Vihreät hiukset

Tuskin on olemassa sellaista kehon osaa, johon ei olisi tarjolla jotain kosmetiikkaa. Nyt tarkennamme huomiomme hiuksille tarkoitettuun kosmetiikkaan ja tarkemmin vielä hiusten värjäykseen. Tavalliset hiusvärit sisältävät paljon kemikaaleja, ja ne saattavat aiheuttaa toisinaan käyttäjilleen vakavia allergisia reaktioita. Ekologisuudestakaan ei niiden kohdalla voi puhua. Jos kuitenkin syystä tai toisesta ei ole omaan luonnolliseen hiusväriinsä tyytyväinen tai kaipaa siihen vaihtelua, onko mahdollista löytää luonnolle ja itselle lempeämpi hiusväri? Kyllä! Kasvihiusvärejä on saatavilla kotikäyttöön ja niillä värjätään hiuksia myös ekokampaamoissa.

Ympäristön kannalta luonnonkosmetiikka on kemiallista kosmetiikkaa parempi vaihtoehto, sillä sen valmistamisessa minimoidaan mahdolliset ympäristöön kohdistuvat haitat koko elinkaaren mitalta. Luonnonkosmetiikan raaka-aineiden on löydyttävä sellaisenaan luonnosta, mutta eläinperäisiä ne eivät saa olla. Lisäksi raaka-aineet on hankittava kestävästi luontoa vaarantamatta. Tuotteiden valmistusprosessissa vaalitaan raaka-aineen omia ominaisuuksia. Synteettiset aineet, keinotekoisesti valmistetut luonnonaineiden yhdistelmät ja hitaasti maatuvat aineet ovat kiellettyjä: luonnonkosmetiikka ei sisällä siis esimerkiksi maaöljyperäisiä raaka-aineita, silikoneja, synteettisiä väriaineita ja hajusteita eikä säilöntäaineita. Ja kuten sanottua, tuotteiden ekologisuuden on ulotuttava pakkauksiin ja niistä muodostuviin jätteisiin asti. Niinpä luonnonkosmetiikassa sallitaan vain kierrätettävät tai biohajoavat pakkaukset ja etiketit.

Kasvihiusvärit on valmistettu värjäävistä kasveista kuten esimerkiksi punaista sävyä antavasta hennasta, lämpimän sävyn antavasta cassiasta, kylmän ja tummentavan värin antavasta indigosta sekä hoitavista kasveista kuten aloe verasta. Hapetteita eikä synteettisesti valmistettuja ainesosia puhtaat kasvivärit sisällä. Kasvivärjäys ei millään lailla rasita hiuksia.

Itselläni on vuosien takaa kokemusta hiuksien hennavärjäyksestä. Nyt olen tehnyt tuttavuutta 100-prosenttisesti luomusertifioituihin Cultivator’s kasviväreihin, joiden valmistuksen hiilijalanjälki on pyöreä nolla. Muita kasvivärimerkkejä ovat esimerkiksi Khadi, Radico ja Sante.

Kasviväri kiinnittyy hiusten pintakerrokseen, ja värjäyksen lopputulokseen vaikuttaa aina hiusten oma pohjaväri. Lopputulos voi siis jossain määrin olla yllätyksellinen, mutta kasvivärjätyt hiukset ovat kuitenkin aina pehmeän, luonnollisen ja eloisan sävyiset. Tai no, ehkä musta väri on poikkeus.

Kasvivärjäyksen voi tehdä kemiallisesti värjättyihin ja permanentattuihinkin hiuksiin, kunhan käsittelystä on aikaa yli kuukausi. Myös hiusten harmaantumisen peittäminen onnistuu kasviväreillä. Joskus se voi tosin vaatia pari perättäistä värjäyskertaa, mutta kasviväreillä tiuhaan värjääminenhän ei ole onneksi hiuksia vaurioittavaa. Hiuksien vaalentaminen kasviväreillä ei onnistu, mutta omaa vaaleaa sävyä voi kasvivärin avulla kirkastaa.

Kasviväreillä värjäämiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Vaikutusaika vaihtelee kasvivärin merkistä riippuen. Cultivatorsilla se on maksimissaan 90 minuuttia. Lopullinen hiusväri kehittyy vielä huuhtelun jälkeenkin parin vuorokauden ajan, joten lopputulosta pitää malttaa odottaa. Jossain tapauksessa, lähinnä jos hiusväri sisältää indigoa, värjätyt hiukset voivat aluksi olla vihertävät. Itsellänikin on tästä kokemusta. Vihertävyyden pitäisi kuitenkin hiljalleen hävitä hiuksista parin ensimmäisen päivän kuluessa. Kasviväreillä ei siis kannata värjätä hiuksiaan esimerkiksi juhlia edeltävänä iltana, vaan riittävän hyvissä ajoin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.