Joulu saapuu jokaiselle, lauletaan eräässä joululaulussa. Niinpä myös matokompostorin lierot ovat käyneet joulunviettoon. Tai rehellisyyden nimissä todettakoon, etteivät lierot taida joulusta muuten välittää, mutta vuodenajan hämäryys varmasti viehättää niitä – sekä ne biojätelahjoitukset, joita joulunpyhinä tarjoillaan.
Joulun kunniaksi lierot ovat saaneet kompostinsa seosaineeksi kuusesta höylättyjä hentoja lastuja. Varmasti myös niistä lierot ovat hyvillään. Lierot nimittäin hengittävät ihonsa kautta, ja hengittämistä helpottaa kompostin hapekas möyheys, jota hento puulastu edesauttaa. Möyheyden lisäksi kompostin tulee olla sopivan kostea.
Joulu on yhdessäolon aikaa. Tunkiolieroja on kompostorissa iso yhteisö, lisääntymistä tapahtuu jonkin verran koko ajan. Kompostorissa asustaa myös muita asukkaita, hajottajaeliöitä, vaikka kaikki eivät ihmissilmin ole nähtävissäkään. Sukkulamadot ovat 0,2 – 2 mm:n pituisia valkeita matoja, joita matokompostorista aika todennäköisesti löytyy. Myös punkkeja (ei kuitenkaan niitä ihmisverta nauttivia puutiaisia) asustaa matokompostorissa. Kompostori on lisäksi täynnä mikroskooppisia hajottajaeliöitä: alkueläimiä, bakteereita ja sienirihmastoa.
Tunkioliero joulutunnelmissa. (Onhohan tonttulakki oikeassa päässä?)
Maa, ilma ja me -blogin matokompostiteemapostauksessa käsitellään tällä kertaa matomultaa eli lierojen ulostetta. Matokompostoriin muodostunut matomulta on tarpeen poistaa muutaman kuukauden välein ja käyttää se kodin kasvien ravinteikkaana lannoitteena.
Matokompostorissamme käy tasainen litinä: tunkiolierot siirtyvät kosteassa kompostorissa aterialta toiselle. Muutamien kuukausien ajan madot ovat mussuttaneet tarjoamaani ruokaa ilmeisen tyytyväisinä: osa lieroista on selvästi kasvanut suuremmiksi ja toisaalta ihan pikkuriikkisiä vauvamatojakin on ilmaantunut luikertelemaan kompostimassan joukkoon.
Olen alkanut valmistautua siihen, että kohta kompostoriin muodostunutta tummaa matomultaa eli tunkiolierojen ulostetta pitäisi alkaa poistaa. Mutta miten ihmeessä se tehdään niin, ettei matomullan mukana lähde vahingossa myös tunkiolieroja?
Meidän laatikonmallisessa matokompostorissamme onnistuu kompostimassan siirtäminen astian toiselle laidalle, jolloin uutta biojätettä aletaan laittaa astian tyhjälle reunalle uuteen seosaineeseen sekoittaen. Ajatuksena on se, että lierot alkaisivat siirtyä ruuan perässä astian toiselle laidalle ja poistuisivat siis vanhemmasta matomultaisesta kompostimassasta. Siirtyminen ei tapahtune kovin nopeasti, mutta uskon sen kuitenkin tapahtuvan muutamien viikkojen aikana, sillä kukapa nyt oman ulosteen joukossa viihtyisi, jos toisaalla tarjotaan maittavaa ruokaa.
Sitten kun vaikuttaa siltä, että tunkiolierot ovat siirtyneet kompostorin toiselle laidalle, on aika tarttua pieneen lapioon tai lusikkaan ja alkaa poistaa matomultaa. Koska tunkiolierot eivät pidä valosta, kannattaa kompostorin matomultapuoliskoa valaista poiston yhteydessä kirkkaasti. Näin voidaan varmistaa, että loputkin lierot siirtyvät poistettavan kompostimassan joukosta kompostorin pimeämpään laitaan ruokailemaan, ja pysyvät tallessa.
Kompostorista poistettu matomulta on ravinteikasta maanparannusainetta. Sitä voidaan antaa pihan ja puutarhan kasveille sekä lisätä myös sisäkasvien mullan joukkoon. Koska näin syksyllä kasvukausi päättyy, ensimmäiset omat matokompostorin antimemme päätyvät sisätilojen viherkasvien iloksi.
Maa, ilma ja me -blogin erikoisteeman aiheena on tällä kertaa biojätteen käsittely matokompostorissa. Postauksessa keskitytään siis matokompostorin tärkeimpään hajottajaeliöön eli tunkiolieroon ja sen ruokavalioon.
Matokompostorin lierot syövät eloperäistä jätettä kuten vihannesten ja hedelmien jäänteistä koostuvaa biojätettä, paperia ja pahvisilppua. Madot suosivat vegaanista ruokavaliota, joten lihaa, kalaa ja maitotuotteita sisältävää jätettä ei matokompostoriin kannata laittaa. Hajuhaittojakin voi edellä mainituista eläinperäisistä jätteistä olla. Myös suolaiset ja öljyiset ruokajämät, sitrushedelmien kuoret ja happamuutta lisäävät kahvinporot kannattaa jättää laittamatta matokompostiin: ne eivät sovellu tunkiolierojen ravinnoksi.
Tunkiolierot ovat hampaattomia. Sen vuoksi ravinnon on hyvä olla pehmeää ja / tai pilkottua. Esimerkiksi nahistunut porkkana kannattaa paloitella pieniksi paloiksi, ennen kuin sen antaa lierojen lounaaksi. Biojätteen soseuttamiseen ei sentään tarvitse ryhtyä, sillä lierot käyttävät eräänlaisia tekohampaita ruuan hienontamiseen – kunhan vain kompostorin hoitaja on osannut huolehtia niiden saatavuudesta! Kompostorin seosaineesta pitää nimittäin löytyä vähäsen hienojakoista hiekkaa tai savea, jota tunkiolierot voivat käyttää apuna ruokansa hienontamisessa.
Miten paljon ja miten usein tunkiolierot tarvitsevat ruokaa? Tähän ei ole selvää vastausta. Esimerkiksi biojätteen laatu ja matojen määrä vaikuttavat ruuan menekkiin. Omassa matokompostorissamme matoja on noin sata, ja olen ruokkinut niitä muutaman kerran viikossa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kuorilla ja satunnaisilla nuupahtaneilla salaatinlehdillä. Muutama käytetty talouspaperiarkkikin on mennyt mukana. Seosaineessa on mukana silputtua sanomalehteä, joten siinäkin on lieroille syömistä. Luulen, että lierot ovat tällaisella ruokinnalla riittävän kylläisiä, ja matokompostorikin on pysynyt hajuttomana. (Jos kompostorissa on liikaa jätettä, alkaa mädäntyminen ja hajuakin muodostuu.)
Tunkiolierojen uloste, siis multa, jota matokompostorissa syntyy, ei luonnollisestikaan kuulu lierojen ruokalistalle, sillä se on niille myrkkyä. Kompostorin hoitajan tuleekin huolehtia siitä, ettei kompostorin sisältö koostu liiaksi ulosteesta.
Pelkästään matokompostorin varaan ei voi jättää taloudessa syntyvän biojätteen kierrätystä. Varsinkin jos talous koostuu useammasta henkilöstä, syntyy biojätettä väistämättä niin paljon, että matokompostorin tulisi olla todella iso ja tunkiolierojen lukumäärä erittäin suuri. Matokompostori toimii siis ”vain” hyvänä tukena lämpökompostorin tai biojätekeräyksen ohessa.
Maa ilma ja me -blogissa alkaa uusi erikoisteema, jossa perehdytään mainioihin ympäristösankarimatoihin. Tarkastelun kohteena on siis kotimme matokompostori ja sen asukit, ympäristöystävälliset biojätteenkäsittelijät eli tunkiolierot. Näitä matokompostipostauksia ilmestyy blogissa aina silloin tällöin perusjuttujen lisäksi. Tämän postauksen aihe on matokompostorin perustaminen.
Tässä he ovat: pussillinen uusia perheenjäseniä. Eisenia fetida -madot eivät ole ihan mitä tahansa kastematoja, vaan tunkiolieroja, jotka viihtyvät yli viiden ja alle kolmenkymmenen asteen lämmössä ja hajottavat ravinnokseen eloperäistä ainesta muuttaen sen humukseksi. Matoja voi itse yrittää löytää lantakasojen alta tai viileistä komposteista, mutta niiden tunnistaminen voi olla vaikeaa: tunkiolierot ovat ulkonäöltään raidallisia, pienehköjä ja tummanpunertavia. Meidän tunkiolierot tilattiin nettikaupasta, ja ne saapuivat postissa.
Tunkiolierot pääsivät asumaan matokompostoriin, joka on tehty reilun kymmenen litran kokoiseen muovilaatikkoon. Kasvualustaksi tunkiolieroille laitettiin silputtuja oksia ja hieman maatuneita puiden lehtiä, sanomalehtisilppua, vähän hiekkaa ja vanhaa multaa. Kasvualustan on oltava riittävän kostea, jotta lierot voivat hyvin.
Matokompostori vaatii katon, joka estää kosteutta haihtumasta liikaa. Katto ei saa kuitenkaan olla liian tiivis. Porasin matokompostorina toimivan laatikon kanteen reikiä, jotta lierot saisivat happea.
Matokompostori sijoitettiin vessaamme. Oikein hoidettuna matokompostorin pitäisi olla hajuton, joten sen puolesta sen voisi sijoittaa myös vaikkapa olohuoneeseen tai keittiöön. Tunkiolierot eivät nauti valosta, joten paikan hämäryys on plussaa.
Tunkiolierojen ravinnon tulee olla pehmeää biojätettä, mieluiten kasvisperäistä. Ensi alkuun tunkiolieromme saivat ruuakseen kaurapuuron jämät, vähän perunankuoria ja jäämiä ruukkusalaatista. Aluksi on vaikeaa arvioida ruuan sopivaa määrää, mutta vähän vinkkiä antaa tieto siitä, että lierot syövät jätettä parhaimmillaan noin painonsa verran päivässä. Jos biojätettä laittaa matojen ruuaksi liikaa tai liian usein, on vaarana, että kompostori alkaa haista mädäntymisen seurauksena. Kokeilen parhaillaan, olisiko lierojen ruokkiminen kerran tai pari viikossa sopiva tahti.
Maa, ilma ja me 