Luonnon monimuotoisuutta, siis elinympäristöjen, lajien ja perimän kirjoa, kannattaa suojella esimerkiksi sen tähden, että monimuotoisuuden turvin luonto sopeutuu paremmin olosuhteiden muutoksiin. Dramaattisemmin ilmaistuna: mitä köyhtyneempi monimuotoisuus, sitä lähempänä tuho.

Vapaaehtoinen metsänsuojeluohjelma, METSO, on metsänomistajien mahdollisuus turvata metsiensä monimuotoisuutta. Valtio maksaa suojelusta korvauksen, joka määräytyy puuston arvon perusteella. Metsät, joita METSO-ohjelman avulla voidaan suojella, ovat luonnonarvoiltaan monipuolisia ja eliölajien elinympäristöinä erityisen arvokkaita. Tällaisia metsäisiä elinympäristötyyppejä on luokiteltu olevan noin kymmenen: lehdot, runsaslahopuustoiset kangasmetsät, pienvesien lähimetsät, puustoiset suot, metsäluhdat ja tulvametsät, harjujen paahdeympäristöt, maankohoamisrannikon metsät, puustoiset perinneympäristöt, kalkkikallioiden metsät, metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot. Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien esiintyminen metsäisessä elinympäristössä lisää metsän sopivuutta METSO-ohjelmaan. Luonnonarvoiltaan arvokas metsä poikkeaa siis huomattavasti tavallisesta hoidetusta talousmetsästä.

Mistä metsänomistaja voi tarkalleen tietää, onko oma metsä suojelun arvoinen? No, jokainen metsä on, vaikka se ei METSO-ohjelmaan soveltuisikaan. Mitä häiriöttömämmässä tilassa (ts. hoitamattomampi) metsä on, sitä monimuotoisempi elinympäristö on kyseessä. Metsänomistaja voi tarjota metsäänsä METSO-ohjelman piiriin, ja päätöksen kohteen soveltuvuudesta METSO-metsäksi tekee ELY-keskus tai Metsäkeskus. Metsäalue voidaan liittää METSO-ohjelman piiriin joko määräajaksi tai pysyvästi.

METSO on ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke, joka käynnistyi vuonna 2008 ja jatkuu vuoteen 2025 saakka. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana ohjeman puitteissa on kyetty tuottamaan ekologisesti kohtuullisen laadukas suojelualueverkosto. Tavoitteena on yhä lisätä metsäisten suojelualueiden määrää. METSO-ohjelman toteuttamisen painopistealueeksi on määritelty eteläinen Suomi. Eteläistä painotusta on kritisoitu, sillä Pohjois-Suomessakin on halukkuutta ja tarvetta metsien suojeluun. Ohjelmaa voidaan kuitenkin soveltaa ja on myös sovellettu pohjoisempiinkin metsiin – toki resurssien puitteissa.