Somesta lisäpuhtia roskien keräämiseen

Välinpitämättömien ihmisten jälkeensä jättämiä roskia on kadunvarsilla, metsäpoluilla, joutomailla, rannoilla… Myös tuuli puhaltaa liian täysistä roskiksista roskat pitkin ympäristöä. Joskus roskaisuus voi johtua esimerkiksi varisten, kettujen tai muiden eläinten dyykkausreissuistakin: avonainen ja kiinnostavalta tuoksuva roskis on houkutellut ne penkomispuuhiin herkkujen toivossa.

Roskainen ympäristö näyttää rumalta, mutta se ei ole ainoa syy, miksi roskattomuuteen tulisi pyrkiä. Luontoon joutuneet roskat vaarantavat eliöyhteisöjä ja ekosysteemejä. Esimerkiksi jostain jätteistä (mm. tupakantumpeista) liukenee ympäristöön haitallisia kemiallisia yhdisteitä, ja muoviroskat hajoavat entistä haitallisemmiksi mikromuoveiksi.

Kuka kerää pois bussipysäkillä lojuvat käytetyt kasvomaskit, ojaan viskotut nuuskarasiat, parkkipaikan reunustalle rusennetut juomatölkit ja pahvimukit, hiekkarannan lukuisat tupakantumpit tai leikkipuistossa pyörivät karkkipaperit? Kyllä, mm. kunnat hoitavat ympäristönsä siivousta, mutta myös sinä ja minä voimme siivota vapaaehtoisvoimin! Mietit ehkä, mitähän muut ajattelevat, kun siviili-ihmisinä koluamme tienvarsia ja ojanpohjia tai alamme nyppiä pysäkin ympäristön tupakantumppeja roskapussiin muiden odotellessa bussia. Joku tosiaan saattaa kummeksua, mutta ehkä kummeksujatkin ovat pohjimmiltaan vain kateellisia rohkeudestamme toimia roskattomuuden puolesta.

Hyödynnä roskien keräämisessä esim. leipäpusseja. Sujauta ulos lähtiessäsi pari pussia taskuun: toista pussia voit käyttää "suojakäsineenä" roskia kerätessä ja toiseen pussiin laitat roskat, jotka matkan varreltasi poimit.
Hyödynnä roskien keräämisessä esim. leipäpusseja. Sujauta ulos lähtiessäsi pari pussia taskuun: toista pussia voit käyttää "suojakäsineenä" roskia kerätessä ja toiseen pussiin laitat roskat, jotka matkan varreltasi poimit.

Sosiaalisen median avulla voi saada lisäpontta ja rohkeutta toimia puhtaamman ympäristön puolesta. Jotkut tekevät roskien keräämisestä julkisen harrastuksen, perustavat oman sometilin ja postaavat roskienkeräysraporttejaan. On olemassa myös roskankerääjien someyhteisöjä, joissa jaetaan roskienkeräämiskokemuksia tai suunnitellaan roskienkeräystempauksia. Seuraamalla, liittymällä tai perustamalla itse oman roskankeräystilin voi liittää itsensä osaksi somen roskankerääjiä. Vertaistuen ja yhteisöllisyyden merkitys on suuri myös roskien keräämisessä. Asenneilmapiirikin muuttuu helpommin, kun asiaa tuodaan joukolla julki ja toimitaan yhdessä.

Hyvä esimerkki siitä, mihin somessa tapahtuva yhteistyö voi johtaa, on tuore roskaamiseen liittyvä kansalaisaloite. (Ainakin) Instagramissa toimivat @roskajuoksijan_päiväkirja, @roskapäivä, @roskapostia_hangosta, @roskaton ja @pallonkokoinenelama ovat yhteisvoimin laatineet kansalaisaloitteen. Vetoomuksessaan he painottavat, että luonnon roskaaminen on yksi suurimmista ympäristöongelmista, ja kunnilla kuluu kohtuuttomasti rahaa roskien siivoamiseen. Näin ollen roskaamiseen tulisi nykyistä enemmän puuttua sanktioin. Aloitteeseen tutustuminen (ja allekirjoittaminen) on mahdollista täällä.

Voit halutessasi mainostaa omaa (ei-kaupallista) roskienkeräyssometiliäsi tai roskienkeräysyhteisöä kertomalla siitä tämän blogijutun kommenttiosiossa. Näin saatat saada lisää seuraajia tilillesi tai osallistujia yhteisöösi – ja roskankerääjien joukko voi kasvaa entisestään!

Jotta uhanalaisia lajeja ei metsästettäisi

Iso osa Suomessa metsästettävistä lajeista on uhanalaisia. Lajin luokitteleminen uhanalaiseksi tarkoittaa, että lajin kannan säilyminen on vaarassa ja sen takia lajin suojelua pitää lisätä. Uhanalaisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että laji olisi rauhoitettu, joten uhanalaisten lajien metsästys on mahdollista, ja valitettavasti sitä myös tapahtuu. Vaikka laki sallisikin uhanalaisten lajien metsästämisen, luonnon ja elonkirjon kannalta tilanne on kestämätön.

Enimmäkseen uhanalaiset metsästettävät lajit ovat lintuja. Laki ei suojele uhanalaisia lintuja, mikäli ne on määritelty kuuluvaksi riistalintuihin. Suomen Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi kehottavat tämän vuoksi linnustajia vastuullisuuteen. Niiden mukaan taantuvien lajien metsästystä on vältettävä, sillä vähenevän kannan metsästyksen takia aiheutunut lisäkuolleisuus on lajien säilymisen kannalta hyvin kohtalokasta. Linnustajien avuksi on laadittu Taantuvien vesilintujen tunnistamisopas, jotta taantuneet lajit osattaisiin jättää paremmin rauhaan.

Uhanalaisten nisäkkäiden osalta esimerkiksi ahman tilanne on huolestuttava. Ahmoja tapetaan erityisesti niiden porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen takia Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla sekä luvatta. Ahmoja elää poronhoitoalueella kuitenkin vain noin 120 yksilöä. Kokonaisuudessaankin Suomen ahmakanta on hyvin pieni. Suurpetona ahmalla on erittäin tärkeä osansa ekosysteemien huipulla, ja se kuuluu luontaisena lajina pohjoiseen luontoon.

Vielä noin kuukauden ajan on mahdollisuus kannattaa vastuullista metsästämistä koskevaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään uhanalaisten lajien parempaan suojeluun. Kansalaisaloitteessa esitetään, että metsästyslakiin lisättäisiin velvoite rauhoittaa sellainen laji, jonka kanta on Suomessa tai kansainvälisesti luokiteltu uhanalaiseksi. Kansalaisaloitteen tarkoituksena ei ole syyllistää metsästäjiä, vaan sen tarkoitus on kohdistaa metsästys uhanalaisten lajien sijaan elinvoimaisiin lajeihin. Tällä hetkellä kansalaisaloitteella on kannattajia yli 33 000, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi vähintään 50 000 kannatusilmoituksella.

Hyvinvoivat ja monimuotoiset luonnonympäristöt ovat edellytys kaikelle elämälle. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä tapahtuu hälyttävällä tahdilla koko maapallolla. Elonkirjon köyhtyminen voi aiheuttaa arvaamattomia seurauksia maailmallemme – siis mukaan lukien me ihmiset. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on vielä mahdollista pysäyttää, ja uhanalaisten lajien metsästämisen välttäminen on yksi konkreettinen teko luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Kohti turpeen energiakäytön jäähyväisiä

Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. Turpeella tuotetaan sähköä ja lämpöä, ja varsinkin kaukolämmön tuotannossa turpeen rooli on merkittävä. Huipussaan energiaturpeen käyttö on ollut Suomessa 2000-luvulla, jolloin sen osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on ollut seitsemän prosenttia. Maailmanlaajuisesti energiaturpeen käyttö on laskussa, ja luonnonsuojelullisista syistä myös Suomessa sen käyttöä pitää vähentää – ja lopettaa kokonaan.

Turpeen käyttö ei ole ekologisesti kestävää: se aiheuttaa ilmastopäästöjä, kuormittaa vesistöjä ja uhkaa uhanalaisia suoluontotyyppejä eli köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta.

Turpeen poltto aiheuttaa noin 10 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Soiden turpeessa on varastoituna hiiltä tuhansien vuosien ajalta, ja kun turve nostetaan ja vielä poltetaan, hiilivarasto muuttuukin päästölähteeksi. Turvetuotannon kuormitus vaikuttaa merkittävästi myös vesistöjen veden laatuun sekä vesiluonnon erilaisiin luontotyyppeihin ja niiden kasvi- ja eläinlajeihin. Käytännössä energiakäyttöön kuivatun turvesuon luonto on tuhottu kokonaan.

Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka niin toisinaan sanotaan. EU:n virallisissa energialuokituksissa turvetta ei lasketa uusiutuvien energialähteiden joukkoon, sillä turve uusiutuu erittäin hitaasti: turvetta muodostuu soilla vain noin 1 mm:n kerros vuodessa! Tämän vuoksi turve siis rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

Turpeen energiankäyttö tulee korvata kestävämmillä vaihtoehdoilla. Ja vaihtoehtoja on kyllä olemassa: biomassa, tuulivoima, geoterminen lämpö jne. Itse näkisin erityisesti biokaasussa potentiaalia turpeen korvaajaksi. Nyt elantonsa turpeesta saavat voisivat siirtyä biokaasun tuotantoon, ja päästötöntä biokaasua voitaisiin tuottaa koko maan kattavaan kaasuverkostoon jaettavaksi. Biokaasu on kestävä vaihtoehto myös tulevaisuuden nykyistä vahvemmassa kiertotaloudessa, sillä se on orgaanisten jätteiden käsittelystä syntyvää uusiutuvaa polttoainetta, jota voidaan hyödyntää erilaisissa käyttökohteissa.

Nykyisen hallituksen asettama turvetyöryhmä on tutkimassa turpeen alasajon toteuttamista ja sen mahdollisia vaikutuksia. Myös Sitra on julkaissut raportin turpeen roolista ja sen käytön vähentämisen vaikutuksista. Sitran kanta on, että turpeesta tulisi luopua yhtä nopeasti kuin kivihiilestä eli vuoteen 2029 mennessä.

Aktiivisia turpeen energiakäytön alasajon edistämisessä ollaan myös luonnonsuojelupiireissä ja ympäristöarvoja vaalivien kansalaisten keskuudessa: esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kerää kannatusilmoituksia kansalaisaloitteeseensa, jonka pyrkimyksenä on saada aikaan lakimuutos, jolla lopetetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2025 mennessä. Jotta aloite siirtyisi eduskunnan käsittelyyn keväällä 2021, pitäisi helmikuuhun mennessä saada kasaan 50 000 kannatusilmoitusta.

Irti turpeesta! on Suomen luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi.