Luonnonkukkia ja lupiineja

Luonnonkukkien päivää vietetään tänään. Kyse on yhteispohjoismaisesta päivästä, jonka tavoitteena on edistää kasvituntemusta ja -harrastusta sekä yksinkertaisesti tarjota luontokokemus kukkien parissa. Luonnontuntemus lisää tunnetusti halua suojella luontoa, joten päivällä on myös luonnonsuojelun kannalta merkitystä. Luonnonkukkien päivä on saanut alkunsa 1980-luvulla Tanskassa, josta se on levinnyt muihin Pohjoismaihin. Suomessa päivää on vietetty vuodesta 2003 lähtien. Luonnonkukkien päivänä järjestetään vapaaehtoisvoimin ilmaisia, opastettuja kasviretkiä. Retkikalenteri löytyy täältä. Tämän vuoden teemalajina on keltakurjenmiekka.

Kukat ovat kauniita kukkiessaan kasvupaikoillaan luonnossa, mutta jokamiehenoikeudella rauhoittamattomia kasveja voi poimia myös maljakkoon. Kohtuus kannattaa tietenkin muistaa tässäkin asiassa. Luonnonsuojelualueilla kasvien ja kasvinosien kerääminen on luvanvaraista toimintaa ja sallittu vain tieteellistä tutkimusta varten.

Parhaillaan tienvarsia ja joutomaita koristavat sinisinä, vaaleanpunaisina ja valkoisina kukoistavat lupiinit. Lupiinin kohdalla kohtuuden saa unohtaa: lupiinia on suositeltavaa noukkia maljakkoon mielin määrin! Kyse on luonnonsuojelullisesta teosta, jonka tarkoitus on estää haitalliseksi vieraslajiksi määritellyn lupiinin siementäminen ja leviäminen. Lupiini on sitkeä laji, joka levistyy ja kasvaa rehevästi tukahduttaen luonnonvaraiset niittykasvit alleen. Se myös muuttaa maaperän ravinteikkuutta niittykasveille epäedulliseksi. Lupiini ei siis ole alkuperältään luonnonvarainen niittykasvimme, vaan se on puutarhoista luontoon levinnyt laji, joka köyhdyttää luontomme monimuotoisuutta. Näin ollen lupiini on tuomittu hävitettäväksi, vaikka kaunis koristekasvi onkin. Vieraslajeista voi lukea blogissa lisää täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.