Viimeistään korona-aika tutustutti suomalaiset lähimatkailuun. Matkustelua rajoittivat erilaiset rajoitukset ja sulut, joten matkustushalun iskiessä ihmiset suuntasivat rajoitusten ulkopuolella oleviin kohteisiin: kansallispuistoihin ja lähiluontoon. Moni koki herätyksen kotoisten matka- ja retkikohteiden runsaudesta ja hienoudesta. Mutta sitten rajoituksista päästiin eroon ja terminaalit alkoivat täyttyä väestä, joka tuntee pakottavaa tarvetta matkustaa lentäen tai laivoilla ulkomaan maisemiin.

Matkustaminen avartaa, ja hetkellinen maisemanvaihto tekee hyvää. Mutta miten pitkälle pitää matkustaa? Tosiasia on, että vastuullisinta olisi pysytellä kotikulmien tuntumassa. Lähimatkailu on vastuunottamista ilmastosta ja paikallisesta kulttuurista. Tietenkin myös matkan sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota: meneekö aika pikakulutuksen parissa vai syntyykö elämyksellisyys kiireen keskellä pysähtymisen ja aistien avaamisen myötä? Lähelle matkustaminen voi ekologisuuden lisäksi olla myös stressittömämpää, sillä kauas matkustaminen saattaa sisältää enemmän odotuksia, ohjelmaa, suorittamista ja valmisteluja.

Matkailun hiilijalanjälki pysyy pienenä, kun matka on kävellen tai pyöräillen tehty retki. Se voi tietenkin olla myös henkilöautolla hurautettu pikku reissu tai julkisilla kulkuneuvoilla kuljettu piipahdus vaikkapa naapurikaupunkiin. Lähimatkailu on ekologisuuden lisäksi usein myös edullista. Myös sen keston voi helpommin määritellä itse.

Omat kesäloman lähimatkailuni suuntasin lähikuntiin. Kohteet olin valinnut kiinnostukseni mukaan. Koska ympäristöasiat, luonto ja kulttuuri kuuluvat kiinnostukseni kohteisiin, halusin matkakohteiltakin niihin liittyviä elämyksiä. Valintani olivat onnistuneita: matkakohteissa avautui oma kiehtova maailmansa, joiden parissa vietetty aika oli virkistävä piipahdus pois perusarjesta.

Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa (avoinna kesä-, heinä- ja elokuussa)

Patsaspuisto on ulkoilmamuseo, jossa kuvanveistäjä, taidemaalari ja graafikko Alpo Jaakolan (1929-1997) persoonalliset veistokset ovat sulautuneet osaksi luontoa. Alueen rakennukset ovat myös Jaakolan luomistyön tuloksia. Alue on rakentunut 1950-luvulta lähtien, ja luontoa arvostanut ”Loimaan shamaani” Alpo Jaakola on itse asunut alueella 1970-luvun lopulle asti.

Mynä-Mynä-Maa, Mynämäki (avoinna 14.8.2022 asti)

Mynä-Mynä-Maa on purkutaloon rakennettu yhteisötaideteos. Jokainen purkutalon huone on omanlaisensa taideteos, kuin oma maailmansa. Taide on toteutettu pääasiassa kierrätysmateriaalia hyödyntämällä.