käytettävät sähkölaitteet.

On vaikea arvioida täsmällisesti, miten paljon viihteen kuluttaminen kuluttaa energiaa. Esimerkiksi suoratoistopalvelun katselu älypuhelimesta ei selkeästi näy kotitalouden sähkölaskun summassa, mutta sähköä kuitenkin kuluu, sillä toistolaitteen lisäksi sähköä kuluttavat palvelimet ja reitittimet. Ja miten paljon suoratoistopalvelujen sisältöjen tuottamisessa onkaan kulutettu sähköä?! Ympäristön kannalta olennaista on se, miten sähkö on tuotettu: uusiutuvien energialähteiden käyttö fossiilisten polttoaineiden ja uusiutumattomien energianlähteiden sijaan on tietenkin paras vaihtoehto.

Uusiutuvien energialähteiden suosimisen ohella kannattaa viihde-elektroniikan sähkönkulutusta säästää esimerkiksi huolehtimalla, ettei latureita säilytetä pistokkeissa. Myös valmiustilaan jääneet laitteet kannattaa sammuttaa. Lisäksi voi miettiä, pystyykö omaa viihde-elektroniikan käyttöä kohtuullistamaan.

Sen lisäksi, että elektroniikkalaitteiden käyttö kuluttaa sähköä, myös tietenkin elektroniikan tuotannolla on ympäristöä kuormittava vaikutus. Esimerkiksi sekä kaivostoiminnan että komponenttien valmistuksen myötä ympäristöön pääsee raskasmetalleja ja radioaktiivisia aineita. Tuotantoketjuihin liittyy myös ihmisoikeusongelmia. Tämän vuoksi onkin aina suositeltavaa harkita huolella, onko oikeasti tarvetta hankkia uusia laitteita.

Hankituista laitteista kannattaa pitää hyvää huolta: mahdollisuuksien mukaan niitä kannattaa pyrkiä korjauttamaan sen sijaan, että ostaa rikkimenneen tilalle uuden.  Vanhat laitteet on tärkeä muistaa viedä kierrätykseen. Elektroniikkavalmistajien olisi puolestaan syytä alkaa tuottaa pitkäikäisempiä laitteita, joiden korjattavuus ja ohjelmistojen päivitettävyys olisivat vielä pidemmänkin ajan kuluttua mahdollisia.

Ilmastonmuutosraportointia päätöksenteon avuksi

Helmikuun viimeisenä päivänä sotauutisten joukossa uutisoitiin IPCC:n tuoreesta ilmastoraportista, joka ei iloisten uutisten joukkoon kuulunut sekään. Raportin mukaan ilmastonmuutos uhkaa sekä ihmisten että planeettamme terveyttä. Peruuttamattomia muutoksia on tapahtunut, mutta jotta planetaarinen systeemi pysyisi kuitenkin vielä turvallisella tasolla, noin puolet maapallon maa-alasta ja vesistä pitäisi suojella tai ennallistaa. Mutta on toimittava nopeasti, jotta jotenkin vielä pystyisimme sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon ja sen seurauksiin.

IPCC:n raporteilla on tärkeä tehtävä ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä ja sitä vastaan taistelemisessa. Raportit ovat maailman kattavimpia ilmastoselvityksiä. IPCC eli Intergovernmental Panel on Climate Change on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli. Sen tehtävänä on analysoida tieteellisesti tuotettua tietoa ilmastonmuutoksesta sekä kansainvälistä että kansallista päätöksentekoa varten. Ilmastonmuutosraportteja valmistellaan tutkijaryhmissä. Ryhmät keräävät ja arvioivat julkaistua tieteellistä tietoa itse ilmastonmuutoksesta sekä sen vaikutuksista, hillitsemismahdollisuuksista ja siihen sopeutumisesta. Suomen IPCC:n ryhmä on ympäristöministeriön asettama, ja se koostuu tutkijoista ja eri ministeriöiden edustajista.

Helmikuun lopussa julkaistu ilmastoraportti on toinen osa IPCC:n kuudetta arviointiraporttia, joka koostuu kolmesta osaraportista ja yhteenvetoraportista. Tämä nyt julkaistu raportti keskittyy ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja muutoksiin sopeutumiseen ja haavoittuvuuteen. Ensimmäinen osa julkaistiin elokuussa, ja se keskittyi ilmastonmuutoksen fysikaaliseen taustaan. Raportin kolmas osa julkaistaan keväällä ja se käsittelee ilmastonmuutoksen hillintää. Yhteenvetoraportin julkaisu on tarkoitus julkaista tulevana syksynä.

Voiko talviolympialaisten ympäristökuormitusta enää vähentää?

Pekingin talviolympialaiset ovat parhaillaan käynnissä. Kisoja on kritisoitu Kiinan ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Myös ympäristön kuormitukseen olisi syytä kiinnittää huomiota. Yksi merkittävä ympäristöä kuormittava seikka Pekingin kisoissa on se, että kisat pidetään täysin tekolumen varassa.

Pekingin talviolympialaisten lumen valmistamiseen on tarvittu yli 300 lumitykkiä, 220 miljoonaa litraa vettä ja valtava määrä sähköä. Pekingin alueella on pulaa vedestä, ja keinolumetukseen käytetty vesi on saatu vuoriston tekoaltaasta. Tekolumeen on lisätty lumen muodostamisen helpottamiseksi erilaisia kemikaaleja (mm. hyönteismyrkkyä). Kemikaalit imeytyvät maaperään ja kulkeutuvat mahdollisesti pohjaveteen, eli tekolumi myös myrkyttää ympäristöään. Näin tekolumi voi siis edistää luontokatoa ja toisaalta ”luonnoton” lumi normaalisti lumettomassa ympäristössä voi myös vaurioittaa kasvillisuutta. (Asiasta kirjoittaa myös Verde.)

Maapallon lämpötila on nousee koko ajan, eikä sen nousemista näillä näkymin kovin helpolla tulla pysäyttämään. Se tarkoittaa, että talviolympialaisille on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa löytää sopivan talvisia isäntäkaupunkeja: luonnostaan talvisen lumiset paikat harvinaistuvat entisestään. Ehkä kisapaikoiksi valitaan kaukaisia ja korkeilla vuorilla sijaitsevia paikkoja, jolloin logistiikka hankaloituu ja tarve rakentaa valtavasti uutta infrastruktuuria kasvaa. Se tarkoittaa siis suuresti ympäristöä kuormittavia kisoja. Toisaalta lämpimämmät kisapaikatkin voivat olla kehittyvän tekniikan ansiosta aiempaa mahdollisempia. Onhan nytkin jo täysin normaalia esimerkiksi luistella ja pelata jääkiekkoa sisätiloissa ja alussa mainittu keinolumetuskin on yhä yleisempi käytäntö. Ehkä tulevaisuudessa tekniikan avulla keskitytään muokkaamaan esimerkiksi paikallista säätä suotuisammaksi? Ja tämä kaikki tietenkin kuormittaa ympäristöä yhä enemmän.

Selvää on, että talviurheiluolosuhteet muuttuvat vuosi vuodelta haasteellisemmiksi, kun maapallon lumipeite ja jäätiköt kutistuvat ilmastonmuutoksen myötä. Onko siis lopulta talviolympialaisiakaan mielekästä järjestää – varsinkin, kun olympialaisten ympäristökuormitus näyttää kasvavan lämpenemisen myötä ja näin ollen siis omalta osaltaan vielä edesauttaa ilmaston muuttumista lämpimämpään suuntaan? Kisojen ympäristökuormitus lakkaa varmasti sitten, kun kisojen järjestäminen lopetetaan.

Uusi elämä yhä useammalle poistotekstiilille

Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiilien kiertotalouslaitos otettiin käyttöön pari kuukautta sitten lounaisessa Suomessa, Paimiossa. Laitos jalostaa tällä hetkellä kierrätykseen reilut kymmenen prosenttia Suomen poistotekstiileistä. Poistotekstiileillä tarkoitetaan käyttökelvottomia tai rikkinäisiä, mutta kuitenkin puhtaita tekstiilejä, joita voidaan hyödyntää uusiomateriaalina.

Paimion poistotekstiilien käsittelylaitoksessa toimii sekä yksityinen että julkinen toimija: Rester Oy käsittelee laitoksessa poistotekstiiliä, jota on kerätty yrityksistä, pesuloista, sairaaloista ja kaupoista. Lounais-Suomen Jätehuolto Oy puolestaan käsittelee laitoksessa kuluttajilta kerättyjä vaatteita ja kodintekstiilejä.  Käsittelylaitoksessa tekstiileistä tuotetaan uusiokuituja. Uusiokuiduista voidaan valmistaa kuitukankaita, eristeitä, pakkausmateriaaleja… Mahdollisuuksia tutkitaan ja kehitetään koko ajan lisää.

Poistotekstiilikeräys ja -uusiokäyttö kehittyy ja laajenee parhaillaan niin tekstiiliteollisuuden, yritysten kuin tavallisten kuluttajienkin parissa. Tämän vuoden aikana kotitalouksille tarkoitettu poistotekstiilikeräys laajenee eteläisestä Suomesta eri puolelle Suomea ja ensi vuoden (2023) aikana keräysverkoston pitäisi kattaa jo koko Suomen.

Kotitalouksilta kerättävä poistotekstiili on käytännössä vaatteita kuten paitoja, housuja ja takkeja sekä kodintekstiilejä kuten lakanoita, verhoja ja pöytäliinoja. Keräykseen eivät kelpaa alusvaatteet, uimapuvut, vyöt, kengät, laukut, matot, tyynyt, peitot tai pehmolelut. Tekstiilien tulee olla puhtaita ja kuivia, eli homeiset, haisevat, märät tai ötökkäiset tekstiilit eivät kuulu keräykseen. Keräykseen menevä poistotekstiili onkin tärkeää pakata huolellisesti muovipusseihin likaantumisen ja kastumisen ehkäisemiseksi. Jos tekstiili on kastunutta tai likaantunutta, se menee sekajätteeseen eli polttokelpoiseen jätteeseen.

Ilotuliteroskasta eroon!

Vuosi on ihan kohta vaihtumassa ja tiedossa on rakettien räiskettä ja pommien pauketta. Ehkä osalle meistä uudenvuoden juhlatunnelman kruunaa nimenomaan ilotulitteiden jyske ja välke? Ilotulitteilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: ne ovat muoviroskaa, puukeppejä, pahvia ja paperia, pelottavaa pauketta ja ilmassa leijuvaa savua…

Miten ilotulitteiden kanssa tulisi huomioida ympäristöasiat?

Jos omassa käytössä on ilotulitteita, roskaamisen välttäminen on tärkeimpiä asioita ympäristön huomioimiseksi. Ammuttujen rakettien ja paukkujen jäänteet kuuluvat sekajätteeseen / polttokelpoiseen jätteeseen. Poltetut tähtisädetikut lajitellaan metallijätteisiin. Muovipakkaukset kuuluvat loogisesti muovijätteisiin. Jos joku raketti tai paukku ei toiminutkaan, kannattaa varmistaa sen toimimattomuus ennen roskiin laittoa: kun ilotulitteen antaa vettyä vedessä vuorokauden ajan, tulee varmistettua, ettei se enää syty enää roskiksessakaan vahingossa.

Pohtimisen arvoista on, miten välttämättömiä ilotulitteet omassa uudenvuodenvietossa oikeastaan ovat. On nimittäin niitäkin, joita pauke ja välkkyvät valot kauhistuttavat ja pelottavat: erityisesti monet luonnon eläimet sekä lemmikkieläimet. Eläimillä on vuodenvaihteessa esimerkiksi suurempi riski jäädä auton alle tai joutua muihin onnettomuuksiin niiden juoksennellessa paniikissa pauketta pakoon. Lyhytkestoinen pauke on eläimille armollisempaa kuin koko illan jytinä, mutta inhottava hetki toki sekin.

Ilotulituksesta syntyvä ruudintuoksuinen savu ei myöskään lukeudu ilotulitteiden hyviin puoliin. Niin ilotulitteet kuin niiden savu sisältävät pieniä määriä raskasmetalleja sekä myrkyllisiä yhdisteitä, vaikka EU:n lainsäädäntö on kieltänytkin myrkyllisimmät aineet, esimerkiksi lyijyn. Paikoilla, joissa järjestetään suuria ilotulituksia, ympäristön raskasmetallipitoisuudet nousevat jonkin verran.

Ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja ilotulitteille voisivat olla valoshow tai tunnelmalliset kynttilät. Keksitkö lisää vaihtoehtoja?

Ps. Jos nurkistasi löytyy vielä perinteisiä uudenvuoden tinoja, toimita ne vaarallisen jätteen keräykseen!

Ekumeeninen joulu ja yhteinen vastuu maapallosta

Turun tuomiokirkossa järjestetään joka vuosi ekumeeninen tilaisuus, jossa eri kirkkokunnat (Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen katolinen kirkko ja vapaita suuntia edustavat kirkot) esittävät rauhanvetoomuksen. Tämä Ekumeeninen joulu -nimellä tunnettu tilaisuus järjestetään hieman ennen joulua, mutta YLE TV1:ssä se esitetään perinteisesti jouluaattona ennen joulurauhanjulistusta. Taltiointi on katsottavissa myös Yle Areenassa jouluaatosta alkaen.

Tilaisuuden teema vaihtelee vuosittain. Tänä vuonna Ekumeenisen joulun teema on Yhteinen maapallo, yhteinen vastuu, yhteinen toivo. Tarkoitus on kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen: siihen että yhteisillä teoilla ja valinnoilla on yhä mahdollista vaikuttaa hillitsevästi ilmaston huolestuttavaan lämpenemiseen. Eri kirkkokuntien edustajien ja esiintyvien muusikoiden lisäksi tilaisuuden vieraana on teemaan liittyen Petteri Taalas, Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri.

Eri kirkkokunnissa ympäristöasiat otetaan vakavasti. Jumalan luomaa maailmaa pidetään arvokkaana, joten ihmisten tulisi pitää huolta ja suojella luomakuntaa. Toisinaan kirkko(j)a kuitenkin kritisoidaan liiallisesta ihmiskeskeisyydestä, eli ympäristöön kohdistuvan huomion katsotaan olevan liian vähäistä. Kritiikille ei välttämättä ole syytä, sillä onhan esimerkiksi olemassa ekoteologiaa, ja kirkkokunnat harjoittavat seurakunnissa myös konkreettisia ilmastotoimia. Kestävä kehitys ja luonnonsuojelu näkyvät esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon energia- ja ilmastostrategiassa, jonka tavoite on hiilineutraalikirkko ennen vuotta 2030. Ja onhan myös tämänvuotinen Ekumeeninen joulu osoitus siitä, että ympäristöasiat nähdään kirkkojen piirissä tärkeinä.

Etätyöskentely kuormittaa vähemmän ympäristöä (mutta jonkin verran mieltä)

Koronapandemian seurauksena etätyöskentely on tullut monelle tutuksi. Kaikilla aloilla se ei ole mahdollista, mutta varsinkin toimistotyöläiset ja opiskelijat ovat saaneet tottua työskentelemään ja opiskelemaan kotonaan etäyhteyksiä hyödyntäen.

Arvion mukaan noin 75 % suomalaisten työmatkakilometreistä kuljetaan henkilöautoilla. Koska etätyöskentelyssä työmatka tarkoittaa usein vain muutamaa askelta oman kodin seinien sisällä, ei töihin pääsemiseksi tarvitse kivuta esimerkiksi autoon tai muuhun kulkuvälineeseen. Koronapandemian aikainen etätyöskentely onkin vähentänyt henkilöautoliikennettä, ja työmatkaliikenteen aiheuttamat liikenneruuhkat ovat vähentyneet. Tällä on suoraan vaikutusta kasvihuonepäästöihin. Myös liikenteen aiheuttama melusaaste on vähäisempää yleistyneen etätyöskentelyn myötä.

Ympäristöystävällisyys ja ajan säästyminen työmatkattomuuden vuoksi ovat etätyöskentelyn eräitä hyviä ja merkittäviä puolia. Näistä kannattaa pitää kiinni jatkossakin.

Koska korona-aika on pakottanut etätyöskentelyyn, eikä valinta ole ollut vapaaehtoisuuteen perustuva, on väistämättä jouduttu kohtaamaan myös sen huonot puolet. Ollaan esimerkiksi jouduttu toteamaan, että etänä työskentely saattaa lisätä yksinäisyyden tunnetta sekä hämärtää työ- ja vapaa-ajan välistä rajaa. Näillä seikoilla on vahvasti mieltä kuormittava vaikutus.

Jos ja kun koronatilanne helpottuu, voidaan intensiivisistä etätyöskentelykokemuksista ottaa jatkoa ajatellen opiksi. Pelkkään etätyöskentelyyn siirtyminen ei liene järkevää, sillä sosiaalisena eläimenä ihminen vaatii lähikontakteja muiden ihmisten kanssa voidakseen hyvin. Luontevaa olisikin siirtyä niillä aloilla hybridimalliin, joilla se on mahdollista. Se tarkoittaa, että osa työskentelystä tapahtuu etänä ja osa työpaikalla. Työpaikoilla tilan tarve todennäköisesti tulee tämän myötä pysyvästi muuttumaan. Ehkä ajankohtaiseksi tulee pienempiin toimitiloihin muuttaminen ja näin myös energiaa pystytään säästämään. Työpaikan tiloja voidaan myös muuttaa sellaisiksi, että mahdollistetaan jatkossa paremmin vaikkapa työmatkojen kulkeminen polkupyörällä: ehkä turhaksi käyneet toimistotilat voidaan muuttaa tarpeellisiksi koetuiksi pukuhuonetiloiksi tai vaikka pyörävarastoksi?

Ekologinen arki ei ole vain kierrätystä

Miten otat arjessasi ympäristön huomioon? Kokemukseni mukaan yleisin vastaus on kierrättäminen ja jätteiden lajittelu. Hienoa. Mutta melkein samaan hengenvetoon on todettava, ettei se valitettavasti riitä. Tähän yleensä todetaan, että suomalaiset ovat mitätön joukko maailman saastuttajien keskuudessa, sillä kiinalaisethan ne… jne. Nii-in, mutta pienetkin teot ovat merkityksellisiä ja iso osa vaikkapa niiden kiinalaisten teollisuuspäästöistä johtuu myös meidän suomalaisten (turhasta) kulutuksesta.

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kg CO2e/hlö. (Tee Sitran Elämäntapatesti, niin saat selville, mitä luokkaa oma hiilijalanjälkesi on). Tavoite olisi 2000-2500 kg CO2e henkilöä kohden ilmastonmuutosta hillitäksemme. Tässä kohdassa aletaan yleensä kauhistelemaan sitä, että sittenhän pitäisi luopua vaikka mistä. Koetaan, että meillä on oikeus pitää saavuttamamme nykyisen kaltainen elintaso, ja se taas vaatii kuluttamista… Asiaa voisi kuitenkin lähestyä myös niin, että voisimme selkeyttää elämäämme yksinkertaistamalla ja keskittymällä olennaiseen. Materian sijasta voimme keskittyä muihin arvoihin. Kuluttaminen voi ehkä tuoda hetkellistä sisältöä elämään ja antaa hetkellistä hyvänolontunnetta, mutta usein turhasta kuluttamisesta lopulta seuraa morkkis tai tyhjä olo (ympäristön tuhoutumisen edistämisen lisäksi). Liiallinen tavaramääräkin ahdistaa. Tästä näkökulmasta kyse ei ole luopumisesta, vaan vastuullinen kuluttaminen vapauttaa.

Ekologisessa arjessa on tärkeintä keskittyä asumiseen liittyvään kulutukseen, siis sähköön, lämmitykseen ja energiatehokkuuteen. Myös liikkumisen tavat ovat tärkeitä: olennaista on päästöttömyyteen pyrkiminen kuten lihasvoimin liikkumisen ja joukkoliikenteen suosiminen, sähkö- tai biokaasuautoiluun siirtyminen ja lomalentämisen välttäminen.  Arjen tärkeät ympäristöteot tulisi näkyä myös ruuassamme: ruokavaliomme tulisi olla kasvispainotteinen, ja lihan ja lehmänmaitotuotteiden kulutuksen tulisi olla nykytasoa alhaisempi. Kun kiinnitämme huomiota asumisen, liikkumisen ja ruuan ympäristöystävällisyyteen ja lisäksi vielä lajittelemme jätteet, kierrätämme ja kulutamme yleisesti vastuullisesti, huomioimme arjessamme ympäristön kokonaisvaltaisemmin.

Lapset omaksuvat ympärillään olevan elämäntavan. Haluammeko lapsiemme omaksuvan samanlaisen kulutuskulttuurin, johon itse olemme kasvaneet, vai olisiko järkevämpi vaihtoehto antaa eväitä tiedostavaan ja vastuulliseen kuluttamiseen? Ekologisella arkielämällä voimme vaikuttaa tulevaisuuteen ehkä enemmän kuin osaamme arkiaherrustemme keskellä ajatellakaan.