Matomultaa ja pieneliöitä luonnonmukaisessa kasvimaassa

Lounaisessa Suomessa kasvukausi on jo alkanut. Lumet ovat sulaneet ja maa on alkanut vihertää. Viimeistään nyt alkaa pihan kasvimaat tai parvekeviljelyt pyöriä mielessä. Pitäisikö puutarhahommat aloittaa lannoittamalla ja hommaamalla säkillinen tai useampi turvemultaa? Ehei!

Matokompostorimme on lähes täynnä tummaa matomultaa ja tunkiolierot taitavat odottaa jo malttamattomina, milloin se poistetaan (eli milloin elinolosuhteet paranevat). Matokompostorista saatava matomulta on hyvin ravinteikasta, ja se on erinomaista lannoitetta ja maanparannusainetta. Niinpä lisään sitä niin kasvimaalle, kukkamaalle kuin pensaidenkin juureen.

Kompostilierot jatkavat matomullan valmistamista matokompostorissa, eli niitä ei ole tarkoitus siirtää matomullan mukana pihan multiin. Pihan mullissa saisi asustaa kuitenkin peltolieroja, kastematoja sekä muita tarpeellisia pieneliöitä (kuten änkyrimatoja, sukkulamatoja, bakteereja jne.), jotta maa-aines olisi koko kasvukauden ajan hyvä kasvualusta kasveille. Jo pelkästään lierot ovat valtavan hyödyllisiä: niiden käytävät toimivat maan ilmanvaihtokanavina ja toisaalta valmiina kasvureitteinä kasvien juurille. Lierot muokkaavat maata ja kuljettavat ravinteita liikkuessaan, syödessään ja ulostaessaan. Maaperään sitoutuneet ravinteet vapautuvat lieron ruuansulatuksessa ja ovat kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Lieronlanta eli matomulta on lisäksi sopivan emäksistä. Lierojen erinoimaisuutta lisää myös se, että ne ehkäisevät kasvimaalla leviäviä tauteja syömällä tautisia kasvinosia ja taudinaiheuttajia.

Säkillinen ostettua multaa ei suo kasvimaalle tätä kaikkea kaivattua elämää. Miten siis maata tulisi hoitaa, jotta se itse pystyisi pitämään itsensä elämää kuhisevana ekosysteeminä? Ensinnäkin ihmisen suorittamaa maan kääntämistä ei tarvita, sillä se estää pieneliöstön tarpeellisen toiminnan. Sen sijaan kate on elintärkeää! Maa pysyy kuohkean elinvoimaisena ja rikkaruohottomana, kun sen pinta peitetään eloperäisellä katteella kuten ruohosilpulla. Kate on rakennusainetta, josta pieneliöstö tuottaa uutta multaa. (Toki multaa voi ja kannattaa lisätä myös kompostista.) Kate ehkäisee myös kuivuutta, sillä sen alla maa pysyy kosteampana. Kosteassa maassa pieneliöt viihtyvät paremmin.

Lopuksi vielä tärkeä muistutus: Kannattaa muistaa välttää kemiallisia torjunta-aineita! Ne nimittäin tuhoavat maaperän elintärkeän pieneliöstön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.