MATOKOMPOSTISPESIAALI: Matojen murkinat

Maa, ilma ja me -blogin erikoisteeman aiheena on tällä kertaa biojätteen käsittely matokompostorissa. Postauksessa keskitytään siis matokompostorin tärkeimpään hajottajaeliöön eli tunkiolieroon ja sen ruokavalioon.

Matokompostorin lierot syövät eloperäistä jätettä kuten vihannesten ja hedelmien jäänteistä koostuvaa biojätettä, paperia ja pahvisilppua. Madot suosivat vegaanista ruokavaliota, joten lihaa, kalaa ja maitotuotteita sisältävää jätettä ei matokompostoriin kannata laittaa. Hajuhaittojakin voi edellä mainituista eläinperäisistä jätteistä olla. Myös suolaiset ja öljyiset ruokajämät, sitrushedelmien kuoret ja happamuutta lisäävät kahvinporot kannattaa jättää laittamatta matokompostiin: ne eivät sovellu tunkiolierojen ravinnoksi.

Tunkiolierot ovat hampaattomia. Sen vuoksi ravinnon on hyvä olla pehmeää ja / tai pilkottua. Esimerkiksi nahistunut porkkana kannattaa paloitella pieniksi paloiksi, ennen kuin sen antaa lierojen lounaaksi. Biojätteen soseuttamiseen ei sentään tarvitse ryhtyä, sillä lierot käyttävät eräänlaisia tekohampaita ruuan hienontamiseen – kunhan vain kompostorin hoitaja on osannut huolehtia niiden saatavuudesta! Kompostorin seosaineesta pitää nimittäin löytyä vähäsen hienojakoista hiekkaa tai savea, jota tunkiolierot voivat käyttää apuna ruokansa hienontamisessa.

Miten paljon ja miten usein tunkiolierot tarvitsevat ruokaa? Tähän ei ole selvää vastausta. Esimerkiksi biojätteen laatu ja matojen määrä vaikuttavat ruuan menekkiin. Omassa matokompostorissamme matoja on noin sata, ja olen ruokkinut niitä muutaman kerran viikossa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kuorilla ja satunnaisilla nuupahtaneilla salaatinlehdillä. Muutama käytetty talouspaperiarkkikin on mennyt mukana. Seosaineessa on mukana silputtua sanomalehteä, joten siinäkin on lieroille syömistä. Luulen, että lierot ovat tällaisella ruokinnalla riittävän kylläisiä, ja matokompostorikin on pysynyt hajuttomana. (Jos kompostorissa on liikaa jätettä, alkaa mädäntyminen ja hajuakin muodostuu.)  

Tunkiolierojen uloste, siis multa, jota matokompostorissa syntyy, ei luonnollisestikaan kuulu lierojen ruokalistalle, sillä se on niille myrkkyä. Kompostorin hoitajan tuleekin huolehtia siitä, ettei kompostorin sisältö koostu liiaksi ulosteesta.  

Pelkästään matokompostorin varaan ei voi jättää taloudessa syntyvän biojätteen kierrätystä. Varsinkin jos talous koostuu useammasta henkilöstä, syntyy biojätettä väistämättä niin paljon, että matokompostorin tulisi olla todella iso ja tunkiolierojen lukumäärä erittäin suuri. Matokompostori toimii siis ”vain” hyvänä tukena lämpökompostorin tai biojätekeräyksen ohessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.