Lyijypitoisen bensiinin aikakausi päättyi!

Liikenteen saralla ykköspuheenaihe on hiilidioksidipäästöistä eroon pääseminen. Niinpä autokantaamme pyritään sähköistämään kiihtyvällä tahdilla – ainakin rikkaimmissa länsimaissa. Se ei ole kuitenkaan koko maailman todellisuus: polttomoottorit, bensiini ja diesel kuuluvat vielä vahvasti autoiluun eri puolilla maailmaa. Saasteettomampaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa: haitallisesta lyijypitoisesta bensiinistä on nyt vihdoin päästy eroon, kun Algeria – maailman viimeisenä maana – lopetti lyijypitoisen polttoaineen myynnin. (Katso UNEP:n tiedote asiasta.)

1920-luvulla ryhdyttiin lisäämään tetraetyylilyijyä polttoaineen joukkoon, sillä sen todettiin parantavan moottorin suorituskykyä. Lyijyn aiheuttamista terveyshaitoista oltiin tietoisia, mutta ne haluttiin sivuuttaa. 1970-luvulla jo lähes kaikki ympäri maailmaa tuotettu bensiini sisälsi lyijyä. Lyijy on vuosikymmenten ajan saastuttanut niin ilmaa, maaperää kuin vesistöjäkin. Sillä on ollut vaikutusta mm. ravintoon ja juomaveteen.

Käänne parempaan alkoi 1980-luvulla, kun joissakin vauraammissa maissa lyijypitoinen bensiini kiellettiin. Lyijy korvattiin muilla voiteluominaisuuksia sisältävillä lisäaineilla. Suomessa lyijyllisen bensiinin myynti lopetettiin vuonna 1994. Kaikissa EU-maissa lyijyllisen bensiinin myynti kiellettiin polttoainedirektiivillä vuoden 2000 alusta. Kuitenkin vielä vuosituhannen alussa lyijypitoinen polttoaine oli yksi vakavimmista ympäristö- ja terveysuhkista, joten myös YK:n ympäristöohjelma (UNEP) aloitti vuonna 2002 kampanjan lyijypitoisen bensiinin poistamiseksi: vähävaraisissa maissa polttoaine, joka sisälsi lyijyä, oli siis edelleen yleisesti käytössä. Lopulta tänä vuonna päästiin siihen tilanteeseen, ettei enää missään päin maailmaa ole saatavilla lyijypitoista bensiiniä!

Lyijystä eroon pääseminen on iso asia, ja siitä on syytä olla tyytyväinen. Mutta kuten alussa mainittiin, nyt  on tarpeen keskittyä tavoittelemaan liikenteen nollapäästöjä. Siinä on omat haasteensa, sillä maailman ajoneuvokanta kasvaa koko ajan, ja liikenne muodostaa merkittävän osan maailman kasvihuonepäästöistä. Jokainen pienikin päästövähennys on merkityksellinen ja vie kohti tavoitetta.

Yksi vastaus artikkeliiin “Lyijypitoisen bensiinin aikakausi päättyi!

  1. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, tulipa taas opittua paljon uutta. Omistan diesel-auton, joka on itseasiassa tällä hetkellä korjattavana syöttöpumpun takia. Olen kuitenkin päättänyt, että seuraava autoni, jos vielä autoa tällöin tarvitsen, voisi olla sähköauto. Ilmastoasioiden tulisi kiinnostaa kaikkia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.