Kohti turpeen energiakäytön jäähyväisiä

Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. Turpeella tuotetaan sähköä ja lämpöä, ja varsinkin kaukolämmön tuotannossa turpeen rooli on merkittävä. Huipussaan energiaturpeen käyttö on ollut Suomessa 2000-luvulla, jolloin sen osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on ollut seitsemän prosenttia. Maailmanlaajuisesti energiaturpeen käyttö on laskussa, ja luonnonsuojelullisista syistä myös Suomessa sen käyttöä pitää vähentää – ja lopettaa kokonaan.

Turpeen käyttö ei ole ekologisesti kestävää: se aiheuttaa ilmastopäästöjä, kuormittaa vesistöjä ja uhkaa uhanalaisia suoluontotyyppejä eli köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta.

Turpeen poltto aiheuttaa noin 10 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Soiden turpeessa on varastoituna hiiltä tuhansien vuosien ajalta, ja kun turve nostetaan ja vielä poltetaan, hiilivarasto muuttuukin päästölähteeksi. Turvetuotannon kuormitus vaikuttaa merkittävästi myös vesistöjen veden laatuun sekä vesiluonnon erilaisiin luontotyyppeihin ja niiden kasvi- ja eläinlajeihin. Käytännössä energiakäyttöön kuivatun turvesuon luonto on tuhottu kokonaan.

Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka niin toisinaan sanotaan. EU:n virallisissa energialuokituksissa turvetta ei lasketa uusiutuvien energialähteiden joukkoon, sillä turve uusiutuu erittäin hitaasti: turvetta muodostuu soilla vain noin 1 mm:n kerros vuodessa! Tämän vuoksi turve siis rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

Turpeen energiankäyttö tulee korvata kestävämmillä vaihtoehdoilla. Ja vaihtoehtoja on kyllä olemassa: biomassa, tuulivoima, geoterminen lämpö jne. Itse näkisin erityisesti biokaasussa potentiaalia turpeen korvaajaksi. Nyt elantonsa turpeesta saavat voisivat siirtyä biokaasun tuotantoon, ja päästötöntä biokaasua voitaisiin tuottaa koko maan kattavaan kaasuverkostoon jaettavaksi. Biokaasu on kestävä vaihtoehto myös tulevaisuuden nykyistä vahvemmassa kiertotaloudessa, sillä se on orgaanisten jätteiden käsittelystä syntyvää uusiutuvaa polttoainetta, jota voidaan hyödyntää erilaisissa käyttökohteissa.

Nykyisen hallituksen asettama turvetyöryhmä on tutkimassa turpeen alasajon toteuttamista ja sen mahdollisia vaikutuksia. Myös Sitra on julkaissut raportin turpeen roolista ja sen käytön vähentämisen vaikutuksista. Sitran kanta on, että turpeesta tulisi luopua yhtä nopeasti kuin kivihiilestä eli vuoteen 2029 mennessä.

Aktiivisia turpeen energiakäytön alasajon edistämisessä ollaan myös luonnonsuojelupiireissä ja ympäristöarvoja vaalivien kansalaisten keskuudessa: esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kerää kannatusilmoituksia kansalaisaloitteeseensa, jonka pyrkimyksenä on saada aikaan lakimuutos, jolla lopetetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2025 mennessä. Jotta aloite siirtyisi eduskunnan käsittelyyn keväällä 2021, pitäisi helmikuuhun mennessä saada kasaan 50 000 kannatusilmoitusta.

Irti turpeesta! on Suomen luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi.

Auringolta voi suojautua ekologisesti!

Nykyihminen jo tietää, ettei auringon UV-säteilylle altistuminen ole hyväksi. Mitä vaaleampi ihotyyppi, sitä suurempi alttius on polttaa iho auringossa, ja näin myös ihosyöpäriski kasvaa. Siksi on olemassa aurinkovoiteita, joilla voimme suojata ihoamme. Ne toimivat joko kemiallisesti tai antavat fysikaalisen suojan eli heijastavat auringon UVA- ja UVB-säteet suoraan pois iholta.

Mutta: Tutkimusten mukaan useiden aurinkovoiteiden kemikaalit imeytyvät ihon kautta verenkiertoomme, ja voivat häiritä hormonitoimintaamme. Ne voivat esimerkiksi lisätä elimistöömme ylimääräistä estrogeenikuormaa. Tämän vuoksi esimerkiksi seuraavia aineita sisältävien aurinkovoiteiden käyttöä kannattaakin välttää tai käyttää harkiten: homosalate, ethylhexyl methoxycinnamate, 4-methylbenzylidene camphor, benzophenone-3. Myös voiteiden hajusteet (esimerkiksi limonene) voivat olla herkistäviä.

Aurinkovoiteella voidellulta iholta päätyy kemikaaleja myös vesistöihin uidessamme tai jäteveden mukana peseytymisemme jälkeen. Vesistöihin joutuneet kemikaalit vaikuttavat yhtä lailla vesieliöiden terveyteen kuin meihin itseemme. Yksi ympäristölle paha aine on fysikaalisena UV-filtterinä toimiva sinkkioksidi. Se vaikuttaa haittaavasti eliöiden lisääntymiskykyyn. Aurinkovoide, joka sisältää titaanidioksidia sinkkioksidin sijaan on ympäristön kannalta parempi valinta.

pienet varpaat

Yksinkertaisinta ja ympäristöystävällisintä olisi suojautua auringolta peittämällä iho kokonaan vaatteilla, mutta harvoin se kuitenkaan on mahdollista. Ainakin kasvoja ja kämmenselkiä voi olla hankalaa ja tukalaakin vaatettaa piiloon.  Onneksi on olemassa myös ekologisia ja elimistöllemme ystävällisiä aurinkotuotteita! Niitä ovat luonnonkosmetiikkasarjojen aurinkotuotteet. Lisäksi kannattaa muistaa  joutsenmerkityt eli ympäristösertifioidut aurinkovoiteet (niitä ovat ainakin Biotherm ja Derma). Joutsenmerkityissä aurinkovoiteissa kaikki hormonitoimintaa häiritseviksi epäillyt ainesosat on kielletty, samoin hajusteiden ja säilöntäaineiden käyttöä on rajoitettu. Ja tietenkin tuotteen ympäristökuormitus on minimoitu.

aurinkovoide

Vaatteiden mikromuovipäästöt ja niiden vähentäminen

Oletko tullut ajatelleeksi, että tekniset urheiluvaatteesi, softshell-housusi, polyesterineuleesi tai fleece-takkisi ovat ympäristöriskejä? Riskit voi kuitenkin minimoida. Nyt puhutaan polyesteritekstiileistä irtoavista mikromuoveista, eli synteettisistä ja hajoamattomista alle viiden millimetrin kokoisista muovipartikkeleista, jotka ovat riski niin vesistöillemme kuin ympäristölle yleisestikin. Pienen koon vuoksi vesistöihin ja maaperään joutunutta mikromuovia on vaikea poistaa.

Mikromuovien osuus vesistöihin joutuneen muoviroskan kokonaismäärästä on kymmenisen prosenttia. Suurimmat mikromuovipäästöt aiheutuvat autonrenkaista ja tiemerkintämassoista irtoavista hiukkasista, mutta myös tekstiilituotteiden osuus on merkittävä.  Esimerkiksi Suomessa keinokuituvaatteiden pesussa irtoaa 154 000 kiloa mikromuovia vuodessa. Tosin tästä määrästä suurin osa saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamoilla niin, etteivät ne päädy vesistöihin. Mutta vaikka vesistöihin päätyy vain prosentin verran tekstiilimikromuovia, sekin tarkoittaa biljoonaa mikromuovihiukkasta, joiden ympäristövaikutuksia ei tarkoin tunneta. Ja toisaalta: valtaosa puhdistamoille jäävästä mikromuovista kulkeutuu puhdistamolietteen mukana joko pelloille tai viherrakennuskohteisiin!

Paras keino vähentää tekstiilien mikromuovipäästöjä on välttää vaatteiden turhaa pesemistä. Kun peseminen on aiheellista, voi synteettisten tekokuituvaatteiden pesussa käyttää mikromuovien keräämiseen kehitettyä pesupussia. Pesun jälkeen pesupussi tulee puhdistaa oikein, eli se pitää harjata ja laittaa irronnut jäte sekajätteeseen. (Jos sen huuhtelee, mikromuovit joutuvat kuitenkin veteen.) Pesukerrat vähentävät päästöjen määrää, sillä yleensä mikromuovien irtoaminen tasoittuu 5–10 pesukerran jälkeen.

Tekokuituja on valmistettu ja käytetty viitisenkymmentä vuotta. Suosio on suuri, sillä niihin saadaan muokattua ominaisuuksia, jotka koetaan käteviksi: vedenhylkivyyttä, hengittävyyttä ja lämmöneristävyyttä. Ympäristön kannalta kestävämpiä materiaalivaihtoehtoja on kehitteillä koko ajan. Tällä hetkellä tarjolla on mm. vaatteita, jotka on valmistettu merten muoviroskasta kierrätetystä polyesteristä. Ekologisinta kuitenkin olisi, jos vaatteikseen voisi valita biohajoavista materiaaleista valmistettuja, käytännöllisiä ja kestäviä pukineita.