Kuntavaaleissa äänestäminenkin voi tehdä luonnolle hyvää!

Ympäristöteon voi tehdä myös kuntavaaleissa. Äänestämällä voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, satsataanko omassa kunnassa kestävään kehitykseen ja miten hyvin luonnon monimuotoisuuden suojelu otetaan huomioon.

Lähiluonnon kaavoitukset, kunnan metsien mahdolliset hakkuut, kunnan energiaratkaisut ja julkiset hankinnat, ympäristökasvatuksen toteuttaminen sekä koulu- ja laitosruuan ympäristöystävällisyys ovat sellaisia asioita, jotka ovat kuntapäättäjien ratkaistavissa. Päättäjillä on siis valtaa siihen, miten kunnissa huomioidaan ilmastonmuutos ja luontokadon aiheuttamat haasteet, ja miten luontoa ylipäätään pyritään suojelemaan. Kuntatason politiikallakin on siis merkitystä!

Meillä kaikilla, päättäjät mukaan lukien, on lakisääteinen velvollisuus huolehtia luonnosta. Mutta miten valitut kuntapäättäjät osaavat ottaa luonnon huomioon tehdessään päätöksiä? Esimerkiksi perehtymällä heille varta vasten laadittuun oppaaseen, jollainen on Samuli Sinisalon toimittama ja tänä vuonna ilmestynyt Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille (Into Kustannus). Kirjassa alan asiantuntijat kertovat, miten kunnan kestävyyttä voi edistää. He tuovat esille konkreettisia toimia, joita kuntapäättäjät voivat sekä toteuttaa että edistää omassa kunnassaan.

Kuntavaalit 2021 järjestetään reilun viikon kuluttua, sunnuntaina 13.6.2021. Vaaleissa valitaan edustajat jokaiseen manner-Suomen kunnanvaltuustoon seuraavaksi kaudeksi, joka kestää neljä vuotta. Ennakkoäänestysaika on parhaillaan menossa ja se päättyy tiistaina 8.6.

Ketä äänestäisin, eli mikä äänestäjän kannattaa muistaa:
Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa. Se tarkoittaa, että annettu ääni menee ennen kaikkea puolueelle, vaikka sen haluaisikin antaa ehkä vain äänestämälleen ehdokkaalle. Vaalituloksessa puolueiden yhteisäänimäärät ratkaisevat, ja annettu ääni hyödyttää lopulta niitä puolueen ehdokkaita, jotka ovat saaneet eniten ääniä. Sopivaa ehdokasta etsiessä kannattaa siis perehtyä ensin puolueohjelmiin, ja lähteä vasta sitten kartoittamaan ehdokasta siitä puolueesta, jonka vaaliohjelma tuntuu omien arvojen mukaiselta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.