Kohti hitaampaa muotia

Viime aikoina on alettu aiempaa enemmän kiinnittää huomiota siihen, että vaateteollisuuden päästöt ovat samaa luokkaa tai jopa enemmän kuin mitä lentoliikenteen ja rahtilaivaliikenteen päästöt ovat yhteensä. Se tarkoittaa siis yli kymmentä prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä.

Muotiteollisuuden eri tuotantoketjuilla riittää haitallisia ympäristövaikutuksia. Niitä ovat vedenkäyttöön, kemikaaleihin, hiilidioksidipäästöihin ja tekstiilijätteeseen liittyvät ongelmat. Kehuttavaa ei myöskään ole se, että ongelmat keskittyvät enimmäkseen kehittyviin maihin.

Useampi taho on nyt herättelemässä meitä ilmastotekoihin vaatteiden osalta. Aihe on ollut yhä enemmän esillä mediassa. Esimerkiksi YLE TV2:ssa esitetyssä ja edelleen YLE Areenasta löytyvässä Verta, hikeä ja t-paitoja -dokumenttisarjassa seurataan neljän suomalaisen muotivaikuttajan tutustumisreissua Myanmarin pikamuotiteollisuuteen. Sarja havainnollistaa konkreettisesti pikamuodin syntyprosessit. Suomalaisnuoret osallistuvat hikiseen puurtamiseen ja ohessa kerrotaan karua faktatietoa pikamuodista ja sen ”vastuullisuudesta”.

Myös tieteen parissa aihetta on alettu tutkia enemmän. Esimerkkinä mainittakoon laadukkaassa Nature Reviews Earth & Environment -verkkojulkaisussa jokin aika sitten julkaistu Aalto-yliopiston muotoilun professori Kirsi Niinimäen sekä hänen työryhmänsä artikkeli The environmental price of fast fashion. Artikkelissa perehdytään niihin muutoksiin, joita tarvitaan tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Artikkelin mukaan tekstiiliteollisuuden tulisi aiempaa enemmän panostaa puhtaaseen teknologiaan sekä vastuullisiin liiketoimintamalleihin. Myös lainsäädännöllisiä muutoksia tulisi tehdä. Oma tärkeä rooli on lisäksi kuluttajilla, joiden tulisi muuttaa kulutustottumuksiaan: pitäisi olla valmis siirtymään ympäristöystävällisemmin valmistettuihin vaatteisiin, jotka ovat myös hintavampia. Halvasta kertakäyttömuodista tulisi luopua.

napinompelu

Kun tietoa on levitetty riittävästi ja se on saavuttanut monet, on viimeistään aika myös toimia. Osa kuluttajista on jo ottanut askelia parempaan suuntaan: he hankkivat laadukkaita, vastuullisesti valmistettuja ja pitkään kestäviä vaatteita, tai käyttävät kierrätysvaatteita. Myös vaatteiden vuokraamot ovat alkaneet lisääntyä. Tekstiilijätteiden erilliskeräys puolestaan toteutuu jossakin jo joltain osin, mutta tulee varmasti lähivuosina lisääntymään – mahdollisesti koko EU:n alueella direktiivin voimin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.