Suomalaisten vuosikymmeniä kasvanut lihankulutus on parin viime vuoden aikana kääntynyt laskuun. Kasviproteiinit ovat nyt Suomen nopeimmin kasvava elintarvikekategoria. Ympäristö- ja eläinystävällisyys ovat siis ruokavaliomme osalta nousussa.
Ruokakauppojen kasviproteiinituotteita ostettiin aluksi lähinnä vain suurimmissa Suomen kaupungeissa, mutta nyt ne ovat löytäneet paikkansa suomalaisten ruokavaliossa joka puolella Suomea. Vegaanisten tuotteiden kulutus on siis valtavirtaistunut. Kasviproteiinituotteita käytetään lihan rinnalla, eli niitä syövät muutkin kuin pelkästään kasvisruokavaliota tai vegaanista ruokavaliota noudattavat kuluttajat. Suunta on erinomainen ympäristön kannalta. Kasvispainotteisempi ruokavalio on myös terveysteko.

Huomion arvoista on kuitenkin myös se, että kasviproteiinien markkinat ovat vielä vain muutamia prosentteja lihamarkkinoiden koosta. Kasvisten osuutta ruokavaliossa on siis varaa lisätä. Lihasta voi luopua kokonaan, mutta fleksaukseen siirtyminenkin on kannattavaa. Fleksaaminen tarkoittaa, että syö kasvispainotteisesti, vaikka ruokavalioon liha edelleen kuuluukin.
Ruuantuotannolla on suuri vaikutus luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen ja kasvihuonepäästöihin. Kolmasosa maailman viljelyalasta käytetään eläinrehun viljelyyn. Eläinpohjainen ravinto on luonnolle suurin kuormittaja, ja useimmat suomalaiset syövät edelleen liha- ja maitotuotteita ympäristön kannalta liikaa. Eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentäminen ei aiheuta suomalaisille ravitsemuksellisia ongelmia, joten mitään terveydellisiä esteitä kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymisessä ei ole.
Vuonna 2013 lanseerattiin Lihaton lokakuu Docventures-televisio-ohjelman toimesta. Kyseessä on kampanja, joka kannustaa ihmisiä lopettamaan (ainakin) lokakuun ajaksi lihansyönnin kokonaan tai edes vähentämään sitä merkittävästi. Lokakuuta on yhä jäljellä, joten vielä ehtii viettää lokakuuta lihattomasti. Jos siis lihaton ruokavalio ei ole vielä tuttua, kokeile ja totuttele ruokiin, jossa lihan sijasta onkin kasviproteiinivalmisteita, papuja, linssejä, sieniä, siemeniä, pähkinöitä… Jos tarvitset tukea kasvisruokaan tutustumisessa, tilaa esimerkiksi WWF:n ilmainen kasvisruokakurssi.
