Biokaasulla liikenteen päästöt pieneksi

Suomen hallituksen tavoitteena on saada maamme hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteutuminen tarkoittaa sitä, että päästöjen ja hiilinielujen on oltava tuolloin yhtä suuret. Liikenteen osalta tavoitteena on päästöjen puolittaminen 2030 mennessä ja vuonna 2045 jo täysin hiilivapaa liikenne. Vähäpäästöisempiin tai päästöttömiin ajoneuvoihin siirtyminen on toimenpide, joka vie kohti tavoitetta. Kaasuautoiluun siirtyminen ja biokaasun tankkaaminen on tehokas ja ehkä yksi helpoimmin toteutettavista tavoista vähentää liikenteen päästöjä. Tällä hetkellä Suomeen on rekisteröity vähän yli 10 000 kaasuautoa. Määrä lisääntyy koko ajan.

Kaasuautot vastaavat käyttöominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään bensiiniautoja, mutta polttoaineenaan ne käyttävät bio- tai maakaasua. Biokaasu on kaasuista parempi valinta, sillä se on sekä edullista että kotimaista, mutta ennen kaikkea vähäpäästöistä – tai pitäisikö sanoa päästötöntä: kotimainen biokaasu lasketaan kasvihuonekaasuvaikutuksiltaan nollapäästöiseksi. On maakaasukin kasvihuonekaasuvaikutuksiltaan bensiiniä parempi valinta, sillä se on noin viidenneksen bensiiniä pienipäästöisempää. Myös kaasuautojen hiukkaspäästöt ovat bensiiniautoa pienemmät.

biojäte

Kotimaista biokaasua valmistetaan maatalouden, jätevesilaitosten, kotitalouksien ja teollisuuden biojätteistä. Biomassaa riittää niin paljon, että biokaasua olisi mahdollista tuottaa Suomessa ainakin miljoonalle autolle. Biokaasun käyttäminen parantaisi Suomen polttoaineomavaraisuutta, mikä sekin on huomionarvoinen seikka. (Voisihan biokaasu olla myös yksi kelpo keino turpeen energiakäytön korvaamiseksi, mutta tässä yhteydessä ei asiasta sen enempää.)

Useilla autonvalmistajilla on valikoimissaan kaasuautoja, ja määrä tulee varmasti lisääntymään. Kaasuautoon siirtyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita auton vaihtamista, sillä minkä tahansa bensiinikäyttöisen auton saa muutettua toimimaan myös kaasulla. Tällaista autoa kutsutaan kaasukonversioautoksi.  Auton muuntaminen kaasukäyttöiseksi maksaa 2 000 eurosta noin 4 000 euroon.

liikenne

Suomessa kaasuautoilua rajoittaa tällä hetkellä eniten tankkausasemien lukumäärä ja sijainti. Tankkauspisteet ovat keskittyneet eteläiseen Suomeen. Pohjoisin tankkauspiste sijaitsee nyt Oulussa. Kaasuautoissa on kaksoispolttojärjestelmä, eli niissä on mahdollisuus kuitenkin myös bensiinin käyttöön, joten kaasun ja bensiinin yhdistelmällä on mahdollisuus matkata yli 1 000 kilometriä – matka ei siis  keskeytyne kaasun puutteeseen. Kaasuautojen lisääntyessä myös kaasutankkauspaikkoja alkaa varmasti löytyä paremmin kaikkialta Suomesta, ja autoilu biokaasun voimin yleistyy.

Yksi vastaus artikkeliiin “Biokaasulla liikenteen päästöt pieneksi

  1. Toivotaan että tankkauspisteitä tulisi muuallekkin kuin Etelään. Itsekin pyrin tekemään mahdollisimman hiilineutraaleja päätöksiä arjessa. Tällä hetkellä ei vielä autoilussa mutta asumisessa.

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.