Hävikkikarkki vai kepponen…?

Halloweenina ovikello kilahtaa useaan otteeseen, ja oven takana seisoo toistaan hurjemman näköistä tyyppiä. ”Karkki vai kepponen?” kuuluu kysymys, joten pitää hetken miettiä, millaisia herkkuja kaappien kätköihin onkaan tullut hankittua.

Kolmannes tuotetusta ruuastamme – herkut mukaan lukien – päätyy hävikkiin, siis jätteeksi. Tämä aiheuttaa aivan turhaa ympäristökuormitusta mm. päästöjen muodossa. Onneksi hävikkiongelma on tunnistettu ja hävikin vähentämiseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

Makeisten kohdalla suurin hävikki tapahtuu tuotannon yhteydessä, erityisesti tuotantoerien valmistuksen alussa ja lopussa. Makeistehtaan tuotantolinjoilta valmistuu jonkin verran kakkoslaatua, jonka maussa ei ole mitään vikaa, mutta väri, koko tai muoto eivät läpäise laatuvaatimuksia. Värivirheiset, vaihtelevan kokoiset ja epämuodostuneet karkit ovat viime vuosina löytäneet yhä enenevässä määrin myytäviin ns. hävikkikarkkipusseihin. Ehkä olet napannutkin ostoskoriisi esimerkiksi Hukkapussin, Makea Moka -pussin, Hävikkipussin tai FiksuMix-pussin?

Suomalaiset ovat makeisten suurkuluttajia. Ei liene uusi tieto, etteivät makeiset ole terveysruokaa. Karkeissa on runsaasti sokeria ja lisäaineita sekä lisäksi mahdollisesti rasvaa. Runsas karkinsyönti voi reikiinnyttää hampaita. Karkinsyönti vaikuttaa myös verensokerin nopeisiin muutoksiin, mikä vaikuttaa vireystasoon ja näläntunteeseen. Päänsärky tai suolistovaivat voivat saada alkunsa runsaasta sokerin nauttimisesta. Jatkuva makeisten mussuttaminen syrjäyttää varsinaisen ruuan tarpeen, joten tarpeellisten ravintoaineiden saanti vähenee. Liiallisen herkuttelun seurauksena ylipaino yleistyy.

Herkut tuovat mielihyvää, ja herkuttelu on toki sallittua. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta. Ympäristön kannalta on lisäksi hyödyllistä miettiä, minkälaisia karkkeja herkkuhetkiinsä valitsee: hävikkikarkkipussi on varteenotettava vaihtoehto!

Tänä halloweenina omasta kaapista löytyy hävikkikarkkipussi, mutta hygieniasyistä sen sisältöä en ulko-ovella seisoville haamuille ja hirviöille jaa, sillä karkit ovat kääreettömiä. En myöskään valitse kepposta, joten annan paperipäällysteisiä, priimaluokkaisia makeisia. Valitettavasti ympäristö ei ole niistä niin kiitollinen kuin haamut ja hirviöt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.