vesistöjen suojelu – Maa, ilma ja me

Lähikalaa lautaselle Itämeripäivän kunniaksi

25.8.202125.8.2021Kategoriassa YleinenAvainsanat Itämeri, Itämeripäivä, John Nurmisen Säätiö, kalaruoat, vesistöjen suojeluKommentoi

Elokuun viimeisenä torstaina vietetään Itämeripäivää. Kyse on John Nurmisen Säätiön lanseeraamasta teemapäivästä, jonka tavoitteena on tuoda Itämerta esille ja kannustaa tekemään konkreettisia ympäristötekoja Itämeren hyväksi. Itämeripäivänä järjestetään useassa Suomen rannikkokaupungissa erilaisia tapahtumia kuten konsertteja, työpajoja ja siivoustalkoita. Suomen lisäksi tapahtumia järjestetään myös Venäjällä, Liettuassa, Latviassa, Virossa ja Ruotsissa.

Itämeripäivää voi viettää jokainen paikkakunnasta riippumatta myös itsekseen, perheen tai ystävien kesken kala-aterian merkeissä. Itämerta voi nimittäin auttaa voimaan paremmin syömällä kestävästi kalastettua Itämeren kalaa kuten särkeä, lahnaa, ahventa tai silakkaa. Kalastuksen avulla pystytään poistamaan vesistöistä ravinteita, jotka rehevöittävät Itämerta. Kalastus poistaa vuosittain Itämerestä yli 700 tonnia fosforia.

Jos kalapuikot tai uunilohi ovat ainoat kalaruuat, jotka tulevat mieleen, kannattaa kalaruokatietämystään laajentaa. Vastuullisia kalaruokaohjeita löytyy mm. WWF:n sivustolta, ja Marttojen sivustolta löytyy mm. ympäristöystävällisen Itämeri-illallisen ohjeet.

Vastuullisten kala-aterioiden ei pitäisi liittyä pelkästään Itämeripäivään. Niitä voi ja kannattaa tehdä myös arkena. Omaan arkiruoka-arsenaaliini kuuluu tämä silakkaruoka, joka maistuu vaikkapa perunamuusin seurana:

Silakkapihvejä neljälle syöjälle

n. 500 g silakkafileitä
n. 1 dl ruisjauhoja
n. 1/2 tl valkopippuria
suolaa
tilliä
paistamiseen rasvaa

Mausta ruisjauhot valkopippurilla. Ripottele silakkafileiden lihapuolelle suolaa ja tilliä. Laita kaksi fileetä vastakkain niin, että nahkapuolet jäävät ulkopuolelle. Jauhota pihvit kääntelemällä niitä jauhoissa. Paista pihvit pannulla miedolla lämmöllä muutamia minuutteja kunnes pihvit ovat molemmilta puolilta ruskeita.

Miksi Itämerta pitää suojella?

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Meren elinvoima hiipuu. Sitä vaivaa voimakas rehevöityminen ja sen seurauksena osittainen hapettomuus. Itämeren huono tila näyttäytyy meille mm. runsaina sinileväesiintyminä ja veden sameutena. Ihmistoiminta seurauksineen, siis esimerkiksi merenkulku, maatalous ja ilmastonmuutos, eivät tee Itämerelle hyvää, ja sen tähden on syytä suojella mertamme ja pyrkiä palauttamaan sen ekologinen tila paremmaksi.

Vedenkäyttö kestäväksi

13.6.2021Kategoriassa YleinenAvainsanat kestävä vedenkäyttö, piilovesi, vedenkulutus, vesijalanjälki, vesistöjen suojelu, vesivastuullisuusKommentoi

Vesi on elintärkeä luonnonvara, ja arvokas jo sinällään. Suomi on tuhansien järvien maa, ja rannikkoakin riittää, joten helposti pidämme vettä itsestään selvyytenä – varsinkin kun puhdasta vettä Suomessa on tarjolla yllin kyllin, ja raakavettä riittää kaikkeen tuotantoon.

Elämäntapamme vaatii kuitenkin muutakin kuin ns. suoran kulutuksen vettä. Iso osa kulutustuotteistamme ja käyttämistämme materiaaleista tulee muualta kuin kotimaasta. Maailmalla ei suinkaan ole tavatonta, että vesivarat ovat niukat tai että vesistöjen tila on kaikkea muuta kuin kehuttava. Lukuisat yritykset tai niiden alihankkijat toimivat tällaisillakin alueilla, ja pahimmillaan alueiden vesipula pahenee, tai vesistöt saastuvat, kun niissä tuotetaan paljon vettä vaativia tuotteita.

Otamme siis Suomessakin väistämättä osaa maailmanlaajuiseen vedenkulutukseen. Puhutaan vesijalanjäljestä, mikä tarkoittaa elämäntapamme vaatimaa vesimäärää. Toisin sanoen vesijalanjälki pitää sisällään niin suoran vedenkulutuksen kuin piiloveden, eli käyttämiemme tuotteiden koko elinkaaren aikana kuluneen vesimäärän. Omaa henkilökohtaista vesijalanjälkeään kannattaa pyrkiä pienentämään mm. suosimalla lähituotteita ja kasvisruokaa sekä kohtuullistamalla kulutustaan.

Yrityksillä on merkittävä rooli maailmanlaajuisten vesihaasteiden ratkaisemisessa, koska ne ovat maailman suurimpia vedenkuluttajia. Yritysten vastuullisuus, eli luonnon ja ihmisten kannalta kestävällä tavalla toimiminen, on ensisijaisen tärkeää. Niiden(kin) tulisi siis huolehtia, että maailmassa riittää vettä kaikille, ja suojella vesiekosysteemien ja vesistöjen tilaa.

Suomalaiset yritykset ja organisaatiot on haastettu vastuullisuuteen vesiasioissa: Vesivastuusitoumus – joka perustettiin vuonna 2017 ja tänä vuonna vielä täydentyi – haastaa yritykset tunnistamaan arvoketjujensa vesiriskit, huolehtimaan veden käyttönsä kestävyydestä ja kehittämään kestävää veden hallintaa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Tavoite on, että suomalaiset yritykset ovat maailman vesivastuullisimpia vuoteen 2030 mennessä. Sitoumuksen ovat perustaneet Aalto-yliopisto, Luonnonvarakeskus, maa- ja metsätalousministeriö, Teknologian tutkimuskeskus, WWF-Suomi, ympäristöministeriö ja ulkoministeriö, ja hanke on nimeltään Vesivastuullinen Suomi 2030.

Kohti turpeen energiakäytön jäähyväisiä

25.9.2020Kategoriassa YleinenAvainsanat biokaasu, energiaturpeen alasajo, energiaturve, hiilivarasto, Irti turpeesta!, kansalaisaloite, kasvihuonekaasupäästöt, luonnon monimuotoisuuden suojelu, soiden suojelu, turve, turvetuotanto, uusitutuva energia, vesistöjen suojeluKommentoi

Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. Turpeella tuotetaan sähköä ja lämpöä, ja varsinkin kaukolämmön tuotannossa turpeen rooli on merkittävä. Huipussaan energiaturpeen käyttö on ollut Suomessa 2000-luvulla, jolloin sen osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on ollut seitsemän prosenttia. Maailmanlaajuisesti energiaturpeen käyttö on laskussa, ja luonnonsuojelullisista syistä myös Suomessa sen käyttöä pitää vähentää – ja lopettaa kokonaan.

**Turpeen käyttö ei ole ekologisesti kestävää: se aiheuttaa ilmastopäästöjä, kuormittaa vesistöjä ja uhkaa uhanalaisia suoluontotyyppejä eli köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta.**

Turpeen poltto aiheuttaa noin 10 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Soiden turpeessa on varastoituna hiiltä tuhansien vuosien ajalta, ja kun turve nostetaan ja vielä poltetaan, hiilivarasto muuttuukin päästölähteeksi. Turvetuotannon kuormitus vaikuttaa merkittävästi myös vesistöjen veden laatuun sekä vesiluonnon erilaisiin luontotyyppeihin ja niiden kasvi- ja eläinlajeihin. Käytännössä energiakäyttöön kuivatun turvesuon luonto on tuhottu kokonaan.

Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka niin toisinaan sanotaan. EU:n virallisissa energialuokituksissa turvetta ei lasketa uusiutuvien energialähteiden joukkoon, sillä turve uusiutuu erittäin hitaasti: turvetta muodostuu soilla vain noin 1 mm:n kerros vuodessa! Tämän vuoksi turve siis rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

Turpeen energiankäyttö tulee korvata kestävämmillä vaihtoehdoilla. Ja vaihtoehtoja on kyllä olemassa: biomassa, tuulivoima, geoterminen lämpö jne. Itse näkisin erityisesti biokaasussa potentiaalia turpeen korvaajaksi. Nyt elantonsa turpeesta saavat voisivat siirtyä biokaasun tuotantoon, ja päästötöntä biokaasua voitaisiin tuottaa koko maan kattavaan kaasuverkostoon jaettavaksi. Biokaasu on kestävä vaihtoehto myös tulevaisuuden nykyistä vahvemmassa kiertotaloudessa, sillä se on orgaanisten jätteiden käsittelystä syntyvää uusiutuvaa polttoainetta, jota voidaan hyödyntää erilaisissa käyttökohteissa.

Nykyisen hallituksen asettama turvetyöryhmä on tutkimassa turpeen alasajon toteuttamista ja sen mahdollisia vaikutuksia. Myös Sitra on julkaissut raportin turpeen roolista ja sen käytön vähentämisen vaikutuksista. Sitran kanta on, että turpeesta tulisi luopua yhtä nopeasti kuin kivihiilestä eli vuoteen 2029 mennessä.

Aktiivisia turpeen energiakäytön alasajon edistämisessä ollaan myös luonnonsuojelupiireissä ja ympäristöarvoja vaalivien kansalaisten keskuudessa: esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kerää kannatusilmoituksia kansalaisaloitteeseensa, jonka pyrkimyksenä on saada aikaan lakimuutos, jolla lopetetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2025 mennessä. Jotta aloite siirtyisi eduskunnan käsittelyyn keväällä 2021, pitäisi helmikuuhun mennessä saada kasaan 50 000 kannatusilmoitusta.

Irti turpeesta! on Suomen luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi.

Auringolta voi suojautua ekologisesti!

13.7.2020Kategoriassa YleinenAvainsanat aurinkovoiteet, fysikaalinen aurinkosuoja, haitalliset kemikaalit, Joutsenmerkki, kemikaalinen aurinkosuoja, luonnonkosmetiikka, UV-säteily, vesistöjen suojelu, ympäristöystävällinen kosmetiikkaKommentoi

Nykyihminen jo tietää, ettei auringon UV-säteilylle altistuminen ole hyväksi. Mitä vaaleampi ihotyyppi, sitä suurempi alttius on polttaa iho auringossa, ja näin myös ihosyöpäriski kasvaa. Siksi on olemassa aurinkovoiteita, joilla voimme suojata ihoamme. Ne toimivat joko kemiallisesti tai antavat fysikaalisen suojan eli heijastavat auringon UVA- ja UVB-säteet suoraan pois iholta.

Mutta: Tutkimusten mukaan useiden aurinkovoiteiden kemikaalit imeytyvät ihon kautta verenkiertoomme, ja voivat häiritä hormonitoimintaamme. Ne voivat esimerkiksi lisätä elimistöömme ylimääräistä estrogeenikuormaa. Tämän vuoksi esimerkiksi seuraavia aineita sisältävien aurinkovoiteiden käyttöä kannattaakin välttää tai käyttää harkiten: homosalate, ethylhexyl methoxycinnamate, 4-methylbenzylidene camphor, benzophenone-3. Myös voiteiden hajusteet (esimerkiksi limonene) voivat olla herkistäviä.

Aurinkovoiteella voidellulta iholta päätyy kemikaaleja myös vesistöihin uidessamme tai jäteveden mukana peseytymisemme jälkeen. Vesistöihin joutuneet kemikaalit vaikuttavat yhtä lailla vesieliöiden terveyteen kuin meihin itseemme. Yksi ympäristölle paha aine on fysikaalisena UV-filtterinä toimiva sinkkioksidi. Se vaikuttaa haittaavasti eliöiden lisääntymiskykyyn. Aurinkovoide, joka sisältää titaanidioksidia sinkkioksidin sijaan on ympäristön kannalta parempi valinta.

Yksinkertaisinta ja ympäristöystävällisintä olisi suojautua auringolta peittämällä iho kokonaan vaatteilla, mutta harvoin se kuitenkaan on mahdollista. Ainakin kasvoja ja kämmenselkiä voi olla hankalaa ja tukalaakin vaatettaa piiloon. Onneksi on olemassa myös ekologisia ja elimistöllemme ystävällisiä aurinkotuotteita! Niitä ovat luonnonkosmetiikkasarjojen aurinkotuotteet. Lisäksi kannattaa muistaa joutsenmerkityt eli ympäristösertifioidut aurinkovoiteet (niitä ovat ainakin Biotherm ja Derma). Joutsenmerkityissä aurinkovoiteissa kaikki hormonitoimintaa häiritseviksi epäillyt ainesosat on kielletty, samoin hajusteiden ja säilöntäaineiden käyttöä on rajoitettu. Ja tietenkin tuotteen ympäristökuormitus on minimoitu.

Vaatteiden mikromuovipäästöt ja niiden vähentäminen

18.7.2019Kategoriassa YleinenAvainsanat biohajoava tekstiili, maaperän suojelu, mikromuovi, mikromuovia keräävä pesupussi, mikromuovipäästöt, polyesteri, pyykkääminen, synteettinen keinokuitu, tekniset vaatteet, tekstiilisaaste, tekstiilit, vesistöjen suojeluKommentoi

Oletko tullut ajatelleeksi, että tekniset urheiluvaatteesi, softshell-housusi, polyesterineuleesi tai fleece-takkisi ovat ympäristöriskejä? Riskit voi kuitenkin minimoida. Nyt puhutaan polyesteritekstiileistä irtoavista mikromuoveista, eli synteettisistä ja hajoamattomista alle viiden millimetrin kokoisista muovipartikkeleista, jotka ovat riski niin vesistöillemme kuin ympäristölle yleisestikin. Pienen koon vuoksi vesistöihin ja maaperään joutunutta mikromuovia on vaikea poistaa.

Mikromuovien osuus vesistöihin joutuneen muoviroskan kokonaismäärästä on kymmenisen prosenttia. Suurimmat mikromuovipäästöt aiheutuvat autonrenkaista ja tiemerkintämassoista irtoavista hiukkasista, mutta myös tekstiilituotteiden osuus on merkittävä. Esimerkiksi Suomessa keinokuituvaatteiden pesussa irtoaa 154 000 kiloa mikromuovia vuodessa. Tosin tästä määrästä suurin osa saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamoilla niin, etteivät ne päädy vesistöihin. Mutta vaikka vesistöihin päätyy vain prosentin verran tekstiilimikromuovia, sekin tarkoittaa biljoonaa mikromuovihiukkasta, joiden ympäristövaikutuksia ei tarkoin tunneta. Ja toisaalta: valtaosa puhdistamoille jäävästä mikromuovista kulkeutuu puhdistamolietteen mukana joko pelloille tai viherrakennuskohteisiin!

Paras keino vähentää tekstiilien mikromuovipäästöjä on välttää vaatteiden turhaa pesemistä. Kun peseminen on aiheellista, voi synteettisten tekokuituvaatteiden pesussa käyttää mikromuovien keräämiseen kehitettyä pesupussia. Pesun jälkeen pesupussi tulee puhdistaa oikein, eli se pitää harjata ja laittaa irronnut jäte sekajätteeseen. (Jos sen huuhtelee, mikromuovit joutuvat kuitenkin veteen.) Pesukerrat vähentävät päästöjen määrää, sillä yleensä mikromuovien irtoaminen tasoittuu 5–10 pesukerran jälkeen.

Tekokuituja on valmistettu ja käytetty viitisenkymmentä vuotta. Suosio on suuri, sillä niihin saadaan muokattua ominaisuuksia, jotka koetaan käteviksi: vedenhylkivyyttä, hengittävyyttä ja lämmöneristävyyttä. Ympäristön kannalta kestävämpiä materiaalivaihtoehtoja on kehitteillä koko ajan. Tällä hetkellä tarjolla on mm. vaatteita, jotka on valmistettu merten muoviroskasta kierrätetystä polyesteristä. Ekologisinta kuitenkin olisi, jos vaatteikseen voisi valita biohajoavista materiaaleista valmistettuja, käytännöllisiä ja kestäviä pukineita.