Koronapandemian seurauksena etätyöskentely on tullut monelle tutuksi. Kaikilla aloilla se ei ole mahdollista, mutta varsinkin toimistotyöläiset ja opiskelijat ovat saaneet tottua työskentelemään ja opiskelemaan kotonaan etäyhteyksiä hyödyntäen.

Arvion mukaan noin 75 % suomalaisten työmatkakilometreistä kuljetaan henkilöautoilla. Koska etätyöskentelyssä työmatka tarkoittaa usein vain muutamaa askelta oman kodin seinien sisällä, ei töihin pääsemiseksi tarvitse kivuta esimerkiksi autoon tai muuhun kulkuvälineeseen. Koronapandemian aikainen etätyöskentely onkin vähentänyt henkilöautoliikennettä, ja työmatkaliikenteen aiheuttamat liikenneruuhkat ovat vähentyneet. Tällä on suoraan vaikutusta kasvihuonepäästöihin. Myös liikenteen aiheuttama melusaaste on vähäisempää yleistyneen etätyöskentelyn myötä.
Ympäristöystävällisyys ja ajan säästyminen työmatkattomuuden vuoksi ovat etätyöskentelyn eräitä hyviä ja merkittäviä puolia. Näistä kannattaa pitää kiinni jatkossakin.

Koska korona-aika on pakottanut etätyöskentelyyn, eikä valinta ole ollut vapaaehtoisuuteen perustuva, on väistämättä jouduttu kohtaamaan myös sen huonot puolet. Ollaan esimerkiksi jouduttu toteamaan, että etänä työskentely saattaa lisätä yksinäisyyden tunnetta sekä hämärtää työ- ja vapaa-ajan välistä rajaa. Näillä seikoilla on vahvasti mieltä kuormittava vaikutus.

Jos ja kun koronatilanne helpottuu, voidaan intensiivisistä etätyöskentelykokemuksista ottaa jatkoa ajatellen opiksi. Pelkkään etätyöskentelyyn siirtyminen ei liene järkevää, sillä sosiaalisena eläimenä ihminen vaatii lähikontakteja muiden ihmisten kanssa voidakseen hyvin. Luontevaa olisikin siirtyä niillä aloilla hybridimalliin, joilla se on mahdollista. Se tarkoittaa, että osa työskentelystä tapahtuu etänä ja osa työpaikalla. Työpaikoilla tilan tarve todennäköisesti tulee tämän myötä pysyvästi muuttumaan. Ehkä ajankohtaiseksi tulee pienempiin toimitiloihin muuttaminen ja näin myös energiaa pystytään säästämään. Työpaikan tiloja voidaan myös muuttaa sellaisiksi, että mahdollistetaan jatkossa paremmin vaikkapa työmatkojen kulkeminen polkupyörällä: ehkä turhaksi käyneet toimistotilat voidaan muuttaa tarpeellisiksi koetuiksi pukuhuonetiloiksi tai vaikka pyörävarastoksi?
Tätä olen itsekin miettinyt. Ihmiset heräävät nyt pandemian ravistelemana pohtimaan ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.
TykkääTykkää