MATOKOMPOSTISPESIAALI: Kotiimme muutti lieroja!

Maa ilma ja me -blogissa alkaa uusi erikoisteema, jossa perehdytään mainioihin ympäristösankarimatoihin. Tarkastelun kohteena on siis kotimme matokompostori ja sen asukit, ympäristöystävälliset biojätteenkäsittelijät eli tunkiolierot. Näitä matokompostipostauksia ilmestyy blogissa aina silloin tällöin perusjuttujen lisäksi. Tämän postauksen aihe on matokompostorin perustaminen.

lierojen saapuminen

Tässä he ovat: pussillinen uusia perheenjäseniä. Eisenia fetida -madot eivät ole ihan mitä tahansa kastematoja, vaan tunkiolieroja, jotka viihtyvät yli viiden ja alle kolmenkymmenen asteen lämmössä ja hajottavat ravinnokseen eloperäistä ainesta muuttaen sen humukseksi.  Matoja voi itse yrittää löytää lantakasojen alta tai viileistä komposteista, mutta niiden tunnistaminen voi olla vaikeaa: tunkiolierot ovat ulkonäöltään raidallisia, pienehköjä ja tummanpunertavia. Meidän tunkiolierot tilattiin nettikaupasta, ja ne saapuivat postissa.

kasvualustan ainekset

Tunkiolierot pääsivät asumaan matokompostoriin, joka on tehty reilun kymmenen litran kokoiseen muovilaatikkoon. Kasvualustaksi tunkiolieroille laitettiin silputtuja oksia ja hieman maatuneita puiden lehtiä, sanomalehtisilppua, vähän hiekkaa ja vanhaa multaa. Kasvualustan on oltava riittävän kostea, jotta lierot voivat hyvin.

ilmareikien poraus

Matokompostori vaatii katon, joka estää kosteutta haihtumasta liikaa. Katto ei saa kuitenkaan olla liian tiivis. Porasin matokompostorina toimivan laatikon kanteen reikiä, jotta lierot saisivat happea.

kompostorin paikka

Matokompostori sijoitettiin vessaamme. Oikein hoidettuna matokompostorin pitäisi olla hajuton, joten sen puolesta sen voisi sijoittaa myös vaikkapa olohuoneeseen tai keittiöön. Tunkiolierot eivät nauti valosta, joten paikan hämäryys on plussaa.

Tunkiolierojen ravinnon tulee olla pehmeää biojätettä, mieluiten kasvisperäistä. Ensi alkuun tunkiolieromme saivat ruuakseen kaurapuuron jämät, vähän perunankuoria ja jäämiä ruukkusalaatista. Aluksi on vaikeaa arvioida ruuan sopivaa määrää, mutta vähän vinkkiä antaa tieto siitä, että lierot syövät jätettä parhaimmillaan noin painonsa verran päivässä. Jos biojätettä laittaa matojen ruuaksi liikaa tai liian usein, on vaarana, että kompostori alkaa haista mädäntymisen seurauksena. Kokeilen parhaillaan, olisiko lierojen ruokkiminen kerran tai pari viikossa sopiva tahti.

Kakkataidetta puhtaan veden vuoksi

Turun Taidehallissa oli helmikuussa 2019 esillä Harrie Liveartin installaatio Voiko paskasta puhua kun syödään? Kokeillaan yhdessä. Installaatio koostui pöydälle katetuista ulostekuvioiduista keramiikka-astioista sekä pöytää kiertävästä mullasta. Pöydän vieressä oli esillä makaaberi menu. Kokonaisuuteen liittyi myös performanssi, jossa yleisölle tarjoiltiin hävikkiruokaa. Ruokaa oli tarkoitus syödä ennen kaikkea maaksi hajoavan ulosteen tuottamiseksi.

Harrie Liveart on kahden kuvataiteilijan, Saija Kassisen ja Meri Linnan, muodostama taiteilijahahmo. Harrie Liveartin käynnissä oleva Collective Perversion – Proposal for Revaluation -projekti, johon Turun Taidehallissa nähty installaatiokin kuului, pyrkii kiinnittämään huomion puhtaaseen juomaveteen, joka on vähenemässä huolestuttavasti. Vesikriisiin puuttumiseksi Harrie Liveart tekee ulostetaidetta. Taiteen tarkoitus on herättää ihmiset kysymään, miten viisasta huuhtoa päivittäin puhdasta juomavettä viemäriin vessakäyntien yhteydessä. Tarkoituksena on myös rikkoa vessa-asioihin liittyviä tabuja, jotta voitaisiin löytää keinoja ulosteiden hyödyllisyyden kohtaamiseen. Huomion arvoista on se, että jos ulostettamme ei sekoitettaisi veteen, se muuttuisi hajotessaan tärkeäksi maa-ainekseksi. Kuivakäymälät olisivatkin siis vesivessoja kestävämpi vaihtoehto.

Harrie Liveart, illallispöytä
Illallispöydän vessa-aiheinen kattaus. Kuvassa on osa Turun Taidehallissa helmikuussa 2019 esillä olleesta Harrie Liveartin installaatiosta Voiko paskasta puhua kun syödään? Kokeillaan yhdessä.