Vaatehuolto on vihreää viisautta

Tekstiilit kuuluvat olennaisesti jokapäiväiseen elämäämme. Sen vuoksi niiden ympäristöystävällisyyteen satsaaminen on järkevää. Ympäristöystävällisyys ei tarkoita uusien vaatteiden jatkuvaa shoppailua ja kodin tekstiilien tiheää päivittämistahtia sillä verukkeella, että aiemmat tekstiilit sysätään keräyslaatikoihin tai kirppiksille. Ympäristöystävällistä sen sijaan on se, että tekstiilejä hankkii vain harkiten ja tarpeeseen, ja kun niitä hankkii, kiinnittää huomiota laatuun ja käytettävyyteen. Hyvälaatuinen tekstiili kestää paremmin kulutusta. Eikä tässä vielä kaikki: Kun huollamme vaatteitamme ja kodin tekstiilejä oikein, niiden elinkaari pitenee entisestään. Pitkä elinkaari lisää ekologisuutta.

Miten tekstiilejä pitää huoltaa, jotta ne säilyisivät hyvänä pitkään?

Turhaa pesua kannattaa välttää, sillä peseminen kuluttaa tekstiiliä. Pelkkä tuulettaminen voi riittää. Toki esimerkiksi alusvaatteiden, sukkien ja pyyhkeiden peseminen usein on perusteltua, mutta miksi laittaa esimerkiksi kaksi kertaa päällä ollutta paitaa pyykkiin, jos sitä ei ole hikoiltu märäksi tai tahrittu vaikkapa ruualla?  

Tuuletus pihalla tai parvekkeella raikastaa tekstiilin. Ilmavirta kulkee tekstiilin läpi, kuivattaa sitä ja tuhoaa lämpimässä ja kosteassa viihtyviä bakteereja. Myös auringonvalolla on antimikrobinen vaikutus. Pakkasella tekstiili raikastuu erityisesti, sillä pakkanen tuhoaa bakteereja, pölypunkkeja ja mahdollisia pieniä tuholaisia kuten vaatekoita.  

Jos tekstiilissä on yksittäinen tahra, voi sen pestä paikallisesti. Esimerkiksi farkkujen lahkeessa olevan kuratahran tai paidan kauluksen mehutahran pystyy usein putsaamaan ilman, että koko vaatteen joutuu laittamaan pyykkikoriin odottamaan pesukoneeseen pääsyä. Tekstiilissä olevat karvat voi puolestaan poistaa teippiharjan avulla.

Kun tekstiilit ovat likaisia ja ne päätyvät konepesuun, kannattaa ne pestä samanväristen kanssa ja sopivalla pesuohjelmalla. Ekologiset, esimerkiksi joutsenmerkillä varustetut pesuaineet ovat hellävaraisimpia sekä luonnolle että myös pyykille. Tekstiilien kuiduille tekee hyvää, kun pesun yhteydessä käyttää pyykkietikkaa – myös väkiviinaetikka sellaisenaan sopii pyykkietikaksi. Pesupussin käyttäminen saattaa vähentää tekstiilien nukkaantumista. Täysien pesukoneellisten peseminen on ekoteko. Jos konetta on vaikea saada täyteen, yksittäisiä vaatekappaleita tai pieniä tekstiilimääriä voi hyvin pestä käsinkin.

Silittäminen kuluttaa energiaa, mutta toisaalta se sulkee tekstiilien kuidut, millä on likaahylkivä vaikutus eli pesuntarve hidastuu. Silittämällä saadaan tekstiili palautettua paremmin muotoonsa pesun jälkeen. Silityksen seurauksena tekstiili pysyy myös paremmin ryhdissään. Jotta liian kuuma silitysrauta ei pilaisi tekstiiliä, on tärkeää varmistaa tekstiilin hoito-ohjemerkistä, kuinka kuumalla raudalla sen voi silittää.

Rikki menneen tekstiilin parsiminen ja korjaaminen lisää tekstiilin käyttöikää. Siispä ennen kuin hylkää hajonneen tekstiilin ja suuntaa kaupoille ostamaan uutta, kannattaa selvittää korjaamisen mahdollisuus. Irronneet napit voi neuloa takaisin, syntyneet rei’ät paikata tai parsia umpeen.  Korjausompelu ei välttämättä ole kovin vaikeaa, ja sen voi tehdä itse, mutta ompelijan tai osaavamman tuttavankin palveluihin kannattaa tarpeen vaatiessa turvautua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.