Roskajuoksu

Vuonna 2016 sai Ruotsissa alkunsa kuntoiluvillitys, joka tekee hyvää sekä ympäristölle että terveydelle. Kuntoilumuodon, joka yhdistää juoksemisen ja roskien noukkimisen, kehitti ruotsalainen Erik Ahlström turhauduttuaan työmatkalla näkemäänsä roskan määrään. Kuntoilumuoto sai nimekseen plogging. Nimi muodostuu ruotsinkielisistä sanoista jogging (hölkätä) ja plocka upp (poimia). Suomenkielinen nimi lajille on roskajuoksu.  Ruotsista roskajuoksu on levinnyt ympäri maailmaa – Euroopan lisäksi sitä harrastetaan joka puolella maailmaa: Kanadassa, Australiassa, Meksikosssa jne.

Roskajuoksussa juostaan tai hölkätään, ja samalla poimitaan maasta mahdollisesti löytyviä roskia. Mukaan juoksulenkille otetaan roskapussi tai kaksi (toinen roskille ja toinen palautuspulloille ja -tölkeille). Myös suojahanskat voi vetää käteensä. Mikäli suunnittelee lenkkireittinsä tarkkaan etukäteen ja tietää, että lenkkireitillä sijaitsee runsaasti roskiksia, pussia ei välttämättä tarvitse, vaan roskat voi myös viedä kädessään seuraavalle roskikselle.

Roskajuoksussa pääpaino on kuntoilussa. Kaikkia roskia ei siis yritetä kerätä yhden lenkin aikana. Osan roskista voi jättää muille roskajuoksijoille, tai seuraavalla lenkillä voi itse kerätä taas vähän lisää.

Kuntoilumuotona roskajuoksu on tavallista lenkkeilyä monipuolisempaa. Roskajuoksussa tehdään taivutuksia ja venytysliikkeitä samalla, kun poimitaan maasta roskia. Treeniä saavat niin reidet kuin pakaratkin. Roskajuoksu tekee hyvää myös kehon liikkuvuudelle ja tasapainolle.

plogging

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.