Sähköntuotannon päästöt laskeneet – tuulivoima nousussa

Energiateollisuuden tuoreiden sähkötilastojen mukaan sähköntuotannon päästöt laskivat viime vuonna 23 prosenttia. Päästöt ovat nyt alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.  Sekä kivihiilen että turpeen käyttö väheni sähköntuotannossa. Tuulivoima saavutti uuden vuosituotantoennätyksen, ja se nousi ensimmäistä kertaa fossiilisten polttoaineiden edelle. Fossiilisten polttoaineiden käyttö ei ole enää sähköntuotannossa kannattavaa, ja ne poistuvat tuotannosta sitä mukaa kun tilalle saadaan uutta kapasiteettia.

Tuulivoima on Suomessa suhteellisen uusi tapa tuottaa sähköä. Tuulivoimaloiden rakentaminen on lisääntynyt viime vuosina paljon, ja Suomen tuulivoimakapasiteettia on mahdollista lisätä vielä merkittävästi nykyisestä. 2019 avattiin uusia tuulivoimaloita 79 kappaletta, ja tänä vuonna uusia voimaloita ollaan ottamassa käyttöön viime vuotta enemmän. Tuulivoiman osuus sähköntuotannostamme kasvaa siis koko ajan.

Tuulivoima poikkeaa perinteisestä sähköntuotannosta: sen tuotanto vaihtelee päivittäin tuulisuuden mukaan. Suomessa talvet ovat tuulivoimatuotannon kannalta otollisinta aikaa, sillä talvet ovat Suomessa tuulisia. Tuulesta ei tosin ole puutetta muinakaan vuodenaikoina. Tuulivoimalaitos vaatii toimiakseen 3,5 m/s puhaltavan tuulen. Teho lisääntyy tuulen nopeuden kasvaessa. Tuulivoimaa pystytään tuottamaan vielä 25 m/s puhaltavasta tuulesta, mutta sen ylittävä tuuli on jo liian voimakasta, sillä se saattaa aiheuttaa laitevaurioita. Tämän takia tuulivoimalat pysäytetään myrskyisessä tuulessa.

tuulivoimalat
Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa, eikä siitä synny päästöjä. Kyse on ilman virtauksen liike-energian muuntamisesta tuuliturbiinien avulla sähköksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.