Monimuotoinen kotipiha

Kevät tekee tuloaan, ja ajatukset suuntautuvat yhä enemmän puutarhahommiin ja pihanlaittoon. Mutta mitäpä jos pihaansa suunnittelisikin pitkäjänteisemmin, ja miettisi vaihtoehtoja laatoitetulle ja nurmea kasvavalle pihalleen, johon joka kesä hankitaan vain yksivuotiset kesäkukat. Sillä kun satsaa pihan monilajisuuteen, monivuotisuuteen ja luonnonmukaisuuteen, tulee lisänneeksi omalta osaltaan myös tärkeää luonnon monimuotoisuutta.

Erityisesti kaupunki- ja taajama-alueilla kotipihoista muodostuu laajoja ja yhtenäisiäkin alueita, joilla on vaikutusta ympäristöön laajemminkin. Laajat nurmikko- ja laatoitusalueet sekä asvaltoidut aukiot ja kadut tekevät esimerkiksi hyönteisten ja pieneläinten elinolonsuhteet ehkä jopa täysin kelvottomiksi.

Kun kotipihansa kasvillisuutta monipuolistaa kestävästi, tarjoaa se suojaa ja ruokaa esimerkiksi linnuille ja pölyttäjille. Huomionarvoista on, että maatiaislajikkeet ja jalostamattomat luonnonkasvit sisältävät huomattavasti enemmän mettä kuin jalostettujen kasvien kukinnot. Hyönteiset suosivat lisäksi tiheitä kukkakasvustoja, sillä läheisestä kukasta toiseen siirtyminen ei kuluta turhaan energiaa. Mutta miksi pihalle pitäisi sitten saada muitakin eliöitä ihmisten lisäksi? No, vaikkapa sen takia, että hyönteiset, linnut ja muut eläimet parantavat pihan ja koko laajemman alueen omavaraista ja tasapainoista elämää. Yksittäiset lajit, kuten kasvituholaiset, eivät pääse lisääntymään liiaksi, jos ympäröivä kasvillisuus tarjoaa kodin myös niiden luontaisille vihollisille.

mustarastas puussa

Mikä mukavinta, luontoystävällistä pihaa on helppo hoitaa. Ja onhan iloa siitäkin, että monimuotoisella pihalla aina joku laji kukoistaa, tuottaa hedelmää tai muuten on parhaimmillaan, vaikka vuosi ja kesä olisi keliltään millainen tahansa.  Ekologisen pihan kasvit ovat kestäviä ja kasvupaikan  mukaan valittuja (maan laatu, kosteus- ja valo-olosuhteet, tuulisuus) luonnonlajeja, perinnekasveja ja hyötykasveja. Ne pärjäävät eksoottisempia tuontikasveja paremmin ilman suurempaa kastelua ja lannoitusta. Orgaanisten katteiden ja maanpeitekasvien avulla pihasta saa niin ikään tehtyä helppohoitoisemman. Kun kastelua tarvitaan, kannattaa se hoitaa talteen otetulla sadevedellä. Syksyisin ei ole tarvetta rehkiä pihamaalla, sillä perennat talvehtivat paremmin, kun niitä ei leikata syksyllä. Turhaa on myös pudonneiden lehtien ja muiden kuihtuneiden kasvinosien haravointi, sillä nehän vain parantavat ja lannoittavat maata kompostoituessaan.

Torjunta-aineita on ekologisessa pihassa syytä välttää, sillä ne haittaavat luonnon omaa kokonaisuutta. Jos torjunta-aineilla saadaan pois kirvat tai muut epätoivotut ötökät, samalla tuhotaan myös niitä syövät pedot, esimerkiksi leppäkertut. Myrkyt eivät poistu, vaan etenevät ravintoketjussa.

niitty
Kotipihan nurmikolle on olemassa myös monimuotoisempia vaihtoehtoja kuten värikäs niitty tai matalakukkainen keto.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.